tiistai 13. elokuuta 2013

Ilta-Sanomat: Arhinmäki nopeutti FC Lahden hyökkääjän oleskeluluvan hakua

Ilta-Sanomat: Arhinmäki nopeutti FC Lahden hyökkääjän oleskeluluvan hakua 13.8.2013
Turun Sanomat: Suurlähettiläs: Arhinmäen yhteydenotto ei vaikuttanut prosessin etenemiseen

FC Lahden kärkimies Ariel "Tuco" Ngueukam pääsi jonon ohi oleskelulupahaastatteluun.
Ngueukam solmi 1,5 vuoden mittaisen sopimuksen FC Lahden kanssa heinäkuun puolivälissä. Hän ei ole kuitenkaan päässyt matkustamaan kotimaastaan Kamerunista Suomeen, koska häneltä puuttuu oleskelulupa.

Kamerunilaisten oleskelulupahakemuksia käsitellään Suomen Nigerian-suurlähetystössä, jossa on valtava jono. Alun perin Ngueukamin arveltiin pääsevän haastatteluun vasta syyskuun loppupuolella, mutta nyt hänelle on järjestynyt aika tämän viikon torstaiksi.

- Ymmärrän kiireitä suurlähetystössä, mutta hän on ollut jo kahdesti Suomessa ja saanut oleskeluluvan, ja hänellä on pitkä työsopimus. Tämä on selvä tapaus, FC Lahden toimitusjohtaja Jussi Lumio sanoi.

Muun muassa urheilu ja -kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki auttoi Ngueukamia etenemään haastattelujonossa.

- Arhinmäki on kova jalkapallomies, ja hän lähetti meidän pyynnöstämme sähköpostia suurlähettiläälle.

Maahantulohaastattelun jälkeen maahanmuuttovirasto käsittelee Ngueukamin oleskelulupahakemuksen. Jos se hyväksytään, lähettää virasto oleskelulupatarran Nigerian pääkaupunkiin Abujaan. Vasta sen jälkeen FC Lahti voi varata lennot Ngueukamille.

- En osaa yhtään arvioida, koska hän ehtii pelaamaan, Lumio sanoi.

Ngueukam, 24, saapui Suomeen kesällä 2011, jolloin hän edusti joensuulaista Jippoa. Elokuussa 2012 hyökkääjä siirtyi FC Lahteen, jota edusti kauden loppuun saakka. Hän teki Veikkausliigassa pelaamissaan yhdeksässä ottelussa seitsemän maalia.

Kuluvan vuoden alussa Ngueukam siirtyi turkkilaiseen Denizlisporiin, jota hän ehti edustaa kymmenen ottelun verran ennen kuin hänen sopimuksensa purettiin.

______________________________

Turun Sanomat: Suurlähettiläs: Arhinmäen yhteydenotto ei vaikuttanut prosessin etenemiseen

Kamerunilaisen jalkapalloilijan Ariel Ngueukamin oleskelulupaprosessi sai vauhtia jo ennen kuin kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) otti yhteyttä suurlähettilääseen.

Suomen Nigerian-suurlähettiläs Riitta Korpivaara kertoo, että lahtelainen jalkapalloseura oli häneen yhteydessä jo pari viikkoa aikaisemmin.

– He (seura) olivat pyytäneet hänelle aikaisempaa haastatteluaikaa. Löysimme peruutusajan. Ministerin kysely ei vaikuttanut millään tavalla, Korpivaara sanoo.

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina Arhinmäen ottaneen yhteyttä suurlähettilääseen, koska FC Lahteen tulevan Ngueukamin lupaprosessi oli kestänyt niin kauan.

FC Lahden toimitusjohtajan Jussi Lumion mukaan joukkueen fani oli kertonut tilanteesta ministerille.

– Alkuperäinen aika oli 19. syyskuuta. Hän pääsee todennäköisesti loppuviikosta haastatteluun.

Korpivaaran mukaan viime viikon tiistaina lähetetyssä viestissä Arhinmäki ei vaatinut lähetystöltä mitään.

Oleskeluluvan ja viisumin hakijoilta pitää ottaa sormenjäljet, mikä Korpivaaran mukaan hidastaa prosessia. Opiskelijat on asetettu etusijalle, jotta he eivät menettäisi Suomesta saamaansa opiskelupaikkaa.

– Perheenyhdistämisiä ja työlupia hakeville on jouduttu antamaan myöhäisempiä haastatteluaikoja.

Korpivaaran mukaan ministereiden yhteydenotot eivät ole tavanomaisia.

– Yleensä he ovat alemmalla tasolla yhteydessä.

Järjestyvätkö asiat sitten, jos ministeri itse on yhteydessä?

– Tietenkin, jos ministeri ottaa yhteyttä, pyritään auttamaan, mutta kyllä me pyrimme tavallisenkin kansalaisen yhteydenotosta auttamaan, suurlähettiläs sanoo.