Kansan Uutiset: Järjestäytyminen toi bosnialaisille tessin mukaiset työehdot 11.5.2010
Kansan Uutiset: Ukrainalaiset liittyivät liittoon – sikala antoi potkut 4.5.2010
Närpiöläisellä Asplunds Grönsaker -nimisellä tilalla työskentelevien 25 bosnialaisen palkka- ja muista työehdoista päästiin viime perjantaina yhteisymmärrykseen työnantajan ja työntekijöitä edustaneen Puuliiton toimitsijan kesken.
– Nyt mennään eteenpäin puutarha-alan työehtosopimuksen mukaisesti. Työpaikalle tulee työaikalistat, joista työntekijät näkevät työssäkäyntiaikansa nyt alkuun aina kuukauden eteenpäin, kertoo Puuliiton toimitsija Pauli Ukkonen.
Neuvotteluissa sovittiin myös siitä, että kaikille työntekijöille tehdään kirjalliset työsopimukset.
– Ja muutenkin jatkossa edetään työehtosopimuksen määrittämältä pohjalta, Ukkonen kertoo tyytyväisenä.
Tosin moni asia pitää vielä selvittää ennen kuin tiedetään, miten paljon työnantaja joutuu maksamaan takautuvasti palkkasaatavia.
– Totesimme yhdessä, että väärin maksetut vuosilomat korvataan takautuvasti. Mutta tietysti vain siltä ajalta, jolloin työntekijät ovat kuuluneet liittoon, Ukkola sanoo.
Rahallisesti suurimmat virheet bosnialaisten työehdoissa koskevat juuri vuosilomia.
Paljon korjattavaa
Puutarhoilla ja maatiloilla työskentelevien ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteisiin liittyvät ongelmat työllistävät Puuliiton toimitsijoita kasvavassa määrin.
Tampereen toimistosta käsin väliaikaisesti myös Pohjanmaan aluetta hoitavalla Ukkosella on parhaillaankin selvitettävänään useita yhteydenottoja eri työpaikkojen ongelmista. Yksi räikeimmistä tapauksista on sikatila Uusikaarlepyyssä (kts. KU:n verkkolehti ).
Yksi suurimmista on närpiöläinen vihannestila, jonka ongelmista on ammattiliittoon jo jonkin aikaa tihkunut tietoja, mutta jossa tulokseen päästiin vasta nyt. Työntekijät vauhdittivat asiaansa muun muassa päivän mittaisella mielenosoituksella pääsiäisen alla.
Tilalla pisimpään työskennelleillä bosnialaisilla on takanaan jo kolmen vuoden työsuhteet. Viimeksi tulleet taas ovat olleet töissä vasta vajaan vuoden.
Ammattiliiton jäsenyyden bosnialaiset ottivat puolisen toista vuotta sitten, sen jälkeen kun ammattiliiton edustaja oli käynyt tilalla kertomassa järjestäytymisestä ja työehtosopimuksen turvaamista työehdoista.
Pikkuhiljaa bosnialaisille selvisi, että heidän palkkauksensa rikkoi monessa kohdin alan yleissitovaa työehtosopimusta. Jatkossa työnantaja on luvannut noudattaa sopimusta.
Ongelmia on tähän asti ollut lomakorvausten lisäksi muun muassa viikkotyöajan määrityksessä, arkipyhäkorvauksissa, talvilomissa ja pekkaspäivissä. Myöskään ylityökorvauksia ei ole maksettu.
Ongelmia sadalla puutarhalla
Länsi-Suomen alueella on Ukkosen arvion mukaan noin sata puutarhatilaa, joilla vierastyövoiman palkanmaksussa on epäselvyyksiä. Tiloista suurimmilla työntekijöitä on noin 30 ja pienimmillä noin viisi. Kyse on siis melko isosta määrästä vierastyövoimaa.
Närpiön aikuisopisto on järjestänyt alueella työskenteleville bosnialaisille ruotsin kielen koulutusta.
– Nyt on koulutuskeskuksen ihmisten kanssa puhuttu, että liitto järjestäisi infotilaisuuksia, joissa työnantajille ja myös työntekijöille kerrottaisiin työehtosopimuksista.
Tiedotustilaisuudet olisivat Ukkosen mielestä ennakoivaa työtä parhaassa muodossa.
Asplunds Grönsaker ei ole työnantajaliiton jäsen. Koko maan puutarhoista vain noin puolet eli 600 on järjestäytyneitä. Maaseudun työnantajaliiton kautta informaatio työehtosopimuksista kulkeutuu vain jäsenliitoille.