maanantai 12. elokuuta 2013

Iltalehti: Väitös: Peruskoulun oppikirjoissa jopa rasistisia vivahteita

Iltalehti: Väitös: Peruskoulun oppikirjoissa jopa rasistisia vivahteita 12.8.2013
Yle: Vanhat stereotypiat elävät yhä oppikirjoissa

Oppikirjojen vanhanaikaiset stereotypiat ja asenteet yllättivät aiheesta väitöskirjaa valmistelevan Tampereen yliopiston tutkijan.

Eeva Rinne on perehtynyt väitöskirjaansa varten 5.-9. luokkalaisille suunnattuihin, suurimpien kustantamoiden julkaisemiin historian, yhteiskuntaopin ja maantiedon oppikirjoihin.

Tutkija ei osannut aavistaa, mitä aineiston tarkastelu paljastaa suomalaisesta koulukulttuurista.

- Yllätyin todella paljon siitä, miten kulttuureja edelleen typistetään vanhojen asenteiden mukaan. Esimerkiksi afrikkalaiset esitetään hirveän alkukantaisina, savimajojen asukkaina ja bongorumpujen soittajina. Espanjalainen on melkein aina flamencotanssija tai härkätaistelija, hän kertoo.

Suomalaiset kauhistelevat usein menneiden vuosikymmenten aapisia, jotka sisältävät paljon rasistista kuvastoa ja kielenkäyttöä. Rinteen mukaan vaikuttaa siltä, ettei tämä perinne ole kokonaan kadonnut.

- Rasismi on vahva sana, mutta kyllä siellä sellaisia viitteitä edelleen on. Samat ennakkoluulot vaikuttavat taustalla, vaikka ne ilmenevät lievemmin, hän pohtii.

- Yhteiskunnassa elää vielä tällaisia ajatuksia. Jostainhan ne sinne kirjoihin imetään.

Sanomalehti Karjalainen uutisoi alkuvuodesta, että opetusministeriö ja Opetushallitus aikovat yhteistyössä kustantajien kanssa kitkeä koulukirjoista pois perinteisiä sukupuolirooleja vahvistavat sisällöt. Rinteen mielestä työsarkaa piisaisi myös kulttuuristereotypioissa.

- Suomi kansainvälistyy huimaa vauhtia. On huolestuttavaa, jos nuorille opetetaan kapeaa käsitystä maailmasta.

Rinteen työotsikolla "Monikulttuurinen maailmankuva suomalaisten oppikirjojen sekä oppilaiden välittämänä" tekemän väitöskirjan on määrä valmistua vuoden 2015 lopulla.

_____________________________________________

Yle: Vanhat stereotypiat elävät yhä oppikirjoissa

Peruskoulun oppikirjoissa afrikkalaiset soittavat bongorumpua lannevaate yllään, kuubalaiset ovat iloisia ja seurallisia ja saksalaiset ahkeria. Opettajalta oppikirjojen asenteellisuudet vaativat valppautta.

Peruskoulun oppikirjoissa tila on rajallinen ja asiat täytyy esittää tiiviisti. Tampereen yliopistossa väitöskirjaa tekevän Eeva Rinteen mukaan ongelma ratkaistaan liian usein stereotypioiden avulla.

- Afrikassa ihmiset soittavat bongo-rumpuja, pukeutuvat ehkä tuollaiseen lannevaatteeseen. Suomea edustaa joulutonttu. Tämä oli mielenkiintoinen tämä australialainen. Hänelläkin on lannevaate ja perinnesoitin, mutta kuitenkin hän on länsimaalaisen näköinen, Eeva Rinne sanoo esitellessään yläkoulun kotitalouden oppikirjaa.

Rinne analysoi väitöskirjaansa varten myös muun muassa maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoja. Yksi huomioista on se, että Venäjä kuvataan varsinkin historian kirjoissa useimmiten uhkaavaksi.

- Toisaalta maantiedon kirjoissa Venäjä on hyvin näkymätön varsinkin Suomen osalta. Venäjästä ei kerrota Suomen naapurimaiden yhteydessä välttämättä ollenkaan, Rinne sanoo.

Diktaattoreille erilainen kohtelu

Nokian Emäkosken koulun historian ja yhteiskuntaopin lehtorille Kaj Raiskiolle oppikirjojen heikkoudet ovat tuttuja.

- Eri ammattien kohdalla kuvitus voi olla hyvin stereotyyppistä, ja esimerkiksi historiassa Stalin kuvataan varovaisesti ja Hitler on demonisoitu, Raiskio sanoo.

Raiskio kertoo käyttävänsä oppikirjaa opetuksessa aika vähän.

- Koulukirjahan on apuväline. Jos opettaja huomaa tällaisia asenteita, niin hän pystyy korostamaan sitä oppilaille ja laajentamaan näkökulmaa vastakkaisilla lähteillä, Raiskio sanoo.