lauantai 6. marraskuuta 2010

Aamulehti: Thors ei kannata kansalaisuuskoetta

Aamulehti: Thors ei kannata kansalaisuuskoetta 6.11.2010

Kuka on säveltänyt Maamme-laulun?

Kaikki suomalaisetkaan eivät tuohon kysymykseen löydä vastaukseksi Fredrik Paciusta.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r) ottaa Maamme-laulun esimerkiksi, joka voisi kuulua maahanmuuttajien kansalaisuuskokeen peruskysymyksiin.

Thors ei kannata koetta. Hän sanoo, että kansalaisuuslain muutosesitystä valmisteltaessa ministeriö selvitti niin kokeen etuja kuin haittoja.

Lainmuutosesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Koetta ei otettu tekstiin. Kansalaisuuteen vaadittavaa oleskeluaikaa Suomessa ehdotus lyhentää kuudesta vuodesta viiteen vuoteen.

Mitkä olisivat kokeessa oikeita kysymyksiä, lain valmistelussa mietittiin. Thors arvelee, että lähialueelta tulevan voisi olla helpompi selvitä kokeesta kuin vaikkapa Intiasta tulleen muuttajan.

Mikä olisi oikea vaihe testille? Ministerin mukaan tähänkin on vaikea löytää oikeata vastausta.

Tulkinnanvaraisuus, oikeudenmukaisuus ja syrjimättömyys olivat tärkeitä pohdinnan mittareita.

- Yhteiskuntatietoutta pitää saada varsinaisen kotouttamisen yhteydessä, ministeri Thors sanoo.

Suomen kansalaisuutta haki 4 300 ihmistä vuonna 2008. Heistä 90 prosenttia sai myönteisen vastauksen.