torstai 26. toukokuuta 2011

YLE: Maahanmuuttajien kotoutumista tehostetaan

YLE Uutiset: Maahanmuuttajien kotoutumista tehostetaan 26.5.2011

Syksystä lähtien kunta järjestää jokaiselle maahanmuuttajalle alkukartoituksen, jossa selvitetään muun muassa maahan tulleen kielitaito sekä opiskelu- ja työelämävalmiudet. Hallitus päätti torstaina kotouttamislakia täydentävästä asetuksesta.

Alkukartoituksella pyritään siihen, että kaikki maahanmuuttajat saavat perustiedon suomalaisesta yhteiskunnasta ja nykyistä useampi maahanmuuttaja pääsee kotoutumista edistävien palvelujen piiriin. Palvelut aloitetaan mahdollisimman nopeasti maahantulon jälkeen ja toteutetaan yksilöllisen alkukartoituksen perusteella.

Nyt hyväksymällä asetuksella jokaiselle maahanmuuttajalle järjestetään alkuhaastattelu, jossa selvitetään maahan tulleen koulutus, työhistoria, kielitaito sekä opiskelu- ja työelämävalmiudet. Haastattelun jälkeen maahanmuuttajan taitoja vielä mahdollisesti testataan.

- Asetus tulee vaikuttamaan maahanmuuttajan elämään Suomessa niin, että hän pääsee alkukartoituksen jälkeen nopeasti seuraavaan vaiheeseen, kuten oikeantasoisiin kieliopintoihin, sanoo lainsäädäntöneuvos Jutta Gras sisäasiainministeriöstä.

Alkukartoitusten järjestäminen on kunnille uusi tehtävä. Kartoitus järjestetään vielä tänä vuonna arviolta 600 maahanmuuttajalle.

Asetus tulee voimaan 1. syyskuuta 2011 samanaikaisesti uuden kotoutumisen edistämisestä annetun lain kanssa.

Kartoitukset maksavat valtiolle vielä tänä vuonna 420 000 euroa, sillä valtio tukee jokaista kotoutettavaa 700 eurolla. Alkukartoituksen järjestäminen on otettu huomioon vuoden 2011 valtion talousarviossa.