HS: Nimetön nettikeskustelu jakaa HS-raadin

Helsingin Sanomat: Nimetön nettikeskustelu jakaa HS-raadin 15.4.2010
HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö verkossa kirjoittaa vain omalla nimellä?

Nimimerkkien käyttö internetin keskustelusivustoilla on ainakin joissain tapauksissa hyväksyttävää, sanoo 47 prosenttia HS-raadin vastaajista.

Verkkokeskusteluun osallistumista vain omalla nimellä kannattaa 44 prosenttia.

Nimettömyys on osa sananvapautta, linjaa toimittaja Timo Harakka. Sananvapauteen kuuluu hänen mukaansa myös tyhmyydenvapaus, eikä uhkailuiksi tai kunnianloukkauksiksi epäiltyjen viestien lähettäjien selvittäminen ole osoittautunut viranomaisille ylivoimaisen vaikeaksi.

"Kiinan tai Burman kansalainen ei voi kertoa yhteiskunnan epäkohdista tai ilmaista vapaasti mielipidettään kuin nimettömänä. Tai Nokian työntekijä."

Ihannemaailmassa kaikki kirjoittaisivat omilla nimillään, mutta emme vielä elä sellaisessa, toteaa kirjailija Leena Lehtolainen.

Ennen verkkopalstoja moni ei tiennyt, mitä kaikkea pinnan alla liikkuu, arvelee suomentaja Kersti Juva. Nyt internet antaa sorretuille, vainotuille ja kiusatuille mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan nimettömästi.

"Jos kahdesta pahasta pitää valita, valitsen kuitenkin ihmisten vulgaarit purkaukset ennemmin kuin totalitaarisen valvontayhteiskunnan", puntaroi ohjaaja Eero-Tapio Vuori.

Internetin keskustelupalstoja ei pidä ajatella medioina, vaan yhteisöinä, määrittelee toimittaja Veera Luoma-aho.

"Kun keskustelen vapaamuotoisesti netissä yhteisöni jäsenten kanssa, en halua, että keskustelu löytyy netistä nimeni googlaamalla. Toisaalta esimerkiksi sanomalehtien keskustelupalstoilla voisin käydä hyvin keskustelua omalla nimelläni."

Esimerkiksi treffipalvelut, sairauksien tukiryhmät ja monenlaiset harrastepiirit perustuvat kirjoittajien anonymiteettiin, muistuttaa kielentutkija Janne Saarikivi.

Uusiin medioihin on aina liittynyt vanhojen portinvartijoiden pelkoja julkisuuden degeneroitumisesta, pohtii professori Mikko Lehtonen.

"Verkkokeskusteluilla on niin monia vapaaseen mielipiteenmuodostukseen ja tasaveroiseen dialogiin liittyviä etuja, että joidenkin keskustelijoiden kouliintumattomuus ei voi millään olla tekosyy keskustelun suitsimiseen."

Anonyymiin verkkokirjoitteluun puuttuminen voisi rajoittaa myös muuta nimetöntä mielipiteenilmaisua, varoittaa arkkitehti Antti Ahlava.

"Uhanalaisiksi tai ainakin epäilyttäviksi tulisivat vessanseinäkirjoitukset, pseudonyyminen kirjallisuus, pakinointi salanimellä ja ronskit vappulehdet."

Vain omalla nimellä kirjoittaminen antaisi väärän kuvan siitä, mitä ihmisten mielissä liikkuu, tuumii arkkiatri Risto Pelkonen.

"Jokainen anonymiteettisuojan taakse kätkeytynyt spontaani keskustelupuheenvuoro – olipa se miten typerä tai äkäinen tahansa – kertoo jotakin suomalaisten sivistyksen tasosta ja on siis oivallista kulttuurin mikrohistoriaa. "

Mitä arvoa on mielipiteellä, jonka takana ihminen ei uskalla seistä omalla nimellään, kysyy kirjailija Kaari Utrio.

"On yhteiskuntia, joissa ihmiset uhraavat henkensä ilmaistessaan ajatuksensa. Nimetön kirjoittelu on sananvapauden pilkkaa."

Sananvapaus ei kavennu siitä, että puskasta tähtäävien sala-ampujien puuhia suitsitaan, vakuuttaa professori Seppo Zetterberg.

Oman nimen käyttäminen vähentäisi matalamielistä käytöstä ja rakentaisi mielipidevapauden kulttuuria, uskoo yritysvalmentaja Jari Sarasvuo.

Nimimerkin takana tavallisista ihmisistä sukeutuu nöyryyttämisestä ja uhkailusta nautiskelevia nettinatseja, sanoo kirjailija Anja Snellman. "Ei ihme, että vampyyritarinat ovat taas niin suosittuja; ne ovat nykypsyyken allegoria."

Ennen "nettikeskustelu" oli kaduilla, kapakoissa ja kutsuilla, mutta ihmisillä ei ollut pusseja päässä ja puhuttu haihtui heti taivaan tuuliin, vertaa esseisti Antti Nylén.

"Nettikeskustelut sen sijaan jäävät pysyvästi leijumaan internetin niljakkaisiin onkaloihin kuin lähtemätön pierun, oksennuksen, hien ja vanhan alkoholin löyhkä".

Nimimerkkikeskustelussa rehottaa valtaisa asiantuntemattomuuden, ennakkoluulojen ja negatiivisuuden kesanto, joka ei vastaa länsimaisen sananvapauden ideaa, arvioi arkkitehti Harri Hautajärvi.

"Usein ei ole kyse mistään sananvapaudesta vaan älyvapaudesta. Nettikeskusteluissa heiluvat tällä hetkellä näkyvästi harmittomat höpöttäjät, hölmöt, hihhulit, huulenheittäjät sekä vähemmistöjä karsastavat käpyaivot."

Nimimerkkiä käyttävät kirjoittajat kääntävät minkä tahansa keskustelun pakkomielteisiinsä, kertoo filosofian tutkija Tommi Uschanov.

"Olkoon verkkokeskustelun teemana vaikka kukkien kastelu, niin kohta siihen on saatu vedettyä somalit, ilmastonmuutos ja talvisota."


HS-raati on Helsingin Sanomien kultuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

__________________________________________

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö verkossa kirjoittaa vain omalla nimellä?

Nykyisin joka neljäs suomalainen osallistuu internetissä käytäviin keskusteluihin. Maan suurin keskusteluyhteisö on Suomi24-verkkopalvelu, jonka sivuilla on yli 50 miljoonaa keskusteluviestiä. Sen keskusteluja seuraa viikoittain miljoona suomalaista. Suurimpiin perinteisen lehdistön ylläpitämiin keskustelusivustoihin kuuluvat Iltalehti.fi:n (2,8 miljoonaa viestiä) ja HS.fi:n (2,5 miljoonaa viestiä) keskustelupalstat.

Sanomalehden yleisönosaston kaltaiseen perinteiseen mielipidefoorumiin verrattuna verkkokeskustelu on nopeampaa, vuolaampaa, spontaanimpaa ja vähemmän hiottua. Nettikeskustelujen sanotaan vahvistavan viestinnän moniarvoisuutta ja tasapuolisuutta sekä yhteiskunnan läpinäkyvyyttä ja demokraattisuutta, koska keskustelupalstojen kontrolli on väljää eikä keskustelulla ole samanlaisia portinvartijoita kuin painetussa sanassa.

Nettikeskusteluiden vapaudella on myös varjopuolensa. Internetissä käytetään värikästä ja tunteikasta kieltä ja ilmaistaan myös aggressioita vapaammin kuin joukkoviestinnässä yleensä. Kirjoittamisesta voi tulla tendenssimäistä, ja sitä voidaan käyttää myös epäasiallisiin tarkoituksiin, kuten niin sanottujen viharyhmien hyökkäyksiin. Niiden kohteiksi saattavat joutua yksittäiset ihmiset poliitikoista viihdemaailman julkkiksiin, mutta myös muun muassa etniset ja uskonnolliset ryhmät tai seksuaaliset vähemmistöt.

Hyökkäyksiä esiintyy eri teemojen ympärillä rönsyilevissä vapaissa nettikeskustelussa, mutta samanmieliset järjestäytyvät ja pitävät yhteyttä myös Facebookissa. Ainakin maahanmuuttoministeri Astrid Thors ja stylisti Teuvo Loman ovat tehneet rikosilmoituksen heille omistettuja Facebookin viharyhmiä kohtaan, jotka sisältävät jo nimessään väkivaltaisen uhkauksen. Facebookin käyttäjät eivät toisaalta ole nimettömiä, vaan palveluun liitytään – ainakin periaatteessa – omalla nimellä.

Yleensä suuria verkkokeskustelupalstoja moderoidaan eli valvotaan lainvastaisten tai hyvien tapojen vastaisten viestien varalta. Useimmat ylläpitäjät tyytyvät kuitenkin jälkimoderointiin eli jo julkaistujen viestien poistamiseen oman jälkikäteisvalvonnan tai viesteistä tehtyjen ilmiantojen perusteella. Sääntöjen vastaiset viestit saattavat inhimillisten erehdysten vuoksi päästä läpi myös etukäteismoderoinnista, etenkin jos valvottavaa viestiliikennettä on paljon.

Ero printtimedian ja verkon keskustelutyylissä näkyy selvästi niissä sanomalehdissä, jotka ylläpitävät sekä yleisönosastoa että verkkokeskustelua. Myös osallistumisen edellytykset eroavat suuresti: yleisönosastoilla omalla nimellä esiintyminen on useimmissa lehdissä suositeltavaa tai tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta jopa pakollista, ja lehden toimituksella pitää joka tapauksessa olla käytössään julkaistavien tekstien kirjoittajien yhteystiedot. Verkkokeskusteluissa käytetään sen sijaan yleensä nimimerkkiä, jonka takaa kirjoittaja on harvoin tunnistettavissa. Monet lehdet ja keskustelupalstojen ylläpitäjät eivät vaadi verkkokeskusteluun osallistujilta edes rekisteröitymistä.

Vuonna 2004 voimaan tulleen sananvapauslain mukaan internet-palvelun tarjoaja ei ole juridisessa vastuussa mielipiteistä, jos palstat ovat kaikille avoimia eikä etukäteistä moderointia tehdä.

Toisaalta viharyhmät, solvaukset ja uhkaukset muodostavat vain pienen osan verkkokeskustelujen koko tarjonnasta, ja ainakin poliisilla saattaa olla keinot selvittää, ketkä ovat laittomiksi epäiltyjen kirjoitusten takana. Ääri-ilmiöihin keskittyvän julkisuuden sanotaan yhtäältä ruokkivan itseään ja toisaalta jättävän varjoonsa verkkokeskustelujen asiallisen ja hyödyllisen enemmistön.

Jos verkkokeskusteluissa edellytettäisiin rekisteröitymistä tai kiellettäisiin nimellä kirjoittaminen, se saattaisi laskea merkittävästi verkkokeskusteluihin osallistujien määrää. Joidenkin mielestä se saattaisi nostaa keskustelun tasoa, toisten mielestä nimellä kirjoittamisen vaatimus pudottaisi keskustelusta pois monia arvokkaita puheenvuoroja.

Nimimerkin tuoma anonymiteetti voi olla kirjoittajalle suoja häirikköjä vastaan verkossa tai sen ulkopuolella. Toisaalta se voi joissain tapauksissa antaa mahdollisuuden välittää keskusteluun tietoa, jota kirjoittaja ei voisi tehdä nimellään esimerkiksi ammatillisen tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Viikon kysymys:

Pitäisikö verkossa kirjoittaa vain omalla nimellä?

KYLLÄ

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Netti on avoin, demokratiaa ja sananvapautta tukeva sosiaalinen media. Netissä pyörii kuitenkin paljon räyhähenkiä, jotka toimillaan murentavat internetin sosiaalista ja demokratiaa edistävää vaikuttavuutta

Jos haluaa ilmaista mielipiteensä jostakin asiasta tai ihmisestä, se pitäisi pystyä tekemään omalla nimellään.

On toki poikkeuksia. Julkaistaanhan HS:n mielipidesivullakin silloin tällöin mielipidekirjoituksia ilman kirjoittajan nimeä. Syyt ko. toimituksellisiin ratkaisuihin ovat mielestäni aina olleet perusteltuja.

Suomi on aika aggressiivinen maa fyysisesti sekä henkisesti. Henkisen väkivallan kulttuuria ruokkivat osaltaan internetin nimettömät räyhähenget.

En kannata pakollista rekisteröitymistä, vaan suosittelen henkilökohtaisen vastuunottamista otsikkoasiassa.

Olisi varmaan myös suotavaa, että internetistä ja sen käytöstä puhuttaisiin enemmän myös kouluissa ja kotona. Kyse on tapakulttuurista. Hyviä tapoja on vaikea oppia itsestään. Kodin ja koulun pitää olla tukevia voimia internetin käytön tapakasvatuksessa.

Sen minkä sanoo jollekin ihmiselle ja sen minkä sanoo jostakin ihmisestä netissä, pitäisi pystyä sanomaan hänelle myös kasvotusten.

Jari Sarasvuo:

Oman nimen käyttäminen vähentäisi viettipohjaista, matalamielistä käytöstä ja siten rakentaisi mielipidevapauden kulttuuria.

Claes Andersson:

Nimetön uhkauksien tai herjojen heitto ei liity demokraattiseen vuoropuheluun.

Jos et pysty nimelläsi vastaamaan mielipiteistäsi, et voi myöskään olettaa, että kukaan muu ottaisi mielipidettäsi vakavasti.

Juha Seppälä:

Ongelman ytimen ilmaisee Kai Ekholm tuoreessa kirjassaan Kirjastot ovat palaessaankin kauniita: "Internet on sananvapauden temppeli ja virtsalta haiseva yleisen vessan seinä."

En ole kenenkään huomannut liioin panneen merkille yleistä kehitystä: ennen vanhaan idealistisen ja kannatettavan sananvapauden varjolla ei edes pyritty kuljettamaan seulan läpi paskaa, jolle nyt – tietenkin sananvapauden nimissä – pyritään hakemaan oikeutusta. Maailma on muuttunut, ihminen ei.

"Nimimerkin tuoma anonymiteetti voi olla kirjoittajalle suoja häirikköjä vastaan verkossa tai sen ulkopuolella." Niinpä, mutta kun perimmäinen ongelma onkin se, että virtuaalisessa verkossa nimimerkkihäiriköt vainoavat ihmisiä, jotka toimivat reaalitodellisuudessa omalla nimellään. Olisiko Astrid Thors välttynyt häneen kohdistuneelta terrorilta lähtemällä nimimerkillä mukaan viharyhmän "keskusteluun"?

Ymmärrän netin nimimerkkioksentajan perustelut heti, kun hän hyväksyy tyttärelleen puhelimessa huohottavan nimettömän soittajan käytöksen.

Kiba Lumberg:

Koska omista sanoistaan ja teoistaan pitää ottaa vastuu, eikä mennä muiden selän tai nimimerkin taakse lymyilemään.

On tietysti joitain tilanteita, joissa voi olla ja onkin, että jos henkilön nimi tulee esiin, siitä samalla lankeaa jopa lähtölaskenta eli hengenlähtö.

Oilisi tietysti hyvä suhteuttaa, missä ja millä tavoin on suojattu sellainen henkilö, jota uhkaillaan, tai sellainen ihminen, joka antaa kasvot väkivaltaisen painostuksen uhriksi joutumiselle.

Olen itse joutunut vainon kohteeksi ja henkeäni on uhattu, kun olen suoraan ja avoimesti puhunut, ja taiteeni takia olen myös saanut tappouhkauksia täällä niin sanotusti turvaisassa koto-Suomessa.

Uhkailijat ovat usein keijahousuja, jotka menevät nimimerkkien taakse. Ja sitten on laumasieluisia saman sortin ajattelijoita, joiden hahmottamaan maailmaan kuuluu väkivalta ja syrjintä.

Attentaatit ja väkivallalla uhkailu ovat jo tätä päivää risaisessa ja eriarvoisessa maailmassa.

Jää nähtäväksi, mitkä ovat rajat tai esteet, jotka ehkäisisivät tätä ilmiötä.

Jukka Relander:

Ehdollinen kyllä.

On ensiarvoisen tärkeää että esimerkiksi uskontojen uhrit tai hiv-positiiviset voivat jakaa kokemuksiaan anonyymisti.

Verkkolehtien keskustelupalstoilla olisi kuitenkin hedelmällisempää keskustella omilla nimillä trollauksen, anonyymin huutelun ja katkeran purkailun sijasta. Käytäntö voisi olla sama kuin Hesarin yleisönosastolla – "poikkeuksellisesti julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä".

Mediat pelkäävät sitä, että jos aletaan vaatia omilla nimillä esiintymistä, keskustelu siirtyy muualle. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että verkkolehdet sopisivat yhteisestä käytännöstä, ja myös siirtyisivät siihen yksissä tuumin.

Aluksi keskustelu saattaisi vaimentua, mutta laadun parantuessa se luultavasti vilkastuisi entisestään ajan myötä.

Riina Katajavuori:

On raukkamaista syytää mitä tahansa kiukkuista soopaa nimettömyyden suojissa. Nyt verkkokeskustelut muistuttavat vessanseinäkirjoituksia, kuten muuan filosofi lausui. Sen mitä maineensa tai asemansa vuoksi ei voi tuoda julki omalla nimellään, voi pitää omana tietonaan.

Jukka Mallinen:

Nykyinen käytäntö on tehnyt nettikirjoittelusta jonkinlaisen yleiskansallisen tunkion tai vessanseinän, jossa kaikki alhaiset vaistot riehuvat.

Salanimellä järjestetään vainokampanjoita ihmisiä vastaan, ja netissä tuntuvat hilluvan paitsi hörhöt ja hullut myös kaiken maailman dosentit ja muut vaikutusagentit.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Nimettömät puheenvuorot tuskin nostavat nettikeskustelun tasoa, eikä suomalaisessa keskustelussa ole perusteita kätkeytyä nimettömyyden turviin muuta kuin poikkeustapauksissa.

Nimetön kirjoittelu tuhoaa usein keskustelun tason asiattomien mielipiteiden viedessä tilaa asiallisilta ja johtaessa keskustelua helposti sivupoluille.

Johanna Korhonen:

Tätä kantaa ei puolustane juuri kukaan, joten minä puolustan: kulttuurimuutos onnistuu vain kulttuuria muuttamalla.

Nimettömyyden haittoihin on tutustuttu jo tarpeeksi.

Risto Ruohonen:

Kyllä, niin kuin pitäisi muutoinkin. Vähintäänkin pitäisi perustella nimimerkin käyttö.

Verkossa tosin on muita keskustelufoorumeita vaikeampaa todentaa, kuka puhuu oikeasti omalla nimellään ja kuka ei.

Atso Almila:

Tämän lehden mielipidesivujen "julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä" -käytäntö olisi valvonnalle varmasti mahdollista aremman aiheen kohdalla.

Kimmo Rentola:

Nimimerkkikirjoittelun yleistaso on masentava. En tosin usko, että vain oman nimen käyttöön voidaan enää päästä. Ehkä sitä voisi käyttää laadun takeena, niin kuin Unto Hämäläinen vaaliblogissaan.

Annamari Vänskä:

Ehdottomasti. Samat säännöt nettiin kuin muihinkin julkisiin foorumeihin, kiitos. Puskista huutelulla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

En myöskään ymmärrä huolta siitä, että omalla nimellä kirjoittaminen vähentäisi kirjoittelua tai jättäisi arvokkaita ääniä kuulematta. Parempi laatu kuin määrä – ja jos mielipide on arvokas, voi sen myös ilmaista omalla nimellään.

Ullamaija Kivikuru:

Kysymys on hankala: periaatteessa pitäisi olla rohkeutta seistä sanojensa takana – on vaikea kuvitella, miten demokratiaa voi edistää ampumalla nurkan takaa nimettömänä – mutta pitävien, valvottavissa olevien sääntöjen laatiminen verkkokeskusteluille on käytännössä mahdotonta. Eli parempi on olla edes yrittämättä lainsäädännön kautta.

Sen sijaan netiketin moraalin edistäminen ilman pakkoa on tärkeää.

Antti Nylén:

Missä "nettikeskustelu" oli ennen nettiä? Tietysti kaduilla, kapakoissa ja kutsuilla. Paikoissa, joissa ihmiset sattumanvaraisesti nykyäänkin kohtaavat.

Puhujat eivät välttämättä tienneet toistensa nimiä eivätkä mitään toistensa elämänkatsomuksista. Mutta puhuivat silti, sydämensä kyllyydestä, roskaa ja asiaa sekaisin, joka tapauksessa piittaamatta yhtään mitä suusta pulahtaa.

Mutta näillä ihmisillä ei yleensä ollut naamareita eikä pusseja päässä. He käyttivät omia kasvojaan, toisin kuin nettikeskustelijat, joilla on kasvojen tilalla "avatar" ja ristimänimen tilalla "asdfghjk" tai "Son of Chaos".

Toinen hieno ja tarkoituksenmukainen piirre noissa menneisyyden turinoissa oli, että ne haihtuivat saman tien taivaan tuuliin.

Nettikeskustelut sen sijaan jäävät pysyvästi leijumaan internetin niljakkaisiin onkaloihin kuin lähtemätön pierun, oksennuksen, hien ja vanhan alkoholin löyhkä.

Kunniallisten sanomalehtien pitäisi ehdottomasti vaatia oman, oikean nimen käyttöä juttujensa kommenttiosioissa. Tai poistaa kommentointimahdollisuus kokonaan.

Ainoa hiukan hankala kysymys tämän aiheen tiimoilta on: Tulisiko sivistyneen ihmisen uhrautua lukemaan netin loputtomia viestirimpsuja pysyäkseen hollilla siitä, mitä yhteiskunnassa on meneillään?

Siihen kysymyksen olen toistaiseksi ottanut selvän ei-kannan enkä lue netistä koskaan mitään, mitä kukaan ei ole kirjoittanut.

Laura Kolbe:

Ajattelen kirjallista ja median puitteissa tapahtuvaa vuorovaikutusta vanhakantaisesti ja kunniahenkisesti – sanojensa takana tulee seistä!

Kuka siihen ei pysty, olkoon hiljaa!

Toisaalta, verkkokeskustelu ei ole mielipidekirjoittelua vaan vapaa-ajan verbaalia roolileikkiä. Tekstit ovat naamioita, joiden taakse on helppo kätkeytyä ja näytellä petettyä. vihattua, aggressiivista, pelokasta, populistia jne. Anonyymimpi kirjoittelu voi olla oiva purkautumistie, mutta sen seuraaminen ei ole järin kiinnostavaa. Intellektuaalinen jako syvenee ja kahden kerroksen rajaviiva piirtyy entistä selvemmin.

Harri Hautajärvi:

Internetissä nimimerkkien suojissa vellova "keskustelu" ei edistä sitä ideaa, jota länsimaisella sananvapaudella tarkoitetaan, vaan anonyymin kirjoittelun kautta rehottaa valloillaan valtaisa asiantuntemattomuuden, ennakkoluulojen ja negatiivisuuden kesanto.

Netin keskustelupalstojen mielipiteenvaihdosta iso osa on harhaanjohtavaa mutuviisastelua, tyhjänpäiväistä hölötystä ja pölpötystä, mutta mikä pahinta, vihanlietsontaa vähemmistöjä kohtaan. Itse en halua lukea nettikeskusteluja, sillä siellä kukkii kaiken keskellä niin villinä rasismia, muukalaisvastaisuutta, homovihamielisyyttä, ja monenlaiset "asiantuntijat" puoskaroivat terveydenhoitoa koskevilla höpötyksillään.

Usein ei ole kyse mistään sananvapaudesta vaan älyvapaudesta. Nettikeskusteluissa heiluvat tällä hetkellä näkyvästi harmittomat höpöttäjät, hölmöt, hihhulit, huulenheittäjät sekä vähemmistöjä karsastavat käpyaivot. Vähemmistöjä karsastavat ihmiset ovat päässeet netissä tapahtuvan anonyymin kirjoittelun kautta laukomaan mielipiteitään arvovaltaisten medioiden keskustelupalstoille, ja matalat mielipiteet on siten nostettu arvoon arvaamattomaan, kun moisia nimettömiä navanalituksia ei kuuna päivänä julkaistaisi suurten mediatalojen painetuissa lehdissä.

Nimettömien nettipalstakeskustelujen kautta tuskin on Suomessa paljastettu sellaisia yhteiskunnallisia epäkohtia, joita kirjoittajat eivät voisi tuoda julki omalla nimellään joutumatta vaikeuksiin.

Länsimaiseen ihanteeseen sananvapaudesta kuuluu se, että ihmisten pitää pystyä kirjoittamaan ja sanomaan vapaasti mielipiteensä, mutta omalla nimellään, seisten näkemystensä takana. Toimitus tai moderaattori voi päättää poikkeuksista, siis nimimerkillä julkaisemisesta, kun on kyse esimerkiksi intimiteettisuojasta, vaikkapa

väkivallan uhrien omakohtaisista kokemuksista, yhteiskunnallisen väärinkäytöksen paljastamisesta tai muusta sellaisesta.

Siirtyminen omalla nimellä kirjoittamiseen tulisi vähentämään nettikeskustelun määrää –ja se jos mikä olisi siunattu asia! Demokraattisuus vallitsi edelleen, sana olisi kaikille vapaa, mutta laatu korvaisi taatusti määrän.

Pauli Aalto-Setälä:

Pitäisi, mutta anonymiteetinkin tulee olla vapaassa maassa mahdollista. Vapauteen kuuluu vastuu.

Maan suurimmilla verkkofoorumeilla on sekä kaikkein sofistikoiduin että kaikkein alhaisin keskustelu. Ihmisen aivot pystyvät molempiin.

Ei ole realistista eikä demokraattista kuvitella, että itsensä ilmaisu puhdistuisi vastuun siirrolla kirjoittajalta ylläpitäjälle.

Verkossa sana on teko. Kirjoittaja vastaa teoistaan niin sille yhteisölle missä toimii kuin koko yhteiskunnallekin.

Verkon moraali on evoluution tulos. Kunnian käsitteen tulisi vahvistua.

On kunniatonta solvata ihmistä tai ihmisryhmää nimeltä, jos omaa nimeään ei uskalla kirjoittaa alle.

Timo Valjakka:

Jos on mielipide ja haluaa ilmaista sen julkisesti, miksi piiloutua nimimerkin taakse? Eli pääsääntöisesti "kyllä".

Pidän Hesarin mielipidesivujen käsittääkseni toimituksellisista ratkaisuista tietyissä tapauksissa julkaista kirjoitus nimimerkillä. Mutta pidän myös joistakin esimerkiksi brittiläisistä sivustoista, joissa suoraan kerrotaan, että lehti rekisteröi IP-osoitteet. Tarvittaessa saadaan siis selville ainakin käytetty tietokone.

Silja Rantanen:

Nimettömyys on moraalinen valinta, joita ei voi ratkoa lainsäädännöllä. Vastustan nimettömiä viestejä, ja luen niitä.

Nimetön kirjoittelu ei ole suoranaista väkivaltaa, mutta se alentaa kanssakäymisen tasoa. Nimettömän viestin kirjoittaja pyrkii varmistamaan etukäteen kommunikaation lopputuloksen. Sellainen ei ole aitoa kommunikaatiota. Nimetön kirjoittaja haluaa estää lukijaa soveltamasta kirjoittajan henkilöllisyyden luomia mielikuvia viestiin.

Nimettömälle kirjoittajalle ei myöskään voi vastata, ellei keskustelulle anneta uusia abstrakteja merkityksiä. Niin on jo tehtykin. Kun kanssakäyminen on muuttunut jonkinlaiseksi poste restante-toiminnaksi, ei liene suurta eroa onko viesteissä allekirjoitusta.

Valokuvahenkilön manipuloitu nimettömyys järkyttää minua silti eniten. Häkellyn kun naistenlehden kannessa tai julisteessa näen mutantin, jonka pää on eri henkilöltä kuin olkapäät.

Kun kirjoittajan henkilöllisyys on median mutta ei lukijan tiedossa, kommunikaatio siirtyy median ja kirjoittajan välille. Mikä uusperheen riita on perhedraamana niin painokas, että toimitus nostaa sen esiin yleispätevänä tragediana?

Positiivinen esimerkki pseudonyymin vaikutuksista olivat Pirkko Saision miehen nimellä kirjoittamat romaanit. Hän sai niistä myönteiset arvostelut.

Arno Kotro:

Jos kysymys kuuluisi, pitäisikö vain omalla nimellä kirjoittaminen sallia, vastaisin ei. Kun kysytään, pitäisikö kirjoittaa vain omalla nimellä, vastaan kyllä.

Verkkokeskustelijankin pitää pystyä sen verran luottamaan näkemyksiinsä, että ne uskaltaa – pienin poikkeuksin – esittää omalla nimellä, mutta en lähtisi kieltämään anonyymia kirjoittelua. Oman nimen käyttöä olisi vaikea valvoa, enkä muutenkaan viehäty holhousmentaliteetista.

Toinen juttu on, että netin keskustelufoorumit ovat vähä-älyisessä kaunankylvössään isoin uhka yritykselleni ajatella ihmisestä lajina myönteisesti – sanoivat alhaista ravanheittoa demokratian riemuvoittona ihastelevat ammattiymmärtäjät sitten mitä tahansa. Mutta nettiriehuntaa ei ole kenenkään pakko seurata, ja räikeimpiin viharyhmiin voidaan jo nyt lailla puuttua.

Kaari Utrio:

Mitä arvoa on mielipiteellä, jonka takana ihminen ei uskalla seistä omalla nimellään? On yhteiskuntia, joissa ihmiset uhraavat henkensä ilmaistessaan ajatuksensa. Nimetön kirjoittelu on sananvapauden pilkkaa.

Juha Kuisma:

Tolkuttoman suuri osa nettikeskustelusta on suoranaista oksennusta tai häiriköintiä nimimerkin suojissa. Moni areena on lopetettu tämän takia.

Henkilökohtaisesti en pysty käsittämään, mikä pahoinvoinnin muoto saa ihmisen käyttäytymään siten kuin jotkut käyttäytyvät. Tiedän, että tämän ilmiön takia monikaan ei verkkokeskusteluja seuraa tai niihin osallistu.

Verkossa pitäisi kirjoittaa nimellä, kuten keskustelussa yleensä. Keskustelun sääntöihin kuuluu, että ihminen esiintyy itsenään ja vastaa mielipiteistään.

On äärimmäisen vähän tapauksia, joissa nimimerkki/anonymiteetti olisi tarpeen.

Seppo Zetterberg:

Holtiton verkkokirjoittelu ilman omaa nimeä päästää monissa vallalle vastuuttoman loanheittäjän ja raatelevan pedon. Ainakaan laatulehtien ei ole syytä sallia sellaista. Mitä osoittaa ihmisestä se, että ei uskalla kirjoittaa omalla nimellään? Ei ainakaan siviilirohkeutta.

Ei sananvapaus siitä kavennu, että puskasta tähtäävien sala-ampujien puuhia suitsitaan. Oli meillä sananvapaus aiemminkin, vaikka verkkokirjoittelua ei ollut vielä keksitty.

Tommi Uschanov:

Koska kysymys on muotoiltu näin, vastaan kyllä.

Ihmisten tulisi käydä vakavaa yhteiskunnallista keskustelua omalla nimellään – samalla tavalla kuin heidän tulisi rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Kummassakaan tapauksessa en usko, että asialle todellisuudessa tulee tapahtumaan mitään.

Siihen, että esimerkiksi vakavasti otettavat sanomalehdet sallivat nettisivuillaan sellaista "keskustelua" kuin sallivat, on vain yksi syy.

Sivustot ovat mainosrahoitteisia ja mainoksista maksetaan näyttökertojen mukaan. Niinpä lukijamäärien kasvattaminen saa ajaa kaikesta muusta kylmästi ohi tavalla, joka paperilehdessä ei tulisi kuuloonkaan.

En mitenkään vastusta anonyymiyttä sinänsä; sillä on pitkä kunniakas historia. Lisäksi Facebook osoittaa, ettei oman nimen käyttökään estä läheskään kaikkia laukomasta älyttömyyksiä.

Minua ärsyttää nimenomaan ajatus, että jos joku haluaa kirjoittaa asiallisia puheenvuoroja, mutta tehden sen nimimerkin takaa, hän ei silloin saa ajatuksilleen niin suurta yleisöä kuin ansaitsisi, koska nimettömyyden hyvä maine on jo ehtinyt peruuttamattomasti tahriintua tyypillisen nimimerkkikirjoittajan räkään ja kuolanroiskeisiin.

Kuten tämän lehden kaupunkitoimittaja Kimmo Oksanen kirjoitti jo kaksi vuotta sitten lehtensä keskusteluista: "Suurin osa - - on yleensä ylimielistä, tunteetonta ja hylkivää, niin ettei Suomen kansan lähihistorian köyhyyttä ja kärsimyksiä tosiksi uskoisi."

Monen keskustelijan haavekuvana huono-osaisuuteen suhtautumisesta ja erilaisuuden hyväksymisestä tuntuu olevan Oiva Paloheimon runon ontuva Eriksson, jolta lyödään taivaan portitkin nenän edestä kiinni.

Lisäksi nimimerkkikirjoittajien kyky kääntää mikä tahansa keskustelu omaan suosikkipakkomielteeseensä ei tunne mitään rajoja. Olkoon teemana vaikka kukkien kastelu, niin kohta siihen on saatu vedettyä somalit, ilmastonmuutos ja talvisota. Samat päättömät väitteet, jotka on kumottu jo kymmeniä kertoja, nousevat yhä uudestaan haudoista kuin mitkäkin zombiet.

On palstoilla sentään jonkinlaista komedia-arvoakin. Mitä hurmahenkisemmin puheenvuoroissa puolustetaan suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä toisrotuisia ja suomenruotsalaisia vastaan, sitä varmempaa on, että tekstistä löytyy suma alkeellisia kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Mitä kiivaammin joku väittää olevansa rehellinen veronmaksaja, jonka kovalla työllä elätetään sosiaalipummeja ja pakolaisia, sitä todennäköisemmin hänellä on aikaa pyöriä aamusta iltaan keskustelupalstoilla sen sijaan että hän olisi töissä, missä väittää olevansa.

Olen itse osallistunut keskusteluihin verkossa jo vuodesta 1994, ja merkittävän osan kontribuutioista olen itsekin tehnyt nimimerkkejä käyttäen.

Mutta pari vuotta sitten siirryin käyttämään yhteiskunnallisissa keskusteluissa pelkästään omaa nimeäni, koska en halunnut enää olla edes välillisesti myötävaikuttamassa siihen, millaista nimimerkkikeskustelu nykyään on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Sirpa Kähkönen:

Minun nuoruudessani nimettömien kirjeiden lähettäminen oli niljakkainta mitä tiedettiin. Miten nimimerkin suojasta tapahtuva nimeltä mainitun henkilön julkinen herjaaminen ja solvaaminen eroaa siitä?

Ville Ranta:

Kyllä, mutta siitä ei pitäisi tehdä sääntöä. Olisi hyvä, jos useimmat keskustelupalstat vaatisivat kirjoittamista omalla nimellä.

Useimmiten erityistä syytä nimimerkin käyttöön ei ole, paitsi että se rohkaisee hyökkäävään kielenkäyttöön ja häiriköintiin. Mutta on ilman muuta aiheita ja tärkeitä puheenvuoroja, jotka vaativat nimimerkkien käyttöä.

Kaarina Kaikkonen:

Vaikka anonymiteetti lisää vapautta, lisää se myös vastuuttomuutta. Alitajuntaan patoutuneet mustat voimat jylläävät verkkokeskusteluissa, ja poliitikot ja julkkikset saavat niskaansa kaiken sen paskan, joka olisi kuulunut käsitellä aikoinaan äidin ja isän kanssa.

Verkkokeskustelupalsta toimii yhteiskunnan kuuntelevana terapeuttina ja jätteenkäsittelylaitoksena. Psykologia ja ihmisen mielen kypsyminen on mielenkiintoista.

Omalla nimellä kirjoitettaessa joutuu sentään seisomaan sanojensa takana. Toimitukset sensuroivat myös lehtien nimettömiä verkkokeskustelupalstoja julkaisten vain sellaisia tekstejä joiden asenne sopii lehden linjaan, joten sinänsä nimettömyyden tuoma vapaudentunne demokratiasta on näennäistä.

Ehdotan että lehtien toimitetuille verkkokeskustelupalstoille pitää rekisteröityä omalla nimellä, mutta esimerkiksi sensuroimaton Suomi24-palsta saisi edelleen hoitaa terapeutin virkaansa ja vapauttaa kansankerrosten päälle kasautunutta katkeruuden painolastia. Sieltä jätteenkäsittelylaitoksesta asiaan vihkiytyneet toimittajat poimikoon aiheita kierrätykseen, aina varmaan löytyy joku lehden myyntiä lisäävä naisseikkailu jolla poliitikkoja tai julkkiksia voi jahdata.

Siirryn asiasta sivuun, mutta säälin poliitikkoja. Toimittajat leimaavat koko ammattikunnan lusmuiksi ja rikollisiksi sillä seurauksella, ettei kukaan vastuullinen ihminen viitsi alentua ehdokkaaksi vaaleihin. Tulevaisuudessa ainoastaan julkisuushakuiset bigbrother-tyypit kiinnostuvat hommasta.

Eihän konnuuskaan ole koskaan puoluesidonnaista, samalla objektiivisella asenteella tulisi tuoda päivänvaloon kaikkien puolueiden haalima vaalirahoitus ja taustaryhmien yhteys päätöksentekoon vasemmalta oikealle.

Tai pitäisikö vaalimainonta sanomalehdissä ja televisiossa kieltää, niin puolueiden ei tarvitsisi yrittää haalia tukirahaa sieltä mistä sitä löytyy? Ehkä.

Vai onko parempi että vain rikkaat pääsevät läpi, jotka voivat itse omalla rahallaan kustantaa vaalimainonnan eikä tukiryhmien rahoja tarvita? Tuskin. Tarvitsemme vasemmalta oikealle älykkäitä ja luotettavia ihmisiä, jotka uskaltavat astua vastuuseen.

Kristiina Rikman:

Nimimerkin takaa solvaavat likaavat koko nettipesän.

Johannes Koroma:

Keskustelupalstan pitäjän tulisi voida rekisteröidä aidot henkilöllisyydet, vaikka osallistuminen säilyisi nimimerkillä.

Mielipiteet, joita ei uskalleta näin ilmaista, eivät ole julkisuuden arvoisia. Mitään yhteiskunnallisesti merkittävää ei jäisi silti vaille internet-keskustelujen tarjoamaa julkisuutta.

Toinen vaihtoehto on lisätä palstan pitäjän juridista vastuuta, mutta se aiheuttaisi enemmän ongelmia.

Anja Snellman:

Netin anonyymi verihurmos saa ajattelemaan Freudin lausahdusta: Mielemme ullakolla laulavat enkelit, mutta kellarissa ulvovat sudet.

Nimimerkin takana tavallisesta kotiäidistä ja -isästä, herttaisesta mummusta ja suloisesta kympin tytöstä sukeutuu illalla koneen ääressä nöyryyttämisestä ja uhkailemisesta nautiskeleva nettinatsi. Ei ihme, että vampyyritarinat ovat taas niin suosittuja; ne ovat nykypsyyken allegoria.

EI

Johanna Sinisalo:

Verkossa on käytännössä mahdotonta kontrolloida, onko "Liisa Virtanen" oma nimi vai nimeltä näyttävä nimimerkki.

Oman nimen vaatiminen ei näin ollen poista olemassa olevia ongelmia, vaan niihin on löydettävä muita keinoja.

Minna Lindgren:

Nimimerkin suojaa tarvitaan monissa asioissa. Usein lehtien mielipideosastoillakin julkaistaan "poikkeustapauksessa" nimimerkillä kirjoitettuja juttuja, koska kirjoittajalle voi koitua vaikeuksia asioiden tuomisesta julki.

Juha Herkman:

Verkkoon mahtuu foorumeita, joissa nimeä ei tarvitse julkistaa. Onhan tällaisia foorumeita myös painetun sanan puolella. Esimerkiksi kaikki lehdet eivät edellytä nimellä kirjoittamista yleisönosastoillaan.

Mirkka Lappalainen:

Vaikka en pidä nimettömästä meuhkaamisesta, en usko että nimimerkkien kieltäminen olisi edes käytännössä mahdollista.

Esimerkiksi sanomalehdet voivat tietysti pystyttää myös sellaisia keskustelufoorumeita, joihin tulee osallistua omalla nimellä.

Ami Hasan:

Eiköhän käyttäjä- ja lukijakunta osaa asettaa keskustelupalstojen ölinän ihan omaan arvoonsa.

Aika harvoin jos koskaan tulee vastaan niitä "arvokkaita puheenvuoroja, joita nimellä kirjoittamisen vaatimus pudottaisi pois keskustelusta" – ylivoimaisesti suurin osa nimimerkkikommentoinnista on pienehkön joukon henkilökohtaisten paineiden purkamista ja helposti sellaiseksi tunnistettavaa.

Mitä taas viha- ja kiihotusryhmiin tulee, niin verkossa esiintyjiin pätee sama laki kuin perinteisessä mediassa esiintyjiin, ja niinpä kirjoittajan henkilöllisyys tai ainakin sähköpostiosoite pitäisi olla julkaisijan tiedossa, mistä se voidaan ääritapauksissa selvittää.

Hannu Väisänen:

Suuria sylkykuppeja ne ovat. Ja kehottavat sylkemään. Mutta kukapa sylkyjään signeeraisi.

Saatuani itse jo muutaman kerran sanoilla turpiin noilla "keskustelufoorumeilla" mietin, otanko solvaukset mieluummin nimimerkiltä vai oikealta nimeltä.

Nimimerkin yhdistäminen demokratiaan on kuitenkin hieman epäilyttävää!

Facebook on ja tulee olemaan kasvava ongelma muun muassa seksuaalivähemmistöjen kannalta. Ja sisäänkirjoittautumisen voi hoitaa paljastamatta todellista identiteettiään, sen tietävät jo alakoululaisetkin!

Timo Harakka:

Nimettömyys on osa sananvapautta. Kiinan tai Burman kansalainen ei voi kertoa yhteiskunnan epäkohdista tai ilmaista vapaasti mielipidettään kuin nimettömänä. Tai Nokian työntekijä.

Sananvapaus tarkoittaa myös tyhmyydenvapautta. Rikoslaki pätee uhkailun ja kunnianloukkauksen osalta myös internetiä, eikä lähettäjän jäljittäminen ole osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi.

Nimettömyyden suojan poistava laki rikkoisi perustuslain takaamia oikeuksia. Se ei voisi myöskään rajoittua koskemaan yhtä mediaa. Sitä olisi mahdoton valvoa.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien tai Ylen A-tuubin verkkokeskusteluissa ei vaadita henkilöllisyyden todistamista. Fiksu moderointi voi olla myös kilpailuvaltti, se takaa keskustelun, jossa ei sorruta asiattomuuksiin.

Sananvapauslakia täytyy kuitenkin korjata, sillä se ei kannusta valvomaan keskusteluja, vaan päin vastoin karttamaan oikeudellista vastuuta. Julkisen Sanan Neuvoston ei pidä ottaa kantaa keskustelusivuilla julkaistun kansalaismielipiteen soveliaisuuteen, vaan keskittyä vahtimaan ammattilaisten ammattietiikkaa, jossa siinäkin on tekemistä. Vastaavasti myös moderoimattomien foorumien ylläpitäjien täytyy kantaa rikosoikeudellinen vastuu.

"Tasokasta" keskustelua kaipaava voi aina pysyttäytyä Facebookissa, jossa hänen tasokkaat mielipiteensä saavat tasoisensa vastaukset vain omalta, taatusti tasokkaalta ystäväjoukolta.

Jani Leinonen:

On käytännössä mahdotonta estää ketään kirjoittamasta nimimerkillä keskustelupalstoille niin kuin on painettujen lehtien mielipidepalstoillekin.

Sen sijaan on käsittämätöntä, miten vaimeasti hallitus on tuominnut Astrid Thorsin uhkailut ja muut vastaavat häiriköt.

Juha Sihvola:

Useimmiten on moraalisesti oikein kirjoittaa omalla nimellä ja moitittavaa kätkeytyä nimimerkin taakse, mutta ei aina.

Nimimerkkikirjoittelun kielto olisi kohtuuton sananvapauden rajoitus ja lisäksi ylivoimaisen vaikeaa valvoa. Viharyhmien toimintaan voidaan ja pitää puuttua muilla tavoin.

Mikko Lehtonen:

Uusiin medioihin on aina liittynyt vanhojen portinvartijoiden pelkoja siitä, että julkisuus degeneroituu. Niin nytkin.

Mediamuotoa ja sen väärinkäyttöä ei kuitenkaan tulisi sekoittaa toisiinsa. Verkkokeskusteluilla on niin monia vapaaseen mielipiteenmuodostukseen ja tasaveroiseen dialogiin liittyviä etuja, että joidenkin keskustelijoiden kouliintumattomuus ei voi millään olla tekosyy keskustelun suitsimiseen.

Vihanlietsojien kiinnisaamiseen on kyllä keinot, mutta nettifoorumien korvaamiseen ei. Sitä paitsi myös vanha printtimedia – Helsingin Sanomat mukaan lukien – on saanut verkkokeskusteluista uuden sisältöaarreaitan!

Max Arhippainen:

Keskustelun avoimuus kärsisi, jos saisi osallistua vain omalla nimellä. Toisaalta täydellinen anonymiteetti on saanut monet keskustelut ryöstäytymään täysin käsistä, ja avannut ovet vihan lietsomiseen ja raukkamaiseen kunnianloukkaustyyppiseen panetteluun nimimerkkien suojassa.

Toimiva välimalli voisi olla, että sallitaan nimimerkkien käyttöä verkkokeskusteluissa, mutta vaadittaisiin rekisteröitymistä, jolloin keskustelun moderaattori tuntisi keskustelijoiden henkilöllisyyden. Se karsisi pois pahimmat lieveilmiöt ilman että vapaa ajatustenvaihto kärsisi liikaa.

Kari Enqvist:

En usko, että vihakirjoittelu poistuu kieltämällä nimimerkit. Miten kirjoittajien henkilöllisyys ylipäätään todennettaisiin?

Toisaalta on kuviteltavissa monia tilanteita, joissa ilman anonyymisyyttä keskustelua ei synny lainkaan, esimerkkeinä vaikkapa mielenterveysongelmat tai päättäjien väärinkäytökset.

Jos ongelmia esiintyy, lääkkeeksi riittää keskustelupalstojen tarkempi moderointi.

Taru Mäkelä:

Saa käyttää nimimerkkiä ja myös järkeä.

Leena Lehtolainen:

Vaikka anonyymit vihanpurkaukset herättävät minussa surua ja kuvotusta, en silti vaatisi nykykäytäntöä muutettavaksi.

Kyse on sananvapaudesta. On ihmisiä, jotka eivät eri syistä voi tuoda julki mielipiteitään omalla nimellään, ja myös heille täytyy antaa mahdollisuus lausua ne.

Ihannemaailmassa kaikki toki kirjoittaisivat omilla nimillään. Valitettavasti emme vielä elä sellaisessa.

Janne Saarikivi:

Nettikeskustelut jakautuvat mielestäni melko selvästi kahteen kategoriaan. Pienissä ammatillisissa, harrastus- tai elämäntapapiireissä keskustelu on hyvin hedelmällistä ja kiinnostavaa, suurilla yleisillä foorumeilla taas puuduttavaa, jankkaavaa, hedelmätöntä ja usein vihamielistä.

Se, että anonymiteettiä käytetään väärin, ei ole mikään peruste kieltää anonyyminä esiintymisen mahdollisuutta. Esimerkiksi treffipalvelut ja wikipedismi, sairauksien tukiryhmät ja monenlaiset harrastepiirit perustuvat kirjoittajien anonymiteettiin. Silti sisällöt ovat enimmäkseen aivan asiallisia.

Lokakirjoittelu rajoittuu säännönmukaisesti muutamaan aiheeseen, ennen kaikkea maahanmuutto"keskusteluun". Se tuntuu kuumentavan kansan pollat sillä tavoin tulihehkuisiksi, että mikään nettiketti ei auta.

Merja Salo:

Kirjojakin kirjoitetaan salanimillä, tai käytetään taiteilijanimiä.

Verkossa voi olla vielä suurempi suojautumisen tarve, joten sallittakoon nimimerkit jatkossakin.

Kari Uusikylä:

Periaatteessa kyllä, mutta aivan absoluuttista ja aina pätevää kyllä/ei kantaa en voi kannattaa.

Kirjoituksia pitää arvioida niiden sisällön eikä kirjoittajan perusteella. Törky on törkyä, kirjoittipa sitä kuka tahansa.

Eero-Tapio Vuori:

Juuri ja juuri. Kysymys on hyvin vaikea.

Paskasankokirjoittelua à la Suomi24 on varsin masentavaa lukea. Eikä se millään tavalla edistä ihmiskuntaa. Mutta toisaalta, sananvapauden kannalta mahdollisuus nimettömyyteen on varsin hyvä juttu.

Jos kahdesta pahasta pitää valita, valitsen kuitenkin ihmisten vulgaarit purkaukset ennemmin kuin totalitaarisen valvontayhteiskunnan.

Kersti Juva:

Se maailma, jonka nettikeskusteluissa vellovat asiattomuudet ja vihanilmaukset paljastavat, on juuri se syy, miksi en halua pakottaa ihmisiä kirjoittamaan omilla nimillään.

Ennen näitä palstoja moni ei tiennyt, mitä kaikkea pinnan alla liikkuu. Sorretut, vainotut, hyväksikäytetyt ja kiusatut ihmiset kyllä tietävät ilman palstojakin, mutta he eivät useinkaan voi kertoa kokemuksistaan omilla nimillään. Tätä nimettömyyttä on varjeltava.

Moderointi on minun järkeni mukaan ainoa tapa hillitä ja siivota loukkaavaa ja ala-arvoista keskustelua. Sitä paitsi vaiennetut häiriköt eivät katoa minnekään, vaan etsivät kyllä uudet kanavat aggressioilleen.

Kalle Haatanen:

Suhtaudun avoimella vastenmielisyydellä sitä anonyymia kirjoitustapaa kohtaan, joka nyt on vahvistunut. Silti pääasia ei saa hukkua: sananvapauden tulee koskea myös anonyymeja kirjoittajia, jotka kirjoittavat anonyymisti monista eri syistä.

Lotta Backlund:

Siis joo, PITÄISI. Oon vähän sitä mieltä, että jos aikoo sanoa jotain, mutta ei ole munaa allekirjoittaa sitä omalla nimellään, niin voi kysyä itseltään kannattaako sitten avautua ollenkaan. Sanoma on uskottavampi omalla nimellä kirjoitettuna.

Mutta: Olisi vapautta rajoittavaa vaatia että ihmiset kirjoittavat omalla nimellään, ja sitä olisi sitä paitsi mahdoton valvoa ja vähän deedeeärrää (not to mention scifiä, koska se ei ikinä onnistuisi) ainoana maana tällaista vaatia.

Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei nettikeskusteluja juurikaan voi seurata, koska ne fiksutkin kommentit hukkuvat kamalaan määrään paskaa ja provoja. Näköjään ihminen taantuu aivan debiiliksi kun pääsee nettiin kirjoittamaan anonyymisti.

Sanoisin, että keskustelufoorumit ampuvat itseään jalkaan kun sallivat anonyymin kommentoimisen, mutta sehän ei selkeästi pidä paikkaansa, koska siellä keskustelee miljoonat ihmiset.

Itse lupaan joka kerta jotain keskustelua hetken luettuani (pääasiassa HS.fi:ssä) etten enää ikinä lue niitä keskusteluja, mutta sitten vahingossa kuitenkin luen, ja on taas pakko läimiä itseäni, jos vaikka siitä oppisin

Heta Kuchka:

Ei, koska anonymiteetti antaa joskus tarvittavan turvan mielipiteen ilmaisijalle.

Kyllä nettihäiriköt pystytään useimmiten jäljittämään. Urpoja tyhjänpuhujiahan tulee aina olemaan.

Antti Alanen:

Hupifoorumilla käy nimimerkki, vakavassa asiassa on oma nimi suotava, ja rikostapauksissa tarvitaan hälytysnappi.

Katja Boxberg:

Ei pelkästään. Mutta esimerkiksi lehtien verkkopalveluissa oman nimen käytöstä pitäisi tehdä pakollista. Se siistisi keskustelua ja karsisi silmittömiä vihanpurkauksia, joita nettikeskustelu pursuaa. Lehtitaloissa räkäkeskusteluun ei viitsitä puuttua, sillä se saattaisi vähentää sivustojen liikennettä.

Totta kai nettiin mahtuu myös yleisiä keskustelusaitteja, joissa voi keskustella myös nimimerkin suojissa. Niille ei huutelua karsastavan tarvitsisi eksyä.

Osmo Soininvaara:

Jos kysymyksellä tarkoitetaan, tulisiko nimimerkillä kirjoittaminen estää kokonaan, ei tulisi estää kokonaan vaan vain osittain.

Pakollista omalla nimellä kirjoittamista pitäisi kuitenkin lisätä. Helsingin Sanomat voisi nostaa oman keskustelupalstansa tasoa huomattavasti siirtymällä samaan menettelyyn kuin on paperilehden yleisönosastoissa. Nimimerkillä saa kirjoittaa vain perustelluista syistä. Tai sitten moderoijien pitäisi nostaa rimaa.

Joidenkin sanomisen oikeus loukkaa toisten oikeutta seurata kiinnostavaa keskustelua. Siksi sanomisen oikeudelle riittäisi tuo Suomi 24-palsta eikä kaikesta nettikeskustelusta pidä tehdä samanlaista.

Minulla on oma blogi, johon on tähän asti tullut 40000 hyväksyttyä kommenttia. Siihen saa kirjoittaa nimimerkillä, mutta moderoinnissa pidän nimimerkkien kohdalla rimaa vähän korkeammalla kuin oikealla nimellä kirjoittajien. Rima nousee myös, jos sama henkilö lähettää kovin paljon kommentteja.

Jos aloitan keskustelun jostain arkaluontoisesta aiheesta, kuten maahanmuuttopolitiikasta, saatan rajata keskustelun vain omalla nimellään kirjoittaviin torjuakseni häirikkökirjoittajia.

Minä en voi blogillani mennä yleiseen vaatimukseen omalla nimellään kirjoittamisesta, koska blogikeskusteluuni osallistuu nimimerkin suojissa joitakin merkittäviä asiantuntijoita, jotka eivät työpaikkansa tai virka-asemansa takia voi kirjoittaa omalla nimellään. Tätä en halua menettää.

Teivo Teivainen:

Omalla nimellä kirjoittamiseen tulee kannustaa, mutta ei aina voi velvoittaa.

Eilina Gusatinsky:

Vastaus on kysymysjohdannon perusteluissa: Nimimerkin tuoma anonymiteetti voi olla kirjoittajalle suoja häirikköjä vastaan verkossa tai sen ulkopuolella. Toisaalta se voi joissain tapauksissa antaa mahdollisuuden välittää keskusteluun tietoa, jota kirjoittaja ei voisi tehdä nimellään esimerkiksi ammatillisen tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.

Mielestäni olisi erittäin tärkeä velvoittaa valvojia siis moderaattoreita pitämään huolta siitä, että nettikeskustelu olisi asiallista. Se tarkoittaa nopeaa reagointia ja vastuuta sekä mahdollisuutta vaivattomasti ilmoittaa valvojille epäasiallisesta viestistä.

Helena Hiilivirta:

Ei aina tarvitse. Emmehän me yleensäkään julkisilla paikoilla tuntemattomien kanssa keskustellessamme esittäydy, ja silti kevyt ajatustenvaihto sujuu meiltä vilkkaasti, leppoisassa ja toisten mielipiteitä arvostavassa hengessä. Eikö vaan...

Nanna Susi:

Miksi kirjoitettua pelätään enemmän kuin puhuttua? Keskustelupalstojen suosio kertoo sekä ammottavasta yksinäisyydestä että uskomattomasta tarpeesta ilmaista itseään ja olla läsnä elämässä.

Anonyymisyys on hyvä totuuden mittari. Tietysti voi kysyä, onko netti oikea paikka ryhmäterapialle.

Antti Ahlava:

Huolimatta henkilökohtaisten loukkausten mahdollisuudesta, puuttuminen anonyymiin verkkoesiintymiseenverkossa voisi johtaa muunkinlaisen vapaan mielipideilmaisun, naamioitumisen ja tekeytymisen kieltoon: uhanalaisiksi tai ainakin epäilyttäviksi tulisivat vessanseinäkirjoitukset, pseudonyyminen kirjallisuus, pakinointi salanimellä ja ronskit vappulehdet.

Ylilyönnit verkossa liittyvät kasvukipuihin sisäistymättömässä mediakasvatuksessa.

Risto Pelkonen:

Totta on, että omalla nimellä kirjoittaminen varmaan nostaisi verkkokeskustelun laatua, mutta samalla se antaisi väärän kuvan siitä, mitä ihmisten mielissä liikkuu.

Jokainen anonymiteettisuojan taakse kätkeytynyt spontaani keskustelupuheenvuoro – olipa se miten typerä tai äkäinen tahansa – kertoo jotakin suomalaisten sivistyksen tasosta ja on siis oivallista kulttuurin mikrohistoriaa.

Heikki Hiilamo:

Nimimerkin käytön kieltäminen ei ole oikea keino keskustelun tason kohottamiseen.

Erilaisia foorumeita ja keskustelun muotoja tarvitaan. Ylläpitäjät, toiset käyttäjät ja viime kädessä poliisi valvovat, ettei keskustelussa syyllistytä laittomuuksiin.

Ihmiset itse huomaavat, missä käydään laadukkaampaa keskustelua ja hakeutuvat sen pariin. Tämä on yksi syy Facebookin valtavalle suosiolle.

Osmo Rauhala:

Kyllä demokratiaan kuuluu myös mahdollisuus käyttää nimimerkkiä, mutta nykykäytäntöä voisi kiristää siten, etteivät keskustelupalstat julkaise nimettöminä kirjoituksia, jotka käyvät liian loukkaavasti henkilöön, sukupuoleen, rotuun ja niin edelleen.

Veera Luoma-aho:

Riippuu foorumista. Netissä tarvitaan sekä nimettömiä palstoja että keskustelupalstoja, joissa nimiä käytetään. "Vakavien" medioiden pitäisi erottautua muista hyväksymällä keskustelupalstoilleen vaan omalla nimellään kirjoittavat.

Nimen käyttäminen rauhoittaa internetissä käytävää keskustelua. Toisaalta on monia tilanteita, joissa nimettömyys on välttämätöntä ja hyväksyttävää.

Netin keskustelupalstoja ei pidä ajatella medioina, vaan yhteisöinä.

Kun keskustelen vapaamuotoisesti netissä yhteisöni jäsenten kanssa, en halua, että keskustelu löytyy netistä nimeni googlaamalla. Toisaalta esimerkiksi sanomalehtien keskustelupalstoilla voisin käydä hyvin keskustelua omalla nimelläni.

Kysymys on tietenkin lähinnä teoreettinen ja moraalinen, sillä asiaa ei joka tapauksessa voi eikä pidä valvoa.

EN OTA KANTAA

Erkki Tuomioja:

Kysymys on jälleen vähän epäselvä.

Mielestäni nettikeskustelupalstojen ylläpitäjien olisi edellytettävä kirjoittajien rekisteröitymistä, jolloin heidän nimensä on tiedossa, mutta julkaistava poikkeuksellisesti perustellusta syystä myös nimimerkkikirjoituksia, esimerkiksi samalla periaatteella kuin HS julkaisee lähetettyjä kirjoituksia myös nimimerkillä.

Leena-Maija Rossi:

Jälleen mahdotonta vastata kysymykseen mitä verkossa pitäisi tehdä yleisesti ottaen. Mutta esimerkiksi median verkkokeskusteluissa pitäisi kirjoittaa nimellä.

Verkossa on kosolti alueita, joissa anonyymiys suojaa kirjoittajia ja mahdollistaa myös vihapuheen.

Journalistisissa verkkotiloissa nimimerkki pitäisi sallia vain poikkeustapauksissa – samaan tapaan kuin yleisönosastokäytännöissä. Muutenkaan journalistista hyvää tapa ei edusta tilan tarjoaminen vihalle ja ennakkoluuloille.

Matti Kalliokoski:

Pitäisikö paperille kirjoitetuissa teksteissä olla aina allekirjoitus? Pitäisikö radioalloilla välitettävässä puheessa kertoa aina aluksi puhujan nimi? On turha haikailla koko verkkomaailmaa koskevia pykäliä tai pelisääntöjä. Siksi on on parempi miettiä konkreettisia kysymyksiä. Itseään laadukkaina pitävien tiedotusvälineiden ylläpitämillä keskustelupalstoilla sääntöjen pitää olla vähintään yhtä tiukat kuin painettujen lehtien yleisönosastoilla. Koska verkkokeskusteluun osallistutaan lyhyemmällä harkinta-ajalla, pelisääntöjen pitäisi olla jopa tiukempia. Oman lehteni paperiversiossa nimimerkkikirjoittaminen on mahdollista tietyin ehdoin. Esimerkiksi kirjoittajan henkilöllisyyden ja yhteystietojen pitää olla toimituksen tiedossa. Toistaiseksi samat pelisäännöt koskevat myös verkkokeskustelua, mutta sääntöjen tiukentaminen on parhaillaan harkinnassa. Muiden keskustelupalstoja ylläpitävien yritysten pitäisi Suomessa nimetä aina joku, joka on kirjoitusten sisällöstä viime kädessä vastuussa, jos kirjoittajaa ei tiedetä. Se hillitsee ylilyöntejä. Viestinvälittäjä tai teknisen alustan tarjoajia voi pitää vastuullisina vain järjestelmällisen rikollisen toiminnan tukemisesta omilla palveluillaan. Sensuurivelvoitteet eivät ole järkeviä. Mutta lopulta: avoimessa maailmassa ei asiatonta käyttäytymistä voi estää, jos siihen on halua. Parempi ratkaisu on luoda tilaa monipuoliselle ja rakentavalle keskustelulle, jossa myös "väärät" mielipiteet saavat sijansa.

Vaula Norrena:

Avoimessa yhteiskunnassa kansalaisten ei tarvitse piiloutua puun taakse. Jos ihminen on jotain mieltä, olisi hyvä, että hän uskaltaisi olla sitä myös julkisesti.

Sitten on poikkeustilanteita: kun kirjoittaja kertoo jotakin niin arkaluontoista, ettei hän halua paljastaa omaa persoonaansa, on parempi, että hän kirjoittaa nimimerkillä kuin jättää kokonaan kirjoittamatta.

Minusta on hyvä, että monilla nettisivuilla kommentointi vaatii rekisteröitymisen.

Se hieman hillitsee loanheittoa ja 'sylki suuhun tuo' -kirjoittelua.

On hyvä, että järjestäytynyttä vihaa netissä koetetaan hillitä.

Sodat, sisällissodat ja mellakatkin syntyvät niin, että joku ensin provosoi ja toinen provosoituu.

Minna Tawast:

Vihaviestien yleisyys nettikeskusteluissa on hätkähdyttävää ja vastenmielistä ja ensimmäinen reaktio on, että siitä vaan, nimet kaikkien viestien alle. Toisaalta ajattelen, että on mahdollista, että nimettömien keskustelujen viehätys laantuu ja sivujen merkitys sitä kautta laskee. Ehkä mediakin lakkaa siteeraamasta ja esittelemästä niitä.

En näe toisten halventamisella, avoimella vihaamisella ja vihan lietsonnalla mitään yhteistä sananvapauden kanssa, enkä usko tämänkaltaiseen "tunteiden tuulettamisen" tervehdyttävyyteen. En myöskään ymmärrä, millä konstein näistä keskusteluista esimerkiksi kulttuurintutkija tai toimittaja poimii ne kultajyvät, joilla on jotain muuta kuin laskennallista merkitystä.

Millä perusteella esimerkiksi voi olettaa, että nimetön vihaviesti on "aito" eikä nuorisoläppää? Tai miten kaiken seasta löytyvät ne tärkeät ja merkittävä tiedot, joita jostain syystä ei voi tai uskalla nimellään kirjoittaa? Niitäkin varmasti on, mutta lukijan näkökulmasta ne hukkuvat usein yleiseen soossiin. Nettikeskustelut ovat areena, jossa ihminen ei ole vastuussa siitä, mitä sanoo ja se vie pohjan pois koko sanomiselta. Tämänkin vuoksi ajan myötä netissä toimiminen jakautuu yhä jyrkemmin. Aitoa keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa kaipaavat eivät jaksa kuluttaa aikaansa Suomi24-tyyppisillä sivuilla, vaan keskustelevat siellä, missä se on mahdollista.

Rekisteröitymisen mukanaan tuoma viranomaisvalvonnan tai henkilötietojen väärinkäytön mahdollisuus on hinta, joka näistä keskusteluista on maksettava. Sitä paitsi ymmärtääkseni rekisteröitymättömänkin kirjoittajan voi haluttaessa jäljittää.

Yrjö Juhani Renvall:

Nettipullan leipominen on vielä kovasti kesken.

Kiinnostavia testejä kansalaismielipiteen huojunnan ja nettikäyttäytymisen välillä on kyllä tulossa, eduskuntavaalit nyt ainakin.

Mutta onhan se outoa, kun hulluilla päivillä ei saa myydä neekerinpusuja eikä eskimopuikkoja, mutta netissä voi tappaa sen, mitä sanoilla voi.