maanantai 3. toukokuuta 2010

Pohjalainen: Juhlinnan häirintä johti Suvilahden joukkotappeluun

Pohjalainen: Juhlinnan häirintä johti Suvilahden joukkotappeluun 3.5.2010

Suvilahdessa lauantai-iltana tapahtunut joukkotappelu alkoi poliisin mukaan sen jälkeen kun joukko suomalaisia ryhtyi häiritsemään maahanmuuttajien juhlintaa kerrostalon sisäpihalla.

Paikalla on ollut kaikkiaan 40-60 henkilöä. Yhteenoton aikana oli käytetty kättäpidempää. kuten mm. laudanpätkiä, mutta aikaisemmista tiedoista poiketen paikalla oli käytetty myös teräaseita. Niiden käytöstä ei poliisin mukaan aiheutunut vakavia vammoja. Osa tappelijoista toimitettiin sairaalaan, osan poliisi otti kiinni.

Tapahtuman selvittely on vielä kesken. Kuulustelut kestävät joitakin päiviä.