sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Salon Seudun Sanomat: Työtä tekijälle riittää

Salon Seudun Sanomat, kolumni: Juha Ruusuvuori: Työtä tekijälle riittää 10.6.2012

Sanotaan, että ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen erittäin vaikeaa. Monet kuitenkin yrittävät. Taloustieteilijöiden tehtävä on esittää ratkaisumalleja, ja meidän kirjailijoiden tehtävä kritisoida vallitsevia totuuksia.

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota hokemaan maamme huonosta huoltosuhteesta. Suomalaiset eivät lisäänny tarpeeksi, jotta väkiluku kohoaisi riittävästi ja kaikelle työlle löytyisi tekijöitä. Näille ennusteille on ominaista se, etteivät ne ota huomioon maahanmuuttoa.


***

Maahanmuutto on siitä erikoinen asia, ettei se kovin paljon ole valtion kontrollissa. Tännehän voi tulla töihin, ja kun on työpaikka irtoaa yleensä oleskelulupakin. Vielä helpommin, jos tulet jostakin toisesta Euroopan unionin maasta.

Tällä hetkellä Suomen rakennus- ja rakennustarviketeollisuudessa on vierastyövoimaa vähintäänkin viidesosa. Toisin sanoen, jos heittäisimme ulkomaalaiset ulos työmailta, Suomen rakentaminen pysähtyisi.

Kipeiten maahanmuuttajia tarvitsisi sosiaali- ja terveysala. Muuten olemme lähitulevaisuudessa siinä tilanteessa, että hoippuvat 70-vuotiaat työntelevät 80-vuotiaiden pyörätuoleja ja 60-vuotiaat vapaaehtoistyöntekijät keittelevät heille kahvia sillä aikaa, kun kaikki odottavat 90-vuotiaan tohtorin tuloa.

Väkiluku tietenkin kasvaisi ihan mukavasti, jos jokainen Suomen nainen tuottaisi tähän maailmaan vähintään kolme jälkeläistä. Ikävä kyllä tästä määrästä ollaan kaukana. Me emme lisäänny, mikä aiheuttaa työvoimapulaa tulevaisuudessa.

Lisääntymättämyydestä huolimatta melkein puolet suomalaisista on sitä mieltä, ettei maahanmuuttoa suinkaan tarvitse lisätä, jotta työt saataisiin tehtyä. Samaan aikaan vastustetaan eläkeiän nostamista. Kuka siis suomalaisten mielestä tekee hoitoalan työt? Koulutammeko ehkä kissat, koirat ja marsut hoitamaan vanhuksia, jos väkeä ei saa tulla maahan eikä eläkeikää nostaa?

***

En usko surisevaan robottiteknologiaan tai verenpainetta mittaaviin marsuihin terveydenhoidossa. Meidän maamme ei ulkomaalaisten mielestä välttämättä ole mikään paratiisi. Kuten eräs slovenialainen ystäväni totesi: ”Miksi pitäisi mennä Suomeen? Se on kaukana, siellä on kylmä ja siellä on kallista.”

Pakko on lisätä, että indoeurooppalaista kieltä äidinkielenään puhuvalle tämä kaunis kielemme on käsittämätön. Terveysalalla kielitaito on hyvin tärkeä, joten ilman kurssitusta ei sitä työtä voi tehdä.

Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää värvätä työntekijöitä muualta, mikäli aiomme asiamme hoitaa. Venäjällä ulkomaalaisia vihataan, mutta meidän suomalaisten olisi lopultakin syytä tarkistaa näkemyksiämme ja vilkaista Eurooppaan. Siellä kaikensukuiset ihmiset ovat aina eläneet limittäin ja lomittain, omaa ja toistensa kulttuuria arvostaen tai ainakin sietäen.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.

Juha Ruusuvuori