maanantai 26. elokuuta 2013

HS: Uusnatsien kerhotila Helsingin Tattarisuolla toimi värväyskanavana

Helsingin Sanomat: Uusnatsien kerhotila Helsingin Tattarisuolla toimi värväyskanavana 26.8.2013

Mikään ääriliike ei uhkaa valtion turvallisuutta juuri nyt, linjaa Suojelupoliisi (Supo). Vaikka paikallisia jännitteitä välillä esiintyy, niiden mittasuhteet eivät ole riittäviä muodostamaan todellista uhkaa.

Tilannetta ei Supon mukaan muuta uusnatsistisen Blood & Honour -liikkeen uusi kerhotila Helsingin Tattarisuolla, josta Hufvudstadsbladet kertoi sunnuntaina.

Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan kommunisminvastaiseen musiikkiin keskittyvän ryhmittymän kerhotilaa käytetään ideologisena rekrytointikanavana.

"Rekrytointiin käy yhtä lailla vaikka Kauppatori", toteaa ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista.

"Yksittäisen kerhotilan rooli ei ole kokonaisuuden kannalta mitenkään merkittävä. Ideologioita voidaan levittää missä vain."

Blood & Honour (suomeksi veri ja kunnia) on kansainvälinen liike, joka on ottanut nimensä Hitler-Jugendin tunnuslauseesta "Blut und Ehre". Liike on toiminut Suomessa useita vuosia. Osastoista aktiivisin toimii Orivedellä. Viitteitä Helsingin alaosastosta ei verkosta enää juuri löydy.

Saksassa Blood & Honourin toiminta kiellettiin vuonna 2000 ja Espanjassa vuonna 2005.

Järjestön lisäksi Suomessa toimii myös muita uusfasistiksi miellettyjä ryhmittymiä, kuten jo vuonna 1997 perustettu yhdistys nimeltä Helsinki Skins.

Heillä oli vielä vuonna 2012 kerhotilat Helsingin Roihupellossa, mutta vuokralaiset on kuitenkin jo häädetty. Esimerkiksi Suomen vastarintaliike on puolestaan aktivoitunut viime vuosina Oulussa ja Jyväskylässä. Natseja ihannoiva, suomenkielinen verkkokauppa HH88 taas on rekisteröinyt verkkosivunsa Kiinaan.

"Me emme erittele paikkakuntia", Supon Portaankorva sanoo.

"Viranomaisena tehtävämme on seurata ilmiötä ja kokonaiskuvaa valtion turvallisuuden kannalta."

Kokonaiskuvaa tutkiessa hahmottuu pian, että eri ryhmittymillä on kuitenkin yhteyksiä toisiinsa.

"Piirit ovat pienet. Osa liikkeistä on syntynyt siten, että isommista liikkeistä on irronnut omia yksikköjään. Myös liikkumista ryhmien välillä tapahtuu."

Uusfasistisen toiminnan parissa viihtyviä ei ole järin paljon.

"Ylipäätään ääriliikkeiden parissa toimivia ihmisiä on joitakin kymmeniä", toteaa Portaankorva.

"Kansainvälisessä mittakaavassa kaikki Suomessa toimivat ääriliikkeet ovat pieniä ja harvalukuisia."

Välillä eri ääriryhmät ottavat yhteen, mutta kahakat ovat toistaiseksi olleet paikallisia ja jääneet lyhytaikaisiksi. Makkaraa kerhotilassaan paistavissa skinheadeissa ei siis ole mitään huolestuttavaa?

"Yleisesti ottaen kansalaisella ei ole syytä pelätä turvallisuutensa puolesta", Portaankorva sanoo.

"Viranomaisten on puututtava toimintaan silloin, kun laittomuuksia alkaa esiintyä, tai toiminta alkaa laajemmin herättää kansalaisten keskuudessa vakavaa pelkoa."