Nurmijärven Sanomat: Rasismiako Nurmijärvellä?

Nurmijärven Sanomat: Rasismiako Nurmijärvellä? 18.5.2011

Otetaanpa selvää, onko ”lintukodossamme” rasismia?

Ensiksi kuitenkin pari määritelmää. Rasismilla tarkoitetaan aatetta tai toimintaa, jonka perusteella ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti, syrjivästi heidän rodullisten ominaisuuksiensa, ulkoisen olemuksen tai ihonvärin perusteella. Mukaan mahtuvat myös fyysiset ja henkiset ominaisuudet.

Nurmijärven kunnalliselämässä näkyvästi vaikuttanut Ana Gutiérrez-Sorainen on kirjoittanut aiheesta paljon. Hänen mukaansa kyseessä pitää olla teko, jotta toimintaa voisi kutsua rasistiseksi. Pelkkä idea tai aikomus ei vielä ole rasismia.

– Pitääkin osata erottaa rasismi ja syrjintä, Ana sanoo.

– Ja samalla muistaa, että syrjinnällä voi olla myös rasistiset juuret ja että puhekin voi olla rasismia. Viime aikoina on paheksuttu nettisivustojen keskustelupalstoilla esiintyvää vihapuhetta. Nimettömänä on helppo purkaa miten tahansa tunteitaan.

Anan mukaan aikuisten kannattaisi miettiä, mitä kaikkea he kotona lasten kuullen puhuvat. Rasistinen vitsi voi naurattaa aikuisia, mutta lapsille se toimii tienviittana, merkkinä siitä, mikä aikuisista on hauskaa. Lapsihan imee mallia läheistensä käytöksestä.

Legendaarinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi pari vuosikymmentä sitten kuvan, joka oli tarkoitettu hauskaksi, mutta jonka saattoi katsoa rasistiseksi. Se oli kuvallista” vihapuhetta”.

Ana ei ole itse kohdannut Nurmijärvellä rasismia, mutta kylläkin merkkejä syrjinnästä jossakin määrin ja ainakin asenteiden tasolla.

Töitä ei löydy

Samaa kertoivat useat haastateltavamme.

– Ihmiset ovat kyllä asiallisia ja ystävällisiä muualta tulleille, mutta töitä nämä ulkomaalaistaustaiset eivät täältä helposti löydä, vaikka olisivat miten korkeasti ammattitaitoisia, sanoi eräs. Että työt annetaan mieluummin sukulaisille ja muille tutuille.

Yksi pikkuperhe muutti paikkakunnalta, koska akateemisen tutkinnon omistava afrikkalaistaustainen mies sai työpaikan Tampereen yliopistosta, mutta ei Nurmijärveltä eikä lähikunnista. Toinen perheenisä, atk-alan ammattilainen, jolla oli myös arkkitehdin paperit, vei porukkansa vuoden töiden etsimisen jälkeen takaisin ulkomaille, vaikka suomea puhuvat lapset olivat koulussa ja suomalaissyntyisellä vaimolla Kirkonkylässä hyvä työ. Kaipaamaan jäivät mieleisen työntekijän menettänyt esimies ja lasten isoäiti.

– Paha juttu, mutta minkäs teet; joissakin kulttuureissa mies, joka ei tuo leipää taloon, ei mielestään ole oikea mies. Pakko mennä sinne, mistä mies työtä saa, isoäiti huokasi.

Kolmas tarina. Latvialainen Jekaterina Kuikka rakastui kuutisen vuotta sitten kotikaupungissaan Riikassa suomalaiseen mieheen ja muutti vaimona Suomeen. Hän löysi työn, joka on kuin mittatilauksena hänelle tehty; kaupallinen tutkinto pätevöittää tuotepäällikön tehtäviin suomalaisyrityksessä, joka harjoittaa kemikaalien, kosmetiikan ja elintarvikkeiden kauppaa balttiyritysten kanssa.

– Itse en ole henkilökohtaisesti kokenut minkäänlaista syrjintää enkä suostuisi sellaista sietämäänkään, Jekaterina sanoo. Kuitenkin joillakin hänen ystävillään on ollut ongelmia työnhaussa.

– Kun työhönottohaastattelussa on selvinnyt, että hakija on ulkomaalaistaustainen, tie on noussut pystyyn, vaikka pätevyyttä olisi miten riittänyt. Tätä syytä ei tietystikään voi todistaa.

Vaatimukset kasvaneet

Monissa nettikeskusteluissa käytetään mamu-nimikettä huolimattomasti. Ei osata erottaa kiintiöpakolaisia ja turvapaikanhakijoita. ei tiedetä, että paluumuuttajat ovat inkerinsuomalaisten erityisryhmä, joiden maahantulo on tyrehtymässä ja perustui siihen, että heillä on suomalaiset juuret. Paluumuuttajia ovat myös ulkomailla työskennelleet ja opiskelleet suomalaiset sekä eläkeläiset, jotka haluavat Suomeen vanhoilla päivillään. Maahanmuuttajien luettelossa on myös adoptiolapsia ja avioliiton kautta saapuneita. Jotkut tulevat töihin, toiset opiskelemaan, kuten esimerkiksi pakistanilainen Sabih Ul Masih.

Tällä hetkellä Sabih työskentelee Nurmijärven kunnan palveluksessa tehden monenlaista sosiaalityötä ulkomaalaistaustaisten aikuisten parissa ja toimien heidän yhteyshenkilönään. Kaikkiaan ulkomaalaistaustaisia on Nurmijärvellä tällä hetkellä noin 770. Aika harva heistä on toimeentulotukiasiakas. Monella on oma yritys ja he työllistävät muitakin. Suurin osa on lähimaista, Venäjältä ja Baltiasta.

Masihin mukaan rasismia on kaikkialla ja riski joutua rasistisesti kohdelluksi on missä tahansa maassa sellaisilla, jotka ovat erilaisia. Suomi ei siinä suhteessa ole poikkeus. Suomessa on kuitenkin tapahtunut huomattava muutos työnantajien suhtautumisessa ulkomaalaisiin työnhakijoihin.

– Kun itse tulin Suomeen 36 vuotta sitten ja tarvitsin opiskeluaikanani työpaikkaa, ei kukaan minua töihin palkatessaan kysellyt osasinko edes kieltä. Ehdin olla töissä niin ravintoloissa kuin lasten- ja vanhainkodeissakin ennen kuin valmistuin diakoniasosiaalityöntekijäksi, Masih kertoo.

– Tällä hetkellä tuntuu kuin tiskaajalla ja siivoojallekin pitäisi olla erilaisia tutkintoja suoritettuna, ja se vaikeuttaa ulkomaalaisten työnsaantia ainakin aluksi.

Kielitaito kunniaan

Syrjinnän syynä voi olla myös niin yksinkertainen asia kuin kielitaito tai oikeammin sen puute. Jos työnantaja on ihan ummikkosuomalainen, häntä ehkä arveluttaa palkata sellainen, jonka kanssa tulee kommunikaatio-ongelmia, ja jos hakija ei osaa uuden kotimaansa kieltä, hän saa työnantajien silmissä miinuksen vaikka olisi miten pätevä.

Osa ulkomaalaistaustaisista työskentelee kunnan tai seurakunnan palveluksessa. Aleksian liikelaitoksen siivouspalveluissa henkilöstömäärästä heitä on seitsemän prosenttia ja ruokapalveluissa kolmisen prosenttia. Kotoisin he ovat Virosta, Venäjältä ja Thaimaasta, kertoo Aleksian palvelujohtaja Anu Savander-Hämäläinen. Hänen korviinsa ei ole tullut, että kukaan olisi kokenut rasismia vapaa-ajallaankaan. Samaa kertovat muutkin esimiestehtävissä eri yksiköissä kunnassa olevat. Kansallisuuksien kirjo vain lisääntyy joka kerta tilannetta tiedustellessa. Eniten on Venäjältä ja Baltian maista.

Seurakunnan palveluksessa työskentelevä kiinatar ei edes tunne koko sanaa.

– Rasismi, mitä se on? Ei, en ole koskaan kokenut sellaista, sanoo tämä Suomeen 16 vuotta sitten avioitunut siro nainen, joka on Suomessa oloaikansa ollut töissä.

Mahdollisimman nopea kielen oppiminen auttaa suuresti sulautumaan valtaväestöön kaikissa maissa ja myös Nurmijärvellä. Jotkut haastateltavistamme antoivat ymmärtää nurmijärveläisten perussynteihin kuuluvan tietty konservatiivisuus ja varovaisuus.

Pojat äänessä

Vuosikymmenet kirkonkyläläisessä koulussa suomenkielen ja historian opettajana toiminut Marja Hemmilä tuntee seudun oppilaita pitkältä ajanväliltä. Hänen mielestään nuorissa ei juuri ole varsinaisia rasisteja, vaikkakin jotkut porukassa heittävät toisinaan aiheesta rajustikin läppää.

– Se on sellaista katu-uskottavuuden tavoittelua, vähän niin kuin isottelua, hän sanoo.

Samanlaisia kokemuksia on tänä keväänä Nurmijärven yhteiskoulun rehtorina aloittaneella Pekka Linnalla niiltä 15 vuodelta, jotka hän toimi opettajana samassa opinahjossa.

– Asenteellisella tasolla löytyy kyllä rasismia oppilaista. Meidän koulussamme se on ollut jonkinlainen poikien juttu ja nimenomaan tietynikäisten poikien. Se ilmenee lyhyinä kommentteina ja toisinaan rajuinakin heittoina, mutta kun pojille tulee lisää ikää, se vähenee, rehtori sanoo.

– Opettajakunta ei muistini mukaan ole joutunut isommasti tarttumaan tähän käyttäytymiseen. Rehtorin mielestä asiantilaan vaikuttaa sekin, ettei muista kulttuureista muuttaneita tai pakolaisstatuksen omaavia juuri kunnassa näy.

– Oppilaidemme joukossa on kyllä ollut vaihto-oppilaita Saksasta, Hollannista, Venäjältä, Brasiliasta ja heihin ovat kaikki suhtautuneet ihan hyvin, rehtori sanoo.

Etsii eikä soisi löytävänsä

Klaukkalan kirkossa joitakin vuosia ollut ulkomailta muuttaneiden säännöllinen kohtaamispaikka, ”kansainvälinen klubi”, on ollut katkolla vetäjän ollessa vuorotteluvapaalla. Se on vahinko, sillä tilaisuudessa on vaihdettu kokemuksia ja saada tietoa uuden kotimaan käytännöistä. Se on sitä kotouttamista.

Kirkkoherra Ari Tuhkanen lupaa toiminnan jatkuvan.

– Se kuuluu niin perhe- kuin nuorisotyöntekijöidemme toimenkuvaan luontevasti. Siihen on panostettu esimerkiksi leiritoiminnassamme, missä ulkomaalaistaustaiset ovat vain yksi ryhmä muiden joukossa. Ketään ei erotella millään tavalla.

Nurmijärven seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijä Maritta Kopsala kohtaa työssään paljon maahan muuttaneita lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan. Rasismia hän ei ole havainnut, mutta sen sijaan paljon väärin ymmärretyksi tulemista, mikä johtunee kielitaidon puutteesta.

– Nykyinen monikulttuurinen maailma vaatisi meiltä työntekijöiltäkin paljon laajempaa kielitaitoa, Maritta sanoo.

– Myös maahan muuttaneiden suomen kielen oppimiseen tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Lapsethan oppivat kyllä kielen päiväkodeissa ja kouluissa nopeasti, mutta olen erityisesti huolissani pienten lasten äideistä, jotka ovat väliinputoajia.

– Jos äidit Suomeen muutettuaan jäävät hoitamaan lapsia kotiin, saattaa heille käydä niin, etteivät he opi suomea, koska heiltä puuttuu myös kontaktit suomea puhuviin ihmisiin. Samaan tilanteeseen voivat joutua myös työttömiksi jääneet niin miehet kuin naisetkin, Maritta sanoo ja toivottaa kaikki tervetulleiksi seurakunnan tilaisuuksiin.

Ettei tulisi sellaista käsitystä, että Nurmijärvi olisi rasismin suhteen ihan puhdas läntti kartalla, piti mennä sinne, missä valtiollisiakin pulmia puidaan: saunaan.

Kaksi naista istui hämärässä valaistuksessa lauteilla ihan itsenään. Kun puhe siirtyi siihen, millaista Rajamäellä on asua, tuli tomera vastaus.

– Pysyvän työn saanti täältä on melkein mahdotonta ja jos jonkun työllisyystyön saa, niin kohta se taas on lopussa ja meikäläisillä alkaa joku pitkä karanteeni, vastasi kaunis, ruskeasilmäinen nainen.


---

”Maassa maan tavalla”

Tunnetuin ulkomaalaistaustainen nurmijärveläinen, – jos eräitä kunnallispoliitikkoja ei lasketa mukaan – on ravintoloitsija Surinder Mann. Hänet tunnetaan ainakin Klaukkalassa lempinimellä Pola. Häntä on tähänkin lehteen ehditty haastatella muutaman kerran.

Rasismista Pola on heti valmis keskustelemaan. Ensimmäiseksi hän toteaa, että se on aika paljon itsestä kiinni, miten sinuun suhtaudutaan ja että jokainen on jollakin tavalla rasisti. Hän itsekin tuntee välillä rasistisia tunteita tänne muuttaneita ulkomaalaisia kohtaan. Mutta ei kaikkia heitä.
– En pidä sellaisista, jotka tulevat Suomeen makailemaan laiskoina. Työtä täytyy tehdä. Työtä minäkin olen tehnyt aamusta iltaan, hän heilauttaa käsivarrellaan laajan kaaren, jonka sisään mahtuu suurin piirtein koko Klaukkalan keskustassa sijaitsevan ravintola Pihvimyllärin sali, missä asiakkaat pyörivät lounastiskin ympärillä.

Enon luokse Suomeen

Pola on alkujaan kotoisin Pohjois-Intiassa sijaitsevasta Chandigarhista, joka on Punjabin ja myös viereisen Haryanan maakunnan pääkaupunki. Asukkaita siellä on parisen miljoonaa ja sen asemakaavan on piirtänyt maailmankuulu Le Corbusier silloisen presidentti Nehrun tahdosta. Se oli sitä aikaa, kun brittien siirtomaakauden lopussa Punjabin maakunta jaettiin Pakistanin ja Intian kesken.
Nurmijärvelle Pola tuli Helsingin kautta aikeenaan opiskella yliopistossa eri aineita,. Ravintola-ala ei ollut listalla ollenkaan.

– Enolla oli Helsingissä ravintola ja minä menin sinne töihin. Pian opinnot vähenivät, kun töitä riitti yhä enemmän. Kun eno perusti viiden vuoden päästä ravintolan Klaukkalaan, minä tulin mukana. Aikanaan sitten aloin hoitaa Pihvimylläriä, kun eno perusti uuden ravintolan Hyvinkäälle, Pola käy läpi tätä liki 28 vuoden Suomi-aikaansa, josta 22 vuotta on kulunut Nurmijärvellä. Perhekin tuli aikoinaan perustetuksi, ja nyt tytär opiskelee Lontoossa.

Pihvimylläri on aivan tavallinen suomalainen ravintola paitsi, että henkilökunnassa on useita intialaisia tarjoilijoita, jotka täyttävät tyhjenevää tarjoilupöytää.

Yhdessä vaiheessa ravintola jo myytiin suomalaisravintoloitsijalle, mutta ostettiin sitten takaisin.

Pola nousee tämän haastattelun aikana joka kerta tervehtimään ovesta sisään astuvaa asiakasta. Hän ottaa tilauksen vastaan ja toivottaa hyvää ruokahalua. Moni kysyy, mitä kuuluu.

”Vain alussa vähän”

Itseensä kohdistunutta rasismia hän on kokenut hyvin vähän.
– Mitä nyt joskus ihan alussa vuonna 1988 joku asiakas loppuillasta sanoi, että ”saatanan mutakuono, tuo mulle bisseä”. Sitten asiakkaat ajan kanssa tottuivat ja me tutustuimme.

Tietysti myös asiakas havaitsi hyvien käytöstapojen löytymisen järkeväksi, mikäli edelleen aikoi käydä kylän melkein ainoassa iltaan asti auki olevassa ravintolassa.
Polan mielestä siis siihen, miten tulee kohdelluksi, voi itse yleensä vaikuttaa ja että se kannattaa.
– Myös maailma on muuttunut medioiden ja teknologian kehittymisen ansiosta, nurmijärveläiset avartuneet. Ihmiset matkustavat, ja silloin ei ulkomaalainen enää tunnu oudolta. Sekin auttaa. Mutta toki ihmisiä yhä löytyy joka lähtöön, hän jatkaa.
– Joskus joillakin on paha päivä siksi, että he ovat jossakin asiassa jääneet paitsioon. Syystä tai toisesta olo ei ole hyvä eikä itsetunto kohdallaan. Silloin se paha olo purkautuu ulospäin ja sivistyneet sanat loppuvat. Mutta se menee ohitse. Joskus joku on tullut pyytämään anteeksikin, Pola sanoo.

Sama resepti

Polalla on samat selviytymisohjeet maahan muuttajille kuin nepalilaisella Bijayllakin: pitää toimia niin, että riskit pienenevät. Siinä auttaa, kun yrittää elää maassa maan tavalla eli ei tuo mukanaan omia sellaisia tapoja, joita täällä ei tarvita tai joista suomalaiset eivät tykkää.

Kieltä pitää osata. Suomen kielen opiskelu kannattaa aloittaa heti sekä myös työnteko tai opiskelu.

Miten Pola itse sitten elää suomalaisittain. Ei niin kovin ihmeellisesti. On avoliitossa ja pelaa kavereidensa kanssa squashia, sählyä ja käy painimassa. Sekä tekee töitä!