tiistai 20. joulukuuta 2011

Uusi Suomi: Revitelty ”Lammin raiskaus” hyllylle

Uusi Suomi: Revitelty ”Lammin raiskaus” hyllylle 20.12.2011
Uusi Suomi: Markku Huusko: Kansanedustajien Hirvisaari ja Halla-aho härskit vaalikampanjat 21.12.2011

Taustaa:
Jussi Halla-aho: Lammilla asuva mies 10.6.2010
Iisakki Kiemunki: Lammille aukeaa helvetin musta portti? 9.2.2011
Iisakki KIemunki: Ronnin vastaanottokeskus hyväksyttiin yksimielisesti 16.2.2009


Riihimäen kihlakunnansyyttäjä on päättänyt olla syyttämättä nuorta turvapaikanhakijaa, johon kohdistuneet raiskausepäilyt ovat kuohuttaneet muun muassa perussuomalaisten kansanedustajien James Hirvisaaren ja Jussi Halla-ahon blogeissa.

Marraskuussa tehdystä syyttämättäjättämispäätöksestä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat viime viikolla. Syyttäjän mukaan raiskauksesta ei ollut syyllisyyden tueksi todennäköisiä syitä tai teknistä näyttöä.

Epäily nousi julkisuuteen puolitoista vuotta sitten, kesäkuussa 2010, kun poliisi teki epäilystä tiedotteen julkisuuteen. Lyhyestä uutisesta Halla-aho revittelee pitkän blogikirjoituksen verran ja käyttää tapausta yhtenä osoituksena vastaanottokeskusten aiheuttamista haitoista pikkukunnissa. Hirvisaaren kirjoitus aiheesta poistettiin tänään Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelusta.

Hämeen Sanomien mukaan tapauksesta epäilty mies myönsi, että he olivat harrastaneet seksiä yhdessä pellolla mutta kiisti, että kyse olisi ollut raiskauksesta. Tapahtumahetkellä 17 vuoden ikäinen tyttö väitti tuntemattoman ulkomaalaistaustaisen miehen käyneen häneen kiinni ja raiskanneen hänet sen jälkeen.

Syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan, että nuoret olivat tunteneet toisensa jo entuudeltaan. Paikallisen marketin valvontakameran kuva kertoi heidän kävelleen käsi kädessä samana iltana.

_______________________________________________


Uusi Suomi: Markku Huusko: Kansanedustajien Hirvisaari ja Halla-aho härskit vaalikampanjat

Kansanedustajiksi viime keväänä nousseet James Hirvisaari (ps.) ja Jussi Halla-aho (ps.) käyttivät internetiä vieraiden kulttuurien ja maahanmuuton mauttomaan käsittelyyn eduskuntaan pyrkiessään. Molemmilla on nyt takavuosien nettikirjoittelustaan hovioikeuden tuomio, joka ei ole saanut lainvoimaa. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Hirvisaari ja Halla-aho revittelivät blogeissaan viime vuonna oikein olan takaa tapauksella, jossa poliisi epäili turvapaikanhakijan raiskanneen 17-vuotiaan tytön Lammilla. Syyttäjä teki asiassa tänä syksynä syyttämättäjättämispäätöksen, eli homma raukesi ennen oikeudenkäyntiä.

Kumpikaan kansanedustaja ei ole ryhtynyt mihinkään pahoitteluihin tai korjaamistoimiin, vaikka ehtivät käyttää tuota ”raiskaamistapausta” esimerkkinä sille kaikelle, mitä Suomen maahanmuuttopolitiikka tuo tullessaan. Hitaat ovat kiireet nyt, kun on kansanedustajan iso palkka ja pitkää joululomaakin pukkaa.

_______________________________________________


Hämeen Sanomat: Iisakki Kiemunki: Yhden "raiskauksen" tarina

Poliisia tulee harvoin moitittua, että se tiedottaisi liikaa tai liian hätäisesti asioista. Poikkeuksia kuitenkin löytyy.

9. kesäkuuta 2010 Kanta-Hämeen poliisi tiedotti, että Lammilla turvapaikanhakijana asuva mies on raiskannut heinäpellossa paikallisen 17-vuotiaan tytön. Tiedote räjäytti niin sanotut maahanmuuttokriittiset keskustelufoorumit välittömästi kollektiivisen orgasmin valtaan, noin lievästi kuvailtuna.

Hämeen Sanomien keskustelupalstalta moderaattori joutui urakoimaan useamman päivää ja yötä poistaen satoja viestejä, joissa muun muassa koottiin joukkuetta opettamaan kansallispeliämme vastaanottokeskuksen pihalle ja pohdittiin avoimesti mahdollisuutta, josko keskus syttyisi vaikka "vahingossa" tuleen.

Tapauksen jälkeen päätoimittaja päätti rajoittaa palstan vain rekisteröityneille käyttäjille.



Ensimmäisten joukossa epäilyllä hyppäsivät ratsastamaan myös nykyiset kansanedustajat James Hirvisaari (ps.) ja Jussi Halla-aho (ps.), sittemmin tuomioita muista kirjoituksistaan saaneet äärioikeistolaisuuden kenties näkyvimmät johtohahmot Suomessa. Hirvisaari esimerkiksi mesosi, caps lock päällä, yhdessä poistetussa viestissä, kuinka teosta epäilty 19-vuotias poika on saastaa, joka pitää saada mahdollisimman äkkiä pois maasta. Hirvisaari mainosti itseään "kansanedustajaehdokkaana 2011".

Halla-aholle ei ole tuottanut tuskaa tuomita hyvin jyrkästi niitä, jotka erehtyivät epäilemään rasistisia motiiveja Tampereella tapahtuneen pizzerian vakuutuspetospolton yhteydessä. Kaksinaismoralismin parhaiden periaatteiden mukaisesti tämä ei kuitenkaan estä lietsomasta avointa propagandaa, jos epäiltynä on sopivia henkilöitä.



Turun Sanomat uutisoi 30. kesäkuuta 2010, että poliisin mukaan yli viidennes raiskausilmoituksista on perättömiä. Useimmiten perättömissä ilmoituksissa tekijäksi nimetään ulkomaalaistaustainen mies tai miehet.

Lammin tapauksessa poliisille selvisi lähes välittömästi, että tytön tarina ei ollut tosi. Kaupan turvakamerat olivat muun muassa tallentaneet parin kävelevän käsi kädessä juuri "raiskauksen" aikaan. Tyttö oli myös tallentanut puhelimeensa pojan sähköpostiosoitteen väitetyn väkivaltaisen teon jälkeen. Väkivallastakaan ei löytynyt mitään merkkejä tytöstä tai tekopaikalta. Ja niin edelleen.

Poika vapautettiinkin nopeasti. Mitään tiedotetta vapauttamisen perusteista ei kuitenkaan lähetetty.



Vaikka Lammilla tieto väärästä ilmiannosta levisi ajan mittaan puskaradion kautta, muualla legenda jäi elämään.

Väkivallan pelossa vastaanottokeskuksen silloinen johtaja Rajkumar Sabanadesan joutui myös eristämään pojan toiselle paikkakunnalle. Syyttämättäjättämispäätös tuli 1,5 vuoden (!) päästä tapahtumista, eikä siitäkään tiedotettu oma-aloitteisesti.

Tähän asti poika on elänyt leimattuna, melkoisen oikeusmurhan uhrina.

Vastaanottokeskuksen nykyinen johtaja Minna Jussila ihmettelee poliisin tiedottamista, etiikkaa ja myös median uutisointia.

Ei mennyt ihan putkeen. Ja ketäs nyt yksi ulkomaalaispoika enää kiinnostaisi?