perjantai 28. toukokuuta 2010

YLE: Suomesta ei haluta houkuttelevaa maata

YLE Uutiset: Suomesta ei haluta houkuttelevaa maata 28.5.2010
YLE Uutiset: Nettikommentoijat luonnehtivat suomalaisuutta vilkkaassa maahanmuuttokeskustelussa
Vihreä Lanka: Mielikuvat pakolaisvyörystä ohjaavat maahanmuuttomielipiteitä
Helsingin Uutiset: Suomalaiset eivät halua lisätä työperäistä maahanmuuttoa

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen ei tule houkutella lisää ulkomaalaisia muuttamaan Suomeen. YLE Uutisten kyselyssä perussuomalaisten kannattajat vastustavat maahanmuuton kasvattamista eniten, mutta keskustan ja SDP:n kannattajat seuraavat pian perässä.

YLE Uutisten kyselyssä 63 prosenttia vastaajista vastustaa ajatusta, että Suomea kehitettäisiin lisää ulkomaalaisia muuttajia houkuttelevaksi maaksi. Eniten vastahankaan ovat perussuomalaiset äänestäjät. Heistä 82 prosenttia katsoo, ettei Suomea tule muovata ulkomaalaismyönteisemmäksi.

Pian perussuomalaisten takana samassa rintamassa seisovat keskustan ja sosiaalidemokraattien kannattajat. Keskustalaisista 70 prosenttia ja demariäänestäjistä 68 prosenttia vastustaa ulkomaalaisten houkuttelua Suomeen.

Eniten eri mieltä ovat vihreät: 65 prosenttia vihreiden äänestäjistä kannattaa täysin tai osittain sitä, että suomalaisyhteiskuntaa pitää kehittää ulkomaalaisia houkuttelevammaksi. Kokoomuksen äänestäjistä 45 prosenttia haluaisi houkutella lisää maahanmuuttajia, 53 prosenttia taas vastustaa ajatusta.

Maahanmuutto vaikuttaa joka kolmannen äänestyspäätökseen

Etenkin perussuomalaisille maahanmuutto on tärkeä vaaliteema. 68 prosenttia puolueen kannattajista sanoo, että kysymys maahanmuuttajien asemasta painaa äänestyspäätöksessä erittäin tai melko paljon.

Myös vihreistä neljä kymmenestä katsoo, että maahanmuutto vaikuttaa äänestämiseen erittäin tai melko paljon. Sitä vastoin isoimpien puolueiden kannattajille maahanmuutto on selvästi vähäpätöisempi vaaliteema.

Kaikista YLE Uutisten kyselyyn vastanneista joka kolmas vastaaja on sitä mieltä, että maahanmuutto vaikuttaa äänestyspäätökseen erittäin tai melko paljon. Runsas neljännes, 28 prosenttia taas sanoo, että maahanmuuttokysymys ei vaikuta omaan äänestysvalintaan lainkaan. Loput sanovat maahanmuuttolinjausten vaikuttavan vaaleissa vähän.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemään kyselyyn haasteltiin 2 399 vastaajaa.




_________________________________________________

YLE Uutiset: Nettikommentoijat luonnehtivat suomalaisuutta vilkkaassa maahanmuuttokeskustelussa

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on Yle Uutisten kyselyn mukaan sitä mieltä, että Suomen ei tule houkutella lisää ulkomaalaisia muuttamaan Suomeen. Nettikommentoijat olivat aktiivisia ja virittivät monipuolisen maahanmuuttokeskustelun. Monessa kommentissa ihmetellään, miksi maahanmuuttajia karsastetaan ikääntyvien suomalaisten maassa.

Nimimerkki konrad ihmettelee suomalaisten asenteita.

"Ikääntyvä väestö kuihtuu pois omia aikojaan, lapsia ei synny, kokonaiset kunnat ja maakunnat autioituvat, toinen jalka haudassa, ja täällä vaan päivitellään, että ei tänne ketään tarvita."

Nimimerkki Kyllä kansa tietää ei puolla erityistoimenpiteitä Suomeen.

"Miksi ihmeessä on alettava joihinkin erityistoimenpiteisiin ulkomaalaisten viihtyvyyden lisäämiseksi. Jos suomi ei tällaisenaan kelpaa, niin voi aina harkita muita vaihtoehtoja."

Nimimerkki Ville pelkää Suomessa käynnistyvän maastamuuton.

"Kylmä ja syrjäinen maa, jonka useita asukkaita vaivaavat "kroonisina sairauksina" viestintävaje, tunnekylmyys ja itsekeskeisyys, tuskin juuri houkuttelee maahanmuuttajia muutenkaan. Onneksi tämänkin tutkimuksen valossa on vielä ihmisiä, jotka eivät ole täysin käpertyneet omaan omahyväisyyteensä. Pelkäänpä, että tutkimuksen osoittaman suuntauksen jatkuessa alkaa kasvaa pikemminkin maastamuutto kuin maahanmuutto."

Nimimerkki -jukka- listaa Suomelle olennaisia piirteitä.

"Liian rankka työ se olisikin tehdä Suomesta houkutteleva . Kyräilevä kansa . Kauhea kylmyys . Raatajajoukot . Puukot ja pullot . Huonot poliitikot . Ihan olematon lottovoitto ."

Nimimerkki Finnlandian pitää Suomea ahdasmielisenä maana.

"Jahas, taas Suomi todistaa rasistisuuttaan. Toisaalta mediakaan ei tunnu tietävän, mikä on maahanmuuton ja pakolaisuuden ero. Kovasti kumpaakin asiaa käsitellään yhtenä kokonaisuutena, eikä kahtena eri asiana niin kuin ne ovat. Tuskinpa asianmukainen erottelu auttaisi suomalaisten halua vähentää monikulttuurisuutta. On tämä ahdasmielinen maa."

Nimimerkki Mara ei erottelisi ihmisiä.

"Minä haluaisin Suomesta maan jossa olisi houkuttelevaa tehdä töitä, kansallisuuteen katsomatta."

____________________________________________

Vihreä Lanka: Mielikuvat pakolaisvyörystä ohjaavat maahanmuuttomielipiteitä

Lähes kaksi kolmasosaa eli 63 prosenttia suomalaisista vastustaa ajatusta, että Suomea kehitettäisiin ulkomaalaisia houkuttelevammaksi maaksi, selviää Yle Uutisten tänään perjantaina julkaistusta kyselystä.

Perussuomalaisten äänestäjistä 82 prosenttia katsoo, ettei Suomea tulisi kehittää ulkomaalaismyönteisemmäksi, kun vihreiden äänestäjistä 65 prosenttia kannattaa täysin tai osittain Suomen kehittämistä ulkomaalaisille houkuttelevammaksi.

Rasismia tutkineen Veronika Honkasalon mukaan jyrkentyneet mielipiteet selittyvät viimeaikaisella julkisella maahanmuuttokeskustelulla. Mielipiteitä ohjaa esimerkiksi romanialaiskerjäläisten saama negatiivinen julkisuus.

"Nyt on vallalla sellainen kuva, että Suomeen hyökyy maahanmuuttajia ihan virtanaan, ja keskustelua leimaa uhkakuvien lietsonta", Honkasalo sanoo.

Honkasalo pitää maahanmuuttokeskustelua yksipuolisena. Tutkimuksissa keskitytään hänen mukaansa vain maahan tuloon ja turvapaikan hakijoihin, ei Suomessa jo asuviin ulkomaalaisiin ja heidän kotoutumiseensa.

Honkasalo ei pidä yllättävänä sitä, että perussuomalaisten jälkeen Suomen kehittelemistä houkuttelevammaksi vastustavat eniten keskustan ja sosiaalidemokraattien kannattajat.

"Tulos linkittyy hyvin demareiden viimeisimpiin ulostuloihin, joissa vaaditaan työperäisen maahanmuuton hillintää", Honkasalo sanoo.

Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemään kyselyyn osallistui 2399 vastaajaa.

____________________________________________

Helsingin Uutiset: Suomalaiset eivät halua lisätä työperäistä maahanmuuttoa

Hallituksen työvoimapoliittisista tavoitteista huolimatta kaksi kolmesta suomalaisesta ei halua lisätä työperäistä maahanmuuttoa niin kauan kuin suomalaisia on paljon työttöminä. Erityisesti vanhemmat työntekijäryhmät ja muualla kuin Uudellamaalla asuvat torjuvat työperäistä maahanmuuttoa.

Suopeimmin työperäiseen muuttoon suhtautuvat toimihenkilöt tai muut johtavassa asemassa olevat suurkaupunkilaiset sekä nuoret aikuiset (25–34-vuotiaat), joista vain kolmannes vastustaa työperäistä maahanmuuttoa.

Mielipiteet käyvät ilmi Helsingin Uutisten Taloustutkimus Oy:llä teettämästä tutkimuksesta. Mielipidetutkimuksessa haastateltiin 1002 suomalaista viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa. Vastaajat olivat 15–79-vuoden ikäisiä. Tutkimuksen virhemarginaali on plusmiinus 2,3 – 2,8 prosenttia.

Poliittisesti mielenkiintoista on, että kokoomus, vasemmistoliitto ja vihreät löytävät toisensa maahanmuuttoasioissa. Vain joka kolmas kokoomuksen ja vasemmistoliiton kannattajista ja joka neljäs vihreä vastustaa täysin työperäistä maahanmuuttoa.

Sen sijaan sosialidemokraattien, kristillisten ja perussuomalaisten kannattajien keskuudessa selvä enemmistö torjuisi työperäistä maahanmuuttoa. Yli 80 prosenttia sosialidemokraattien ja perussuomalaisten kannattajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että työperäistä maahanmuuttoa ei pidä lisätä niin kauan kuin Suomessa on korkea työttömyys.

Helsingin Uutisten teettämän mielipidetutkimuksen tulokset vastaavat Demari-lehden aiemmin teettämää vastaavaa tutkimusta. Molemmissa tutkimuksissa kaksikolmannesta suomalaisista ei hyväksy työperäistä maahanmuuttoa työttömyyden oloissa.

Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta revähti käyntiin, kun Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma esitti sen rajoittamista Suomen korkeaan työttömyyteen vedoten.

Heinäluoman pelkona oli erityisesti harmaiden työmarkkinoiden laajentuminen, kun hallituksen työvoimapoliittinen linja kannustaa työperäisen maahanmuuton lisäämiseen.

Kreikan lainoitus jakaa mielipiteet

Suomen hallituksen Kreikalle myöntämä 1,6 miljardin euron laina ei saa kansan enemmistön tukea. Niukka enemmistö (52 prosenttia) on täysin tai jokseenkin eri mieltä hallituksen päätöksen kanssa.

Täysin tai jokseenkin samaa mieltä hallituksen lainapäätöksen kanssa on niukka vähemmistö (43 prosenttia).

Mielipiteet ilmenivät Helsingin Uutisten Taloustutkimus Oy:llä teettämästä tutkimuksesta viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa. Vastaajia oli 1002, ja tutkimuksen virhemarginaali plusmiinus 2,3–2,8 prosenttia.

Poliittisesti mielipiteet hajoavat voimakkaasti. Pääoppositiopuolue Sdp:n ja perussuomalaisten kannattajat ovat voimakkaasti lainoitusta vastaan.

Kaksi kolmesta (63 prosenttia) demarikannattajasta on joko täysin tai jokseenkin eri mieltä hallituksen lainapäätöksen kanssa. Perussuomalaisissa vastustus on vielä vahvempaa (73 prosenttia).

Rkp:n kannattajat ovat selvästi muista poiketen erittäin myönteisiä Kreikka-lainoitukselle, vastustajia löytyy vain neljännes. Sekä kokoomuksen että keskustan kannattajista vain joka viides on täysin eri mieltä puolueensa tukeman lainapäätöksen osalta. Myös vihreät tukevat ministereidensä lainapäätöksiä.