torstai 13. elokuuta 2015

Yle: Poliisi poisti Pirkanmaan banderollin - Suomen Vastarintaliike lakanan takana

Yle: Poliisi poisti Pirkanmaan banderollin - Suomen Vastarintaliike lakanan takana 13.8.2015
Yle: Iskulause herättää pahennusta tien varressa – Poliisi voimaton 12.8.2015
Kaleva: Oulun yliopiston ra­sis­mi­tut­ki­ja tien­var­si­ju­lis­tees­ta: Tuskin tuomiota kenellekään 13.8.2015

Uusnatsit ovat ottaneet vastuun Ylöjärven ja Nokian välisen tien varteen pystytetystä kohubanderollista. Suomen vastarintaliikkeen nettisivulla kerrotaan Välimeriaiheisen iskulauseen olevan osa heinäkuista huumorikuukautta.

Pahennusta tielläkulkijoissa ja internetissä herättänyt iskulausekangas on Suomen Vastarintaliikkeen nettisivun mukaan osa heinäkuista huumorikuukautta, joka on päätetty tarra- postilaatikkoflyeri- ja banderollikierrokseen. Aineiston kerrotaan olevan pääosin samaa kuin aiemmat viestit, mutta banderolli oli uutta mallia.

Aktivismia Pirkanmaalla -otsikon alla korostetaan, että kankaan lauseeseen oli jätetty tarkoituksella kahdenpuoleinen vastaus. "Mikä erottaa ihmisen ja eläimen? Välimeri" -tekstissä ei oteta kantaa siihen, kummalla puolella ovat eläimet ja kummalla ihmiset.

Patrioottisivulla ihmetellään valtamedian rasismikauhistelua ja yltiösuvaitsevaisten kukkahattutätien "rasismin oikoluvun alkeita".

Huumorikuukauden katsottiin kuitenkin onnistuneen hyvin ja se on päätetty uusia ensi vuonna.

Sisä-Suomen poliisi kertoo hakeneensa lakanan pois torstaina. Poliisi perustelee poistamista sillä, että banderollin viesti oli asiaton. Poliisi selvittelee mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Ensimmäisenä lakanan poistamisesta kertoi Aamulehti Twitter -tilillään.

_________________

Yle: Iskulause herättää pahennusta tien varressa – Poliisi voimaton 12.8.2015

Ylöjärven ja Nokian välisen tien viereen on pystytetty kangas, jonka viesti on poikkeuksellinen. Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet ovat tänä kesänä jakaneet propagandaa ympäri Pirkanmaata, mutta ei tiedetä, onko iskulause heidän tekemänsä.

Ylöjärveläinen Karoliina Löytty ajoi maanantaina Nokialta Ylöjärven suuntaan, kun hän näki tien sivussa poikkeuksellisen iskulauseen.

Kankaassa lukee: "Mikä erottaa ihmisen ja eläimen? Välimeri".

Kangas on Nokian ja Ylöjärven välisen tien laidalla Tampereen länsipuolella. Kangas on viritetty metsän reunaan hirviaidan taakse. Se näkyy parhaiten Nokialta Ylöjärven suuntaan ajaessa.

Löytty kertoo, että samalla seudulla on aiemmin keväällä ollut hieman samantyyppinen teksti.

Hän soitti hätäkeskukseen ja pyysi, että kangas haettaisiin pois. Hänelle vastattiin, että he katsovat, mitä asialle voisi tehdä. Tiistai-iltana iskulause oli yhä paikallaan.

Uusnatsit levittäneet propagandaa tänä kesänä

Yle Tampere ei ole tavoittanut lakanan virittänyttä henkilöä tai henkilöitä.

Kyselimme sähköpostitse, onko Suomen Vastarintaliike vastuussa kyseisestä iskulauseesta. Sähköpostiviestiin ei tullut vastausta.

Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet kertovat nettisivuillaan levittäneensä kesän aikana lakanoita ja tarroja eri puolille Pirkanmaata.

Suomen Vastarintaliike on uusnatsijärjestö, joka on ollut otsikoissa viimeksi elokuun alussa Jyväskylässä tapahtuneen välikohtauksen takia.

Ensin pitäisi tehdä rikosilmoitus

Vaikuttaa siltä, että poliisilla ei ole mahdollisuutta käydä poistamassa iskulausetta.

Poliisi voisi käydä poistamassa iskulauseen, jos se olisi lähempänä tietä. Tien vieressä se voitaisiin tulkita tiealueen merkiksi, johon tarvitaan ely-keskuksen lupa.

Kangas on riista-aidan toisella puolella sen verran kaukana, että se ei kuulu ely-keskuksen vastuulle.

Poliisin mukaan tieliikennelaissa ei ole pykälää, jonka perusteella kangas voitaisiin poistaa.

– Kankaasta pitäisi tehdä rikosilmoitus, jonka jälkeen selvittäisimme, täyttääkö teksti rikoksen tunnusmerkit, sanoo komisario Arto Rajala Sisä-Suomen poliisista.

Rajala ei ole törmännyt aiemmin vastaavaan tapaukseen.

Yle Tampere yrittää selvittää, kenen maille kangas on viritetty ja onko sitä varten saatu lupa.


____________________________________________________

Kaleva: Oulun yliopiston ra­sis­mi­tut­ki­ja tien­var­si­ju­lis­tees­ta: Tuskin tuomiota kenellekään 13.8.2015

Pirkanmaan rasistinen juliste tuskin katsotaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan, sanoo rasismitutkija Vesa Puuronen.

Poliisi poisti tänään Nokian ja Ylöjärven väliseltä tieosuudelta julisteen, johon oli kirjoitettu teksti: ”Mikä erottaa ihmisen ja eläimen? Välimeri”.

Yle uutisten mukaan tempauksen takana on uusnatsien järjestö Suomen Vastarintaliike.

– Tuskin tämä ylittää rikoslain kynnystä ja tuskin tästä kenellekään mitään tuomiota annetaan. Mutta rasistista tämä kyllä on, sanoo sosiologi Puuronen Oulun yliopistosta.

Puuronen viittaa viimekuiseen Olli Immosen tapaukseen, jossa perussuomalaisen kansanedustajan kohua herättänyttä Facebook-kommenttia ei katsottu kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan, koska siinä ei mainittu erityistä kansanryhmää.

– Tässäkään [Pirkanmaan] tapauksessa ei mainita mitään tiettyä kansanryhmää, Puuronen sanoo.

Puurosen mukaan Joensuun 1990-luvun skinioikeudenkäynneissä tilanne oli paljon selvempi, sillä he käyttivät iskulauseita kuten ”tapa somali”.

– Siinä ei ollut paljon tulkinnanvaraa, sanoo Joensuun skiniongelman jälkihuollossa mukana ollut Puuronen.

Poliisi tutkii

Aamulehden mukaan Sisä-Suomen poliisi selvittää parhaillaan, onko Pirkanmaan tapauksessa syytä rikostutkintaan.

Suomen Vastarintaliike on Ylen mukaan tänä kesänä levittänyt vastaavia julisteita eri puolille Pirkanmaata osana ”huumorikuukautta”.

Puurosen mukaan etnisen ja rasistisen huumorin tavoitteena on ronskimmillaan epäinhimillistää vitsien kohteet. Aivan kuten Pirkanmaan tapauksessa.

– Julisteen vitsi ottaa selkeästi kantaa siihen, mitä arvoa mustilla ihmisillä on. Se samaistaa afrikkalaiset eläimiin, Puuronen sanoo.

– Etnisten ja rasististen vitsien genressä tämä ei ole kauheimmasta päästä, mutta aika lähellä.

Puurosen mukaan vitsien levittäminen ja viime aikoina aktivoitunut rasistinen keskustelu ovat muuttuneet arkipäiväisemmiksi ja hyväksytymmiksi.

– Julisteen laittaminen on tehokas tapa saada julkisuutta ja arkipäiväistää rasistista diskurssia, kun lehdissä ja radiossa kerrotaan tempauksesta. Toisaalta on tärkeää, että mediassa kyseenalaistetaan näitä ulostuloja. Se saattaa saada jonkun ihmisen ajattelemaan, että onkohan tässä mitään järkeä.

Puuronen osaa jo arvata, mikä liikkeen selitys tulee olemaan.

– Siihen on jo niin monta kertaa vedottu: ”Tämähän oli vain vitsi. Huumorintajuttomia ihmisiä”.