perjantai 1. huhtikuuta 2011

YLE: Tallqvist: Maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

YLE Helsinki: Tallqvist: Maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa 1.4.2011

Tarja Tallqvistin (kd.) mukaan Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrää pitäisi vähentää, sillä kunnolliseen kotouttamiseen ei ole varaa. Työperäistä maahanmuuttoa Tallqvist kuitenkin suosisi. Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) huomauttaa, että maahanmuuttajien osuus väestöstä on Suomessa edelleen hyvin pieni.

Pasilan parlamentissa keskustelleet Tallqvist ja Alanko-Kahiluoto olivat erimielisiä myös ruotsin kielen opiskelusta. Tallqvistin mukaan ruotsin tulisi ehdottomasti olla vapaaehtoista. Vihreät puolestaan kannattavat opiskeluun joustoja, sanoo Alanko-Kahiluoto.

- Tilanne voitaisiin ratkaista niin, että osa koululaisia voisi lukea vähemmän ruotsia ja aloittaa myöhemmin kuin nykyisin, ja osa puolestaan voisi aloittaa aikaisemmin. Kuten hyvin tiedetään suurin osa suomalaisista ei mielellään avaan suutaan ruotsiksi, joten käytännön kielitaitoa on liian vähän.

Alanko-Kahiluodon mukaan ruotsinkieliset tulee huomioida erityisesti vanhustenhoidossa.

- Itse ajattelen, että lainsäätäjien kuuluu kuitenkin ajatella vähemmistöjen oikeuksia ja puolustaa niitä. Meillä on paljon vanhuksia, joiden äidinkieli on ruotsi. On kuitenkin hyvin inhimillistä ja kaunista, että ihmiset pystytään kohtaamaan omalla kielellään.

Vanhusten osalta Tallqvist on samaa mieltä, muitta jakaisi asiaa maantieteellisesti.

- Outi on oikeassa siinä, että ruotsinkielisellä seudulla hoitajien täytyy osata puhua ruotsia pystyäkseen vanhuksia hoitamaan. Mutta asia voisi olla työpaikkakohtaista. Itärajalla, missä oma lapsenlapseni asuu, uskoisin venäjän kielen hyödyttävän häntä ja yhteiskuntaa enemmän.

[...]

Ahkerille käsille kysyntää

Alanko-kahiluodon mukaan valtion pitäisi osallistua maananmuuttajien kotouttamisesta pääkaupunkiseudulle aiheutuviin kustannuksiin. Tallqvist puolestaan rajoittaisi maahanmuuttoa, sillä Suomella ei hänen mukaansa ole varaa asian hoitamiseen.

- Mielestäni meidän pitäisi jopa rajoittaa maahanmuuttoa. Ne maahanmuuttajat, jotka jo ovat täällä, pitäisi hoitaa hyvin, mutta muuten tilanne on huonosti hoidettu. Ei ole mitään järkeä siinä, että tänne tulee maahanmuuttajia, joita me emme pysty kotouttamaan kunnolla ja työllistämään, kun siihen ei ole varaa.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottamista ja työperäistä maahanmuuttoa Tallqvist ei kuitenkaan kieltäisi.

- Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että tänne tullaan ja toimeentulotuella eletään. En ole rasisti ollenkaan, mutta mielestäni meillä ei ole siihen varaa.

Alanko-Kahiluoto yllättyi Tallqvistin linjausten jyrkkyydestä. Hän myös huomauttaa, että uusia käsiä tarvitaan hoitamaan esimerkiksi vanhuksia.

- Kuulostaa yllättävän kovalta, olen Tarjalta tottunut kuulemaan vähän inhimillisempää puhetta. Mutta tosiasiahan on, että suomessa ainoastaan 2,5 prosenttia väestöstä on maahanmuuttajia ja heidän osuutensa väestöstä verrattuna muihin pohjoismaihin on kuitenkin pieni.