tiistai 6. joulukuuta 2011

Iltalehti: AL: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset vaativat täsmätoimia

Iltalehti: AL: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset vaativat täsmätoimia 6.12.2011

Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset voivat Aamulehden mukaan johtaa sisäministeriössä täsmätoimiin. Lehden haastattelema sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen pitää tärkeänä, että ilmiöön tartutaan nykyistä tehokkaammin.

- Jos halutaan ennaltaehkäistä raiskauksia, on tehtävä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Niitä ei voi tehdä, ellei ymmärretä ilmiötä ja selvitetä mikä johtaa siihen, että raiskauksia tapahtuu, Mankkinen sanoo.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan joka neljäs raiskauksesta epäilty on ulkomaalainen. Viime vuonna ulkomaalaisten osuus raiskauksista oli peräti 45,3 prosenttia.

Eräässä tapauksessa ulkomaalaisen tekijän epäillään raiskanneen saman uhrin 152 kertaa. Raiskaukset kirjattiin erillisinä rikoksina. Jos nämä vähentää, ulkomaalaisten epäiltyjen osuudeksi tulee 25,8 prosenttia. Ulkomaalaisia on kolme prosenttia Suomen väkiluvusta.

Sukupuolisen käyttäytymisen säännöt tulisi Mankkisen mukaan tehdä selviksi. Miehet ja pojat jäävät sivuun kotouttamisessa.

- Suomalaisten tyttöjen käytös voi olla heidän kulttuuristaan katsottuna erilaista, mutta täällä se voi olla normaalia eikä tarkoita sen enempää.

Mankkinen pitää ilmiöön puuttumista tärkeänä, koska raiskaukset herättävät paljon keskustelua ja määrittelevät maahanmuuttajien aseman yhteiskunnassa.

Mankkinen pitää aihetta tabuna, josta ei puhuta. Raiskauksia voi hänen mielestään verrata naisten kokemaan kunniaväkivaltaan, josta tulisi puhua yhtä avoimesti kuin rasismista.