”On se helvetti, ettei näille mamuille löydy kuria ja lakia. Narun jatkoksi vaan.” Lauseet ovat Suomen johtavan talouslehden Kauppalehti.fi :n kommenttiketjusta. Ketju oli otsikoitu ”Hiv-positiivinen neekeri raiskasi alaikäisen tytön”.
”Narun jatkoksi vaan”. Lause on melko tyypillinen esimerkki maahanmuuttajia vastustavasta retoriikasta, joka on yleistynyt suomalaisilla internet-keskustelupalstoilla. Siinä vaaditaan väkivaltaiselle vastustajalle väkivaltaista vastaiskua. Vastauksen on oltava Suomen lain mukainen, mutta samalla vihaa tihkuva ratkaisu tapahtuu oman käden oikeudella. Maahanmuuttokysymyksen loppuratkaisu roikkuu ilmassa.
Rasismi ei ole uutta Suomessa. Uutta on rasistien ylpeys ja päättäväisyys. Tie blogeista ja kommenttiketjuista eduskuntaan ja valiokuntien johtopaikoille avautui parissa vuodessa. Mitä oikein tapahtui? Mitä nyt pitäisi tehdä?
Muutama vuosi sitten rasistit olivat Jussi Halla-ahon tapaisia hajanaisia nettikirjoittelijoita. Digitalisaation 2.0-vaihe muutti tilanteen. Se mahdollisti maahanmuuttajien vastustajien yhteisöllisyyden ja voimaantumisen.
Rasismin uudelleenmäärittelyn taistelukenttä oli sosiaalinen media: esimerkiksi keskustelufoorumit, kommenttipalstat ja Uuden Suomen blogit. Bunkkerina ja ajatushautomona taistelussa toimivat esimerkiksi Suomen Sisun jo suljettu keskustelupalsta, Halla-ahon blogi ja Hommaforum. Kaaderit liikkuivat netin keskustelupalstoilla ja kommenttiketjuissa määrätietoisesti. Tiedustelutiedon saaneet partiot ilmestyvät uutisten kommenttipalstoihin. Niiden taktiikka on yksinkertainen ja noudattelee tiettyä kaavaa:
1. Kommentoitavana oleva uutinen ei ole yksittäistapaus. Se kuvaa maahanmuuttajien (yleensä tummaihoisten ja pakolaisten) kelvottomuutta ja monikulttuurisuuden epäonnistumista.
”Oulussa todella raakaan raiskaukseen syyllistyneet mamut, jotka viiltelivät 30-vuotiaan uhrinsa erityisen julmasti 2006 ovat jo pari vuotta olleet vapaalla jalalla! Tampereella taas ystävämme Abdigadir on jo päässyt vapaaksi. Mukava kaveri, mitäpä nyt suotta pitämään linnassa. ” (KL 9.2.2011)
2. Uutinen liittyy laajempaan kuvioon: meneillään on mokuttajien eli monikulttuuristajien suuri suunnitelma ja/tai hegemonia.
”Mamukoneiston kukkahattutädit varmistavat bisneksensä sillä tavalla, että rahtaavat Afrikasta sellaista porukkaa, mikä tarvitsee varmasti koko ajan näiden hyysäreiden palveluja.” (KL 9.2.2011)
3. Mokuttamisen seurauksena on islamisaatio ja/tai jokin muu arvojen rappio, jossa suomalainen kulttuuri ja lait ajetaan ahtaalle.
”Mikäpä on tehokkaampi keino lopettaa sananvapaus, kuin kieltää poliittisessa keskustelussa tarvittavat sanat? Tällaiseen toimintaan ei pidä missään tapauksessa suostua. Jos suostumme, niin ei kiellot "neekeri" sanaan jää.” (KL 9.2.2011)
Ällistyttävää kyllä, menetelmä toimi. Tämä ei ole hienostunutta keskustelua, mutta se ei ole sen tarkoituskaan. Sen tarkoitus on agitointi, kiihotus. Ulkopuoliselle syntyy vaikutelma, että aggression vastapuoli, suuri mokutusoperaatio, todellakin on olemassa jossain. Sen täytyy olla. Muuten siitä ei puhuttaisi näin paljon. Tarkoituksena on herättää huomio, haastaa riitaa ja jatkaa keskustelua. Kommenttiketjut pitenevät ja pitenevät. Joukossa on myös oikeita faktoja, jotka luovat vaikutelmaa uskottavuudesta.
Näin maahanmuuton käsitteistö pikku hiljaa määriteltiin uudestaan digitaalisessa maailmassa. Maahanmuuton vastustajat nimesivät itsensä sen kriitikoiksi. Keskustelijat sosiaalisessa mediassa omaksuivat käsitteen. Maahanmuuttajien vastustajat kielsivät muita keskustelijoita kutsumasta itseään rasisteiksi. Muut tottelivat. Vielä muutama vuosi sitten oli kaikille itsestään selvää, mikä on rasismia. Sitä on ihmisen etnisyyteen perustuva luokittelu ja arvottaminen. Nyt tällaisten erottelujen tekeminen on verkkokirjoittelun arkea. Maahanmuuttajien vastustajien keskeisiä saavutuksia on, että rasismia ei enää kutsuta rasismiksi.
Natsistisia analogioita tai suoranaisia ihanteita maahanmuuttokriitikoiden kirjoituksissa esiintyy varsin paljon. Mutta natsi-sanaa ei saa enää käyttää. Sosiaalisessa mediassa käsitteen käyttäjälle nousee välittömästi ”natsi-kortti”, jota käyttäjän täytyy hävetä sen sijaan, että natsismista vaikutteita saanut ihminen itse häpeäisi. Väkivaltaista vihapuhetta – ”narun jatkoksi vaan” – pitää ymmärtää reaktiona monikulttuuristien ja maahanmuuttajien aggressiivisuuteen. Suomi on uhattuna, ja se vaati kovaa puhetta ja kovia toimia.
Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, media ja poliitikot alkoivat Suomessa omaksua tämän puhetavan. Kahden prosentin maahanmuuttajaväestö ja sen hallitsematon laajeneminen uhkasi 98 prosentin suomalaista enemmistöä: ”Niskalenkki maahanmuutosta.” ”Stoppi sosiaalipummimaahanmuuttajille.” Lauseet eivät olleetkaan enää digitaalisesta maailmasta, vaan vaaliehdokkaiden mainoslauseita. Fyysiset ja rajut kielikuvat hyväksyttiin mukaan maahanmuuttajien vastustamiseen politiikassa.
Salaliittoteorioissa on se hyvä puoli, että niitä ei koskaan voida aukottomasti kiistää. Kukkahattutätien bisnekset saattavat olla olemassa. Ehkä rukouskutsut todellakin kaikuvat tuomiokirkon tornista 2200-luvulla. Journalistien, tutkijoiden, ja mielipidevaikuttajien – kaikkien kansalaisten – tehtävänä olisi kuitenkin pitää huolta siitä, että keskustelun yhdestä ääripäästä ei synny sen sääntöjä määrittävää keskikohtaa.
Tuo kohta määriteltiin maahanmuuttokeskustelussa sosiaalisessa mediassa. Tämä yllätti useimmat. Maahanmuuton asiantuntijat kävivät keskustelua omilla ehdoillaan sanomalehdissä. Toimittajat omaksuivat digitaalisesta maailmasta kumpuavat käsitteet, koska ajattelivat, että rasistisissa purkauksissa puhui ”kansa”. Ei puhu, mutta koska toimittajat itse eivät juuri osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa, he eivät tunne sen sykettä ja siellä tapahtuvaa mielipidemuokkausta.
Monet journalistit ajattelevat vieläkin, että mitään organisoitua rasistien toimintaa verkossa ei ollut. Meillä vain sattuu nyt olemaan joukko Hommaforum- ja Suomen Sisu -taustaisia kansanedustajia. On esimerkiksi aivan sattumaa, että yrittäjätaustaisten perussuomalaisten ryhmästä meni läpi vain kolme edustajaa, mutta maahanmuuttokriittisistä ehdokkaista läpi meni seitsemän.
Maahanmuuttajia varmasti vastustavat ehdokkaat seulottiin esiin ja valittiin yhden asian ihmisiksi eduskuntaan. Medialta tämä osittain digitaalinen operaatio jäi lähes kokonaan huomaamatta.
Uskon, että eduskuntavaaleissa nähtiin, mitä tapahtuu, kun virtuaalitodellisuudessa operoiva yhden asian liike valmistelee valtaannousun huolella ja toteuttaa sen systemaattisesti. Se oli mahdollista, koska perinteinen media antoi sille pelikentän: pysyi poissa sosiaalisesta mediasta.
Liberaalien voimien täytyy hypätä keskusteluun mukaan. On laitettava itsensä likoon. Toimittajien ohjeet, jotka määräävät pidättyvyyteen sosiaalisessa mediassa, ovat demokratian vastaisia. Tutkijoiden ratkaisu esiintyä nimettömänä uhkailun edessä oli ymmärrettävä, mutta väärä. Rasistien kanssa on vaikea, miltei mahdoton keskustella, mutta se ei ole syy luopua leikistä. Valtio kouluttaa verovaroilla argumentointikykyisiä ihmisiä muun muassa siksi, että he väittelisivät julkisesti erikoisalansa asioista.
Sosiaalinen media on nupullaan oleva virtuaalitodellisuus, josta yhteiskunnalliset muutokset yhä useammin kumpuavat. Se on vielä enimmäkseen kaksiulotteinen keinotodellisuus, mutta se kehittyy. Siitä tulee todellisempi kuin todellisuudesta. Emme voi jättää sitä epäliberaalien voimien temmellyskentäksi. Ne, joille vapaa, ihmisten samanarvoisuuteen perustuva järjestelmä on rakas, eivät nyt saa vaieta ja jäädä muutoksen sivustakatsojiksi.
Taneli Heikka
Kirjoittaja on viestintäyrittäjä ja toimittaja
Tekstit
