keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Turkulainen: Kerjääminen loppuu kun mukiin ei kerry kolikoita

Turkulainen: Kerjääminen loppuu kun mukiin ei kerry kolikoita 27.6.2012

Romaniasta ja Bulgariasta tulevien romanikerjäläisten määrä on kasvanut Suomessa tänä kesänä rajusti. MTV3:n saamien tietojen mukaan heitä olisi jo yksistään Helsingissä noin 500.

Myös Turussa romanikerjäläisistä näyttää tulleen pysyvä ilmiö. Kerjäläiset päivystävät Turussa torin liepeillä, mutta yhä enemmän myös marketien pihoilla ja kauppakeskuksissa.

– Paljonko heitä on Turussa, sitä on vaikea arvioida. Määrä taitaa vaihdella päivittäin, komisario Kai Loukkaanluhta toteaa.

Poliisille kerjäläiset ovat hankala ongelma, sillä yleisöltä tulee ilmoituksia ja valituksia kerjäämisestä, mutta poliisi ei voi siihen puuttua.

–  Näistä passiivisesti kerjäävistä kerjäläisistä meille ei kannata edes ilmoittaa, kun emme voi kuitenkaan heille mitään. Suomen lainsäädännön mukaan kerjääminen ei ole rikos.

– Mutta en poliisina haluaisi antaa sellaistakaan kuvaa, että nämä ihmiset ovat välittömän avun tarpeessa, hän toteaa.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on vaatinut, että eduskunnan pitäisi puuttua asiaan. Pajunen toivoo, että kaupungeille annettaisiin valta kieltää kerjääminen järjestyssäännöissään.

Loukkaanluhta ei usko, että edes kerjäämisen kieltäminen juurikaan auttaisi asiaa:

– Kyllähän se antaisi viranomaisille mahdollisuuden puuttua kerjäämiseen, mutta tuskin se kerjäämistä kokonaan lopettaisi. Mitä se sitten vaikuttaisi, jos ulkomailta tuleville kerjäläisille annettaisiin rikesakko tai päiväsakkoon perustuva rangaistus?

Loukkaanluhdan mielestä tilanteeseen voi vaikuttaa vain yhdellä tavalla:

– Jos kerjäläisille ei anneta rahaa, tuskinpa he kauan sitä ovat kadunkulmissa pyytämässäkään.

Poliisin tulkinnan mukaan romanikerjäläisten toiminnassa on selviä ”ammattimaisia” piirteitä.

Köyhä kerjäläinen ei pystyisi matkustamaan Suomeen, niinpä joku hänen matkansa tänne rahoittaa. Matkakuluja kerätään täällä sitten voittojen kera. Tästä viitteitä antaa MTV3:n kuvatallenne Helsingistä, mutta myös lukuisat yleisövihjeet Turusta.

Romanikerjäläisten lisäksi Suomeen on tullut porukkaa, jotka myyvät aggressiivisesti kaikenlaista rihkamaa. Loukkaanluhta arvelee, että rihkamamyynnin taustalla ovat samat johtohenkilöt kuin kerjäläisten toiminnassa. Rihkamamyynti on selkeästi laitonta toimintaa, siksi Loukkaanluhta toivoo, että kaupustelijoista ilmoitettaisiin aina poliisille.

– Rihkamamyynti on ollut hyvinkin aggressiivista, on käyty jopa vaatteisiin kiinni. Marketien pihoilla on myyty arvotonta omaisuutta mukamas arvo-omaisuutena. Siinä häiritään järjestystä, vaarannetaan turvallisuutta ja onhan se myös petosrikos, Loukkaanluhta luettelee.

Komisario toivoo, että kaupustelijoista ilmoitettaisiin välittömästi hätäkeskukseen numeroon 112, jotta poliisipartio saa myyjät kiinni. Myös taskuvarkaista ja varkauksista pitäisi tehdä aina ilmoitus poliisipäivystykseen.

Turussa poliisi on suhtautunut hyvin vakavasti näitten kaupittelijoiden sekä taskuvarkaitten toimintaan. Loukkaanluhta arvelee, että se saattaa olla yksi syy siihen, ettei Romanian ja Bulgarian kerjäläisten määrä ole kasvanut Turussa kuten Helsingissä.

– Mitään varmaa näyttöhän meillä ei tästä ole, mutta osasyy se saattaa olla.