torstai 28. kesäkuuta 2012

Yle: Kouvolan maahanmuuttotoimiston palvelusta valitus

Yle Kymenlaakso: Kouvolan maahanmuuttotoimiston palvelusta valitus 28.6.2012

Ulkomaalaiset ovat tyytymättömiä muun muassa toimiston henkilökunnan käytökseen. Kaupunki lupaa selvittää asian elokuussa.

Maahanmuuttotoimistoon kohdistuva valitus luovutettiin keskiviikkona Kouvolan kaupungin edustajille. Adressin oli allekirjoittanut 77 ulkomaalaista.

Apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niirasen mukaan valitus kohdistuu muun muassa riittämättömiksi koettuihin aukioloaikoihin ja henkilökunnan käytökseen. Niirasen mukaan maahanmuuttajien määrä on moninkertaistunut viime vuosina, resurssit ovat tiukentuneet ja toimintatapoja on jouduttu muuttamaan. Maahanmuuttajien huonosta kohtelusta hän ei ole kuitenkaan aiemmin kuullut.

Niirasen mukaan asiaa ryhdytään selvittämään perusteellisesti vasta elokuun alussa, kun varsinaiset vastuulliset palaavat vuosilomilta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.


Mistä on kyse?
- Liki 80 ulkomaalaista on allekirjoittanut valituksen Kouvolan maahanmuuttotoimiston palveluista.
- Maahanmuuttajat eivät ole tyytyväisiä esimerkiksi toimiston henkilökunnan käytökseen ja aukioloaikoihin
- Kouvola selvittää toimiston palvelua elokuussa