torstai 27. toukokuuta 2010

MTV3: Romanit yhä syrjittyjä työelämässä

MTV3: Romanit yhä syrjittyjä työelämässä 27.5.2010

Romaneiden on yhä vaikea saada töitä Suomessa. Ennakkoluulojen takia työelämän ovet eivät välttämättä aukea romaneille, vaikka heillä olisi alalle vaadittava taito ja koulutuskin.

– Nyt heillä olisi suuri halu päästä työelämään, mutta usein yhteistyö päättyy siinä vaiheessa, kun huomataan, että työnhakija on romani, kertoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Jyväskylän kaupungin palveluyksikön päällikkö Ritva Anttonen.

Jos romani saa työpaikan, on hän Anttosen mukaan koko ajan tarkan suurennuslasin alla.

– Jotkut asiat ovat romaneille vieraita, ja niistä huomautetaan heti: etkö oikein osaakaan? Annetaan heille tilaa ja mahdollisuus näyttää, minkälaisia ovat töissä. Käytännön kokemuksen kautta monien asenteet ovat kääntyneet, kun huomaavat, että romanit tekevät hyvää työtä.

Anttosen mukaan parikymmentä vuotta sitten aloitettu romanien "sulauttaminen" kantaväestöön on ollut virhe. Hänen mukaansa kaikki toimenpiteet, mitä kantaväestö on tehnyt, ovat epäonnistuneet.

– Romanit pitäisi itse ottaa mukaan toimijoiksi ja osallisiksi, eikä niin, että joku muu päättää, mitä he haluavat.