maanantai 31. elokuuta 2015

Yle: Vastaanottokeskuksista purnaus on turhaa – kuntien "ei" jyrätään tarvittaessa: "Järeät aseet käyttöön"

Yle: Vastaanottokeskuksista purnaus on turhaa – kuntien "ei" jyrätään tarvittaessa: "Järeät aseet käyttöön" 31.8.2015

Forssa on jo kieltäytynyt perustamasta uutta vastaanottokeskuksia, Kouvolassa asiasta päätetään tänään. SPR:n mukaan vastaanottokeskuksia ryhdytään perustamaan tarpeen vaatiessa ilman kunnan hyväksyntää.

Viranomainen voi määrätä vastaanottokeskuksen perustettavaksi myös ilman kunnan hyväksyntää. Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiristä kerrotaan, että laki ei edellytä kunnan päätöstä keskuksen perustamisesta, vaikka ylläpitäjä olisi joku muu taho.

– SPR on hyvin tiukasti linjannut, ettemme perusta keskuksia, jos kunnan kanta on kielteinen. Jos tilanne menee riittävän pahaksi, viranomaisilla on kuitenkin oikeudet ottaa järeät aseet käyttöön ja kuntatasolla voidaan velvoittaa perustamaan vastaanottokeskus, kertoo SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio.

Perustettu tähän asti sovussa

Vastaanottokeskuksia ollaan perustamassa ympäri maata, koska turvapaikanhakijoiden määrä on noussut kovalla tahdilla.

Forssa on jo sanonut vastaanottokeskuksen perustamissuunnitelmille ei. Salossa on oltu samoilla linjoilla. Kouvolassa kaupunginhallitus käsittelee asiaa tänään.

Vainion mukaan määräyslinjalle lähteminen voi olla edessä piankin.

– Toivon, ettei siihen tarvitse mennä. Jos tulijoiden määrä kasvaa tätä vauhtia, en pidä mahdottomana, että määräyslinjalle joudutaan lähtemään.

Kyseessä olisi tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomeen perustettaisiin vastaanottokeskuksia ilman kunnan suostumusta.

– Tietääkseni ne on tähän asti perustettu sovussa.

Lapsiperheet eivät ole etusijalla

Vainio tyrmää myös näkemykset siitä, että turvapaikkojen myöntämisessä etusijalla olisivat lapsiperheet. Hän sanoo, ettei sellaista valintaa voida tehdä.

– Missään tapauksessa ei voida tehdä tällaista karsintaa. Punainen Risti edustaa hyvin tiukasti kantaa, että ainoa syy turvapaikan myöntämiselle on avuntarve. Niin kauan kuin tarve on todentamatta, haluamme auttaa tasapuolisesti kaikkia.

Pakolaisten määrä on noussut rajusti etenkin kesän aikana. Viikonloppuna heitettiin arvio, jonka mukaan Suomeen pyrkisi tänä vuonna jopa 40 000 turvapaikanhakijaa.