torstai 20. toukokuuta 2010

Länsi-Uusimaa: Lohjan päättäjät empivät pakolaisten vastaanottamista

Länsi-Uusimaa: Lohjan päättäjät empivät pakolaisten vastaanottamista 20.5.2010
Länsi-Uusimaa: Siltasaari kriittinen pakolaisten vastaanotolle 19.5.2010

Lohjan valtuustoryhmät suhtautuvat pakolaisten vastaanottamiseen tässä vaiheessa empien tai kielteisesti. Vihreät olivat keskiviikkona hankkeelle selvästi myönteisimpiä.

Päättäjät viilaavat kantaansa seuraavaksi lauantaina talousarvioseminaarin yhteydessä. Kaupunginjohtaja Simo Juvan mukaan tavoitteena on, että kaupunginhallitus käsittelee asian ennen kesää.

Lohjalla on valmisteltu 30 irakilaispakolaisen vastaanottamista ensi keväänä Ely-keskuksen esityksestä.

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Räsänen sanoo, että ryhmä haluaa runsaasti lisätietoja ennen päätöksiä.

– On saatava tietoa siitä, mitä pakolaisten vastaanotto arjessa tarkoittaisi, mitä kustannuksia siitä kaupungille koituu, ja miten kaikki olisi tarkoitus käytännössä toteuttaa.

– Yleisellä tasolla ymmärrän hyvin, että Suomen on otettava vastaan pakolaisia, ja että heidät on sijoitettava kuntiin.

– Mutta paikallisen suunnittelun on oltava sillä tasolla, että päättäjät tietävät, mitä se käytännössä tarkoittaa, vaatii Räsänen.

Oikeiston ja keskiryhmien puheenjohtaja Pekka Luomakin empii.

– Koko hanke tuli aika puskista eteen ja ryhmä oli hämmentynyt siitä, mistä tässä oikeasti on kysymys. Aika moni on lukenut asiasta vasta lehdestä. Lisätietoa kaivataan.

Myöskään Meidän Lohjan Pekka Ilmarinen ei vielä halua ottaa asiaan kantaa.

Lämpimimmin pakolaisiin suhtautuvat vihreät. Ryhmän puheenjohtaja Jarmo Pasanen sanoo, että humanitaarista apua on tarjottava.

– Meillä on työvoimapulaa mm. hoiva-alalla, ja jos kotoutuminen onnistuu, pakolaisista saadaan tähän paikkausta.

– Enemmistön kanta meillä on, että rakennemuutoksenkin keskellä on huolehdittava avuntarpeessa olevista.

Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset taas eivät kaipaa pakolaisia.

– Lohjalla ei ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia. Jos pakolaisia on alueelle otettava, oikea paikka on Raasepori, jossa on alan osaamista, sanoo Matti Pajuoja (vas.).

Hänestä ei voi keskustella pakolaisista, kun budjetissa taistellaan pienten koulujen ja terveyskeskusten puolesta.

– Ei voi laittaa 180 000 euroa pakolaisiin, vaan lohjalaisten tarpeisiin.

Myös Riikka Slunga-Poutsalo (ps.) torjuu pakolaiset.

– Lohjalla ei ole varaa maksaa tällaista summaa vuodessa. Ei varsinkaan irakilaisten osalta, joiden työllistyminen on heikkoa.

– Kun Lahti otti 20 pakolaista Irakista, lopullinen määrä oli 87 perheidenyhdistämisen johdosta. Lohjalla kasvu olisi tällä laskutavalla 30:sta noin 120:een.

Myös kristillisdemokraattien Sari Bollström epäilee Lohjan taloudellisia mahdollisuuksia vastaanottaa pakolaisia.

– Kun koko ajan mietitään mikä koulu lakkautetaan ja mistä saadaan säästöjä, niin tuntuu ettei varaa olisi. Valtion pitäisi tukea kuntia pakolaisasiassa enemmän.

___________________________________

Länsi-Uusimaa: Siltasaari kriittinen pakolaisten vastaanotolle

Lohjan valtuuston puheenjohtaja Reijo Siltasaari (sd.) toivoi tiistaina valtuustoryhmien vielä samana iltana ottavan kantaa pakolaisten vastaanottamiseen Lohjalle.

Ryhmien kannanotot menevät tiedoksi kaupunginhallitukselle, joka antaa sitten lausuntonsa Lost-lautakunnalle.

–Toivoisin, että ryhmät käsittelisivät asiaa jo tiistai-iltana, koska se kuitenkin on hieman lauantaisesta talousarvioseminaarista poikkeava asia.

Lohjan eri hallintokuntia edustava työryhmä on esittänyt 30 pakolaisen vastaanottamista. Nettokustannukset olisivat ensi vuonna 180000 euroa.

Reijo Siltasaari on itse pakolaisten vastaanottamisen suhteen nihkeä.

–Itse toivoisin tässä taloudellisessa tilanteessa erittäin tarkkaan harkittavan, onko meillä mahdollisuus avata tällaisia uusia toimintoja ja palveluja tilanteessa, jossa ollaan karsimassa peruspalveluja oman kaupungin asukkailta, Siltasaari toteaa koulu- ja terveysasemaverkon supistussuunnitelmiin viitaten.