perjantai 27. toukokuuta 2011

YLE: Ulkomaalaisia työntekijöitä ei ehditä valvoa

YLE Tampere: Ulkomaalaisia työntekijöitä ei ehditä valvoa 27.5.2011

Ulkomaisten työntekijöiden etuja tai työlupia ei pystytä valvomaan riittävästi. Aluehallintovirastolla on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla määrärahat vain yhdelle ulkomaalaistarkastajalle. Kuitenkin alueella asuu neljännes Suomen väestöstä. Tarkastaja ehtii käydä läpi vuodessa vain reilut sata työpaikkaa.

Tehtävänä on selvittää, onko ulkomaalaisilla luvat Suomessa työskentelyyn ja ovatko työehdot kunnossa. Läntisen Suomen alueelta siirtyy poliisin tutkittavaksi vuosittain useita työluvattomia henkilöitä, kertoo lakimies Jouni Kallioluoma Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.

- En sanoisi että kymmeniä, mutta kuitenkin useita tapauksia vuodessa lähtee poliisille. Kyseessä ovat jollakin tavalla luvattomat työntekijät tai epäilykset työsyrjinnästä, eli alipalkkauksesta.

Kuinka paljon näistä tapauksista jää piiloon valvonnan vähäisyyden takia?

- Sanopa se. Me emme tiedä, mitä emme tiedä. Aika harvoin kuitenkaan tulee ihan hutikeikkoja. Yleensä löydetään ne paikat, jotka vaativat valvontaa.