torstai 22. joulukuuta 2011

Karjalainen: Lieksalaismiehelle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Karjalainen: Lieksalaismiehelle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 22.12.2011

Lieksalaismiehen rasistisiksi tulkitut maahanmuuttajavastaiset puheet eivät johda syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kihlakunnansyyttäjä Heikki Matikainen Itä-Suomen syyttäjänvirastosta teki syyttämättäjättämispäätöksen keskiviikkona.

66-vuotias lieksalaismies osallistui lokakuun puolivälissä keskustelutilaisuuteen Lieksassa. Tilaisuudessa oli tarkoitus puhua maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista Lieksassa ja siihen osallistui 25–30 henkilöä. Paikalla oli myös yksi ulkomaalainen.

Rikoksesta epäilty mies sanoi tilaisuudessa käyttämässään puheenvuorossa, että mustissa ihmisissä on "oma paha hajunsa" ja että "Somalia on valtioista viheliäisin".

Poliisi kuuli todistajana kolmea keskustelutilaisuudessa ollutta henkilöä, joista yksi oli tilaisuuden puheenjohtaja. Todistajien mukaan miehen puheet olivat olleet vähemmän suvaitsevia, muta yksi heistä ei pitänyt puheita niin rajuina niistä olisi "pitänyt tehdä rikosilmoitus". Toinen taas ei muistanut sanatarkasti miehen puheita.

Poliisikuulusteluissa hän kiisti jyrkästi, että hänen puheensa olisi ollut tarkoitettu panettelevaksi tai maahanmuuttajia loukkaavaksi. Hän oli vain kertonut nuoruusvuosiensa kokemuksista merillä. Syyttäjän mukaan miehen juttujen todenperäisyyttä on vuosikymmenten takaa mahdotonta tarkistaa.

Matikainen jätti syytteen nostamatta sillä perusteella, että syytteen tueksi ei saatu riittävästi näyttöä.