perjantai 30. elokuuta 2013

MTV3: Räsänen: Suomella valmius jopa 2000 pakolaiseen

MTV3: Räsänen: Suomella valmius jopa 2000 pakolaiseen 30.8.2013
Yle: Utva käsitteli Syyrian tilannetta
Tiedote: Syyrian tilanne esillä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa

Sisäministeriö on varautunut ottamaan vastaan syyrialaisia pakolaisia, jos ulkovallat hyökkäävät Syyriaan. Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan lähipäivät osoittavat sen, millaista apua syyrialaiset tarvitsevat esimerkiksi Suomesta.

– Olemme tehneet ministeriössä laskelmia erilaisista pakolaismääristä ja siitä, miten voisimme sen toteuttaa, jos olemme sellaisen tilanteen edessä, Räsänen sanoo MTV3 Uutisille kristillisdemokraattien puoluekokouksessa Hämeenlinnassa.

– Kesällä keskustelimme UNHCR:n kanssa siitä, että olemme valmiita osoittamaan tämän vuoden hätäkiintiössä jäljellä olevat paikat syyrialaisille. Silloin paikkoja oli 51.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Suomella ei ole mitään sitoumuksia ja vastuu pakolaisten auttamisesta on YK:n pakolaisjärjestöllä UNHCR:llä.

– Meille ei ole tehty sellaisia tarjouksia, joissa olisi minkäänlaisia lukumääriä. UNHCR ei ole kyennyt tarjoamaan meille vielä syyrialaispakolaisia. Sen vuoksi hätäkiintiö on täyttymässä muilla hätätapauksilla.

Räsäsen mukaan syyrialaisia pyritään auttamaan ensisijaisesti Syyrian lähialueilla. Myös Suomi on antanut alueelle rahallista ja asiantuntija-apua. Pakolaisia ei ole siis ryhdytty siirtämään pois lähialueilta.

– Suomella olisi vastaanottokapasiteetin puolesta valmius aika nopeastikin tuhanteen tai jopa kahteen tuhanteen pakolaiseen. Korostan, että puhun pelkästään valmiudesta, päätöksiä ei ole tehty, Räsänen sanoo.

________________________________

Yle: Utva käsitteli Syyrian tilannetta

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta tuomitsi jyrkästi kemiallisten aseiden käytön. Se korostaa YK:n turvallisuusneuvoston ensisijaista vastuuta tilanteesta.

Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat käsitelleet tänään Syyrian tilannetta. Valiokunta ilmaisi vakavan huolensa tapahtumista ja tuomitsi jyrkästi kemiallisten aseiden käytön.

Valiokunta korostaa YK:n turvallisuusneuvoston ensisijaista vastuuta tilanteesta ja seuraa tilanteen kehittymistä.

Sisäministeri Päivi Räsänen kertoi Kristillisdemokraattien puoluekokouksessa Hämeenlinnassa, että valiokunta oli myös keskustellut Suomen mahdollisuuksista ottaa vastaan pakolaisia Syyriasta. Valiokunta totesi, että Suomi voisi majoittamiskapasiteetin puolesta vastaanottaa 1000-2000 pakolaista. Päätöstä asiasta ei kuitenkaan vielä tehty.

Suomi ei ole myöskään saanut virallista pyyntöä pakolaisten vastaanottamisesta.

_________________________________________

Tiedote: Syyrian tilanne esillä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät perjantaina 30. elokuuta Syyrian tilannetta. Valiokunta ilmaisi vakavan huolensa tilanteesta ja tuomitsi jyrkästi kemiallisten aseiden käytön. Valiokunta korostaa YK:n turvallisuusneuvoston ensisijaista vastuuta tilanteessa. Valiokunta seuraa Syyrian tilanteen kehittymistä.