maanantai 16. elokuuta 2010

YLE: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista

YLE Lappi: Harva maahanmuuttaja saa töitä Lapista 16.8.2010

Lapin maahanmuuttajat työllistyvät edelleen huonosti. Maakunnan noin 2 500 maahanmuuttajataustaisesta arviolta noin 40 prosenttia on työttömiä.

Moni on heistä on kuitenkin koulutuksessa eikä heidän osuuttaan ole laskettu työttömyyslukuihin. Maahanmuuttajien työllistymistä edistämään perustettiin Rovalan alaisuuteen kolme vuotta sitten Mentori-hanke.

Hankkeen projektipäällikön Oili Palovaaran mukaan Mentori tukee myös työnantajia maahanmuuttajan työllistämisessä. Työnantajien ei Palovaaran mukaan kannata pelätä maahanmuuttajien työllistämisen pieniä alkuhankaluuksia.

- Työsuhteen alkuvaiheessa voi luonnollisesti olla pieniä haasteita sekä työntekijälle että työnantajalle. Ne johtuvat yleensä erilaisista työkulttuureista. Joissakin maissa on esimerkiksi toivottavaa, että työntekijä tekee ainoastaan sen mitä käsketään eikä oma-aloitteisuuteen kehoteta. Moni maahanmuuttaja taas on tottunut kotimaassaan hyvinkin joustaviin työaikoihin. Alkuvaiheessa kannattaa sijoittaa maahanmuuttajan perehdyttämiseen - se maksaa itsensä takaisin, sanoo Palovaara.

Kohtalokas työmatka

Rovaniemelle Turkoosi-nimisen ravintolan perustanut turkkilainen Cem Ulusoy tuli 13 vuotta sitten Lappiin työmatkalle. Hän oli aikeissa ostaa täältä hotellin. Nyt hän on naimisissa lappilaisen naisen kanssa.

Neljää kieltä puhuva Ulusoy on tyytyväinen saamaansa tukeen yrittäjänä, mutta hänen kokemuksensa työnhausta työvoimatoimiston kautta ovat kielteisiä.

Ulusoy sai starttirahaa, kuten suomalaisetkin saavat. Hän arvioi paperityön sujuneen jopa helpommin kuin omassa kotimaassaan. Suomen kansalaisuuden hän sai pari vuotta sitten.

Ulusoylla on töissä kolme suomalaista, mutta harjoittelijoina hänen ravintolassaan on ollut henkilöitä Afganistanista, Irakista ja Syyriasta.

- Monet maahanmuuttajat tekevät valittamatta ylitöitä. He ovat hyvin motivoituneita työntekoon, sillä he tietävät oikein hyvin miten vaikeaa työn saaminen on.

Bangladeshilainen moniosaaja

Myös bangladeshilainen Nafisa Yeasmin on työllistänyt itsensä yrittäjänä Rovaniemellä. Hän osti ravintola Kuukkelin. Lisäksi hän on töissä MoniNetissä. Hän neuvoo maahanmuuttajia ja suomalaisia monikulttuurisuusasioissa.

- Teen vierailuja kouluihin, päiväkoteihin ja virastoihin. Kerron monikulttuurisuudesta omienikin kokemuksien pohjalta, kertoo Yeasmin.

Oikeustiedettä maansa pääkaupungin Dhakan Rajshahin yliopistossa opiskellut ja opettanut Yeasmin sekä hänen perheensä ovat asuneet Lapissa noin neljä vuotta.

Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Mies tutkii ympäristöoikeutta Arktisessa keskuksessa.

- Lapset puhuvat hyvää suomea. Kotonakin he puhuvat suomea ja kehotan heitä toisinaan puhumaan äidinkieltään bengalia.