sunnuntai 29. toukokuuta 2011

MTV3: Professori Karvonen: Median suhde persuihin kriittistynyt

MTV3/STT: Professori Karvonen: Median suhde persuihin kriittistynyt 29.5.2011

Median suhtautuminen perussuomalaisiin on muuttunut, arvioi professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta.

Karvosen mukaan perussuomalaisiin suhtauduttiin ennen eduskuntavaaleja kohtalaisen myötäsukaisesti ja puoluetta pidettiin tervetulleena vanhan vallan haastajana. Vaalien jälkeen viestimet alkoivat katsoa suurennuslasin läpi joitakin kansanedustajia.

- Vaalivoiton myötä perussuomalaisista tuli osa valtakoneistoa. Nyt heihin suhtaudutaan, kuten poliittisessa journalismissa suhtaudutaan eli kriittisesti, mediaa tutkinut Karvonen sanoo.

Tarkkailun kohteeksi on noussut helsinkiläinen Jussi Halla-aho, jonka blogikirjoitus islamin ja pedofilian yhteyksistä ja muutamat muut vanhat lausumat kaivettiin esiin. Varsinainen silmätikku on kuitenkin viitasaarelainen Teuvo Hakkarainen, jonka neekeriukkopuheet, viinanhuuruinen juhliminen, taksilla ajelu tai nuoruusvuosien rikokset eivät ole jääneet toimittajilta rekisteröimättä.

- Hakkarainen näyttää olevan sellainen iltapäivälehdistön ihannepoika siinä mielessä, että hänelle sattuu ja tapahtuu. Hän on värikäs ja vieläpä lähellä kansaa oleva persoona.

Junttimainen ja rasistinen kuva?

Hakkarainen itse arveli Facebookissa torstaina, että jos hän kuuluisi johonkin vähemmistöön, esimerkiksi sukupuolineutraaleihin, hän olisi tällä hetkellä median suuri sankari. Mutta kun hän edustaa perussuomalaisia ja on tavallinen kantasuomalainen, joka puhuu totta kansankielellä munkkilatinan sijaan, hänet leimataan rikolliseksi.

- Hakkaraisen kohdallakin ovat nyt astuneet voimaan kansanedustajan odotukset tai vaatimukset nuhteettomasta elämästä, Karvonen muistuttaa.

Hakkarainen on kotisivuillaan vaatinut rötösherroja kuriin. Nyt mieheltä odotetaan vaalilauseen mukaista käyttäytymistä.

- Hänen pitäisi olla pyhimys tässä asiassa.

Hakkaraisen tekemiset eivät näytä nakertaneen perussuomalaisten suosiota. Tuoreen HS-gallupin mukaan perussuomalaiset on noussut suosituimmaksi puolueeksi.

Puheenjohtaja Timo Soini on ollut tähän asti perussuomalaisten ruumiillistuma julkisuudessa. Monet varmasti toivovat, että näin olisi jatkossakin.

- Jos Hakkarainen alkaa symboloida koko perussuomalaista puoluetta, siitä tulee koko puolueelle hyvin junttimainen ja rasistinen kuva. Se on tietysti perussuomalaisille huono asia, mutta muille puolueille hyväksi.