maanantai 23. toukokuuta 2011

YLE: Euroopan poliisipäälliköt pohtivat kerjäläisongelmaa

YLE Helsinki: Euroopan poliisipäälliköt pohtivat kerjäläisongelmaa 23.5.2011

Helsinkiin kokoontuneet Euroopan pääkaupunkien poliisipäälliköt pohtivat muun muassa romanikerjäläistilannetta. Vaikka poliisit korostavatkin kerjäläisongelman olevan ensisijaisesti sosiaalinen ongelma, ovat he huolissaan ilmiön linkittymisestä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Kymmenkunta Itä-Euroopasta saapunutta romania lämmittelee Sosiaalikeskus Sataman pihalle sytytyn nuotion äärellä. Viimeinen viikko aktivistinuorten tarjoamalla pihalla on alkanut, sillä kuun vaihteessa paikan vuokrasopimus katkeaa.

Helsingissä on tällä hetkellä parisensataa Romaniasta ja Bulgariasta saapunutta romania, joista suurin osa on tällä kertaa itse hankkinut majoituksensa.

- He ovat vuokranneet asuntoja eri puolilta pääkaupunkiseutua, etenkin kehyskunnista. Yksi henkilö vuokraa esimerkiksi kaksion tai kolmion ja alivuokraa niistä yöpymispaikkoja vuorokausihinnalla. Hän ansaitsee sillä tavalla sitten oman elantonsa, kertoo Helsingin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja, sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

Poliisi: kerjäläisongelma liittyy ammattimaiseen rikollisuuteen

Vain muutaman kymmenen romania kerjää. Esimerkiksi Bulgarian romanit eivät kerjää lainkaan, vaan tekevät tienestejä pullojen keruulla.

Poliisin mukaan ansaintakeinot eivät ole aina yhtä viattomia. Kerjäläisongelman linkittymisestä järjestäytyneeseen rikollisuuteen puhutaan tällä viikolla Euroopan pääkaupunkien poliisipäälliköiden konferenssissa Helsingissä.

- Poliisia ei niinkään kiinnosta onneton ihminen, joka kuppi kädessä istuu Aleksilla tai Forumin edessä, vaan meitä kiinnostaa se, mitä hänen taakseen kätkeytyy, kertoo Helsingin poliisin poliisipäällikkö Jukka Riikonen.

Riikosen mukaan taustalla on miltei aina ammattimaista, hyvin järjestäytynyttä rikollisuutta ja verkottumista.

- Isojen pääkaupunkien päälliköiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella kyseessä on linjaorganisaatio, missä joku kerää rahaa ja ylimpänä on liituraitaosastoa. Kyllä sellainen mahdollisuus on, että tänne Euroopan perukoille tullut, onneton kerjäläinen on jollain tavalla verkottunut johonkin rikolliseen.


Virka-apua Itä-Euroopasta

Kerjäläisongelmaan liittyvää ammattimaista rikollisuutta halutaan ehkäistä lisääntyvällä yhteistyöllä. Bulgarian pääkaupungin Sofia poliisi on esimerkiksi lähettänyt omaa poliisivoimaansa Lontooseen ja Wieniin, kertoo kaupungin poliisipäällikkö Valeri Jordanov.

- He voivat tunnistaa henkilöitä, joiden tietävät olevan tekemisissä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Mutta - haluaisin korostaa, että romanitilanne ei ole yksinomaan poliisiasia, vaan sosiaaliviranomaisilla on suuri rooli sen ratkaisemisessa.

Sofian poliisilaitos on tehnyt tarjouksen virka-avusta myös Helsingin poliisilaitokselle.

- Tällaista yhteistyötähän tehdään jo huumerikosten selvittämisessä, ja se toimii erittäin hyvin. Kerjäläisasiassa eurooppalainen kollega voisi auttaa meitä juuri profiloinnissa, toimintatapojen ja verkostojen tunnistamisessa, toteaa Riikonen.