torstai 22. joulukuuta 2011

Taloussanomat: Tämä pikkukaupunki haluaa paljon maahanmuuttajia

Taloussanomat: Tämä pikkukaupunki haluaa paljon maahanmuuttajia 22.12.2011

Pudasjärven pikkukaupunki Pohjois-Pohjanmaalla on päättänyt kääntää muuttotappion voitoksi tavoittelemalla asukkaiksi maahanmuuttajia.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pudasjärvi haluaa lisää maahanmuuttajia. Kaupungin tavoitteena on, että asukkaista joka kymmenes olisi maahanmuuttajataustaisia vuoteen 2018 mennessä.

Pudasjärvellä olisi siis tuolloin yhtä suuri maahanmuuttajataustaisten asukkaiden osuus kuin Helsingissä nyt.

Muuttotappiosta kärsivässä kaupungissa on nyt noin 9 000 asukasta.

Pudasjärven kaupunginhallitus päätti tiistaina ottaa vastaan myös kiintiöpakolaisia, joista ensimmäiset tulevat lähiviikkoina Kongosta.

Pudasjärven kaupunki on saanut tunnustusta sisäministeriön maahanmuuttotyön pilottikuntana. Kaupungissa toimii alaikäisille maahanmuuttajille perustettu perheryhmäkoti ja Oulun vastaanottokeskuksen alainen yksikkö.

Pakolaisten lisäksi kuntaan on muuttanut ulkomaalaistaustaisia myös muista syistä muun muassa Virosta, Venäjältä ja Kanadasta.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Eero Oinas-Panuman mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen on panostamista tulevaisuuteen.

Pudasjärvellä on nyt maahanmuuttajataustaisia asukkaita lähes 200 eli runsaat kaksi prosenttia väestöstä.

______________________________________________

Tiedote: Pudasjärvi panostaa väestökehityksen suunnan muuttamiseksi

Pudasjärven kaupunginvaltuuston yksimielisesti hyväksymän Kuntasuunnitelman yksi keskeisin tavoite on alenevan väestökehityksen suunnan muuttaminen. Tavoitteena on, että Pudasjärven asukasluku saadaan nousuun ja että verotulot sekä matkailutulo kasvavat valtakunnan keskimääräisen kasvun mukaisesti. Tulevaisuudessa kyse on myös työvoiman saatavuuden varmistamisesta. Työvoiman varmistamiseksi ja oppilaitosten riittävän opiskelijamäärän turvaamiseksi tavoitteena on, että vuoteen 2018 mennessä maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osuus Pudasjärven väestöstä on noussut 10 %:iin. Suhdeluku olisi silloin sama kuin Helsingissä tällä hetkellä.
Kuntasuunnitelma ja kaupungin tahtotila

Pudasjärven kaupunki on saanut runsaasti myönteistä tunnustusta toiminnastaan Sisäministeriön maahanmuuttotyön pilottikuntana. Tällä hetkellä Pudasjärvellä toimii alaikäisille maahanmuuuttajille perustettu perheryhmäkoti ja Oulun Vastaanottokeskuksen alainen yksikkö. Pudasjärvi on myöntänyt halukkaille kuntaan jääville, oleskeluluvan saaneille kuntapaikkoja. Pakolaistaustaisen muuton lisäksi kuntaan on viime vuosina muuttanut ihmisiä myös muista syistä, mm Venäjältä, Virosta ja Kanadasta.

Pudasjärven kaupunginhallitus teki tiistain kokouksessa päätöksen ottaa vastaan myös kiintiöpakolaisia. Ensimmäiset kiintiöpakolaiset tulevat lähiviikkoina Kongosta. Kaupunginhallitus päätti, että tätä varten laaditaan riittävän yksityiskohtainen monialainen toimintasuunnitelma ja siihen liittyvät tehtävä- ja vastuuhenkilöluettelo.

Kiintiöpakolaisten vastaanotto on kunnille vapaaehtoista. Kunta tekee pakolaisten vastaanotosta sopimuksen ELY-keskuksen kanssa. Pudasjärven kaupungilla on olemassa oleva sopimus pakolaisten vastaanottamisesta, joka nyt päivitetään vastaamaan tämän hetken tilannetta. Sopimuksessa sovitaan mm. niistä palveluista, jotka kunta järjestää pakolaisille. Valtio korvaa kunnille pakolaisten vastaanotosta aiheutuvat kustannukset.
Erilaisuus on rikkaus

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Oinas-Panuma korostaa, että maahanmuuttajien kotouttaminen Pudasjärvelle on panostamista tulevaisuuteen. Me tarvitsemme lisää tekeviä käsiä ja opiskelevia lapsia sekä nuoria. Kyse on tulevaisuuden rakentamisesta. Vain sellainen kunta, jossa on riittävästi nuorta aktiivista väkeä, voi rakentaa elinvoimaista asuinympäristöä. On myös tärkeää, että poikkeuksellisen laajassa kuntalaisvalmistelussa, johon osallistui yli 1000 pudasjärveläistä, tämä asia on otettu yhdeksi keskeisimmäksi painopistealueeksi, toteaa Oinas-Panuma. Samalla hän muistuttaa, että Kuntasuunnitelman yhdeksi arvoksi kuntalaiset nostivat erilaisuuden näkemisen rikkautena.

Tällä hetkellä Pudasjärvellä on joko turvapaikkapäätöstä odottamassa tai sen jo saaneita ja muutoin kuntaan muuttaneita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä lähes kaksisataa, joka on 2,3 % koko väestöstä.
Sisäänmuuton toivotaan jatkuvan edelleen

Hyväksytyssä kuntasuunnitelmassa on sovittu myös muista toimenpiteistä, joilla halutaan vauhdittaa sisäänmuuttoa Pudasjärvelle muualta Suomesta. Kuluneen vuodenaikana Pudasjärvelle muuttikin yli 300 uutta asukasta, joista yli 95 % oli lapsia, nuoria ja työikäisiä ihmisiä. Tällainen sisäänmuutto rohkaisee meitä jatkamaan määrätietoista työtä, jotta Pudasjärvi koetaan jatkossakin hyväksi paikaksi asua, tehdä työtä, harrastaa ja käydä koulua, toteaa Eero Oinas-Panuma. Valtuusto on Kuntasuunnitelman hyväksyessään sitoutunut tekemään tämän päämäärän eteen työtä määrätietoisesti, hän jatkaa. Perusteluita siihen, että alueelle tapahtuvaa sisäänmuuttoa voidaan aktivoida, löytyy esimerkiksi Pudasjärven runsaista ja monipuolisista luonnonvaroista, joiden hyödyntäminen tarjoaa toimeentulon tulevaisuudessa yhä useammalle suomalaiselle. Tilaakin täältä löytyy varmasti kaikille halukkaille. Onhan Pudasjärvi yksi Suomen laajimpia kuntia, jossa jokaiselle asukkaalle on tilaa yli 1,5 km2. Ei täällä päät yhteen kolise, olipa tulioja sitten omasta tai vieraammasta kulttuurista tullut, sanoo Oinas-Panuma.

Lisätietoja:

Eero Oinas-Panuma, kaupunginvaltuuston pj 040 3594476
Kaarina Daavittila, kaupunginjohtaja 040 8266588 (lomalla 22.12.2011-18.1.2012)
Mikko Kälkäjä, kehittämisjohtaja 040 7399797