maanantai 16. elokuuta 2010

YLE: Lapsikerjäläiset ilmestyivät Jyväskylän kaduille

YLE Keski-Suomi: Lapsikerjäläiset ilmestyivät Jyväskylän kaduille 16.8.2010

Jyväskylän katukuvaan ilmestyneet lapsikerjäläiset hämmentävät kaupunkilaisia ja viranomaisia. Tähän saakka Kävelykadulla on nähty kerjäämässä lähinnä aikuisia mutta viime päivinä kadulle on ilmestynyt myös yksin kerjääviä lapsia.

Poliisille on tullut lukuisia yhteydenottoja lapsikerjäläisistä. Komisario Olli Hurtta Keski-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että kansalaiset ovat huolissaan lasten hyvinvoinnista ja heidän elinoloistaan.

- Kansalaisten mielissä on virinnyt kysymys lasten perustarpeista. Onko ne hoidettu oikealla tavalla, onko heillä ravintoa riittävästi ja asialliset asumisolosuhteet. Niistä on tullut paljon kyselyjä poliisille, kertoo Hurtta.

Hurtan mukaan lapsikerjäläisten ilmestyminen katukuvaan on vaikuttanut poliisin päivittäiseen työhön.

- Aina kun meille tulee ilmoitus, käymme tarkistamassa tilanteen. Kyllä me lastensuojeluilmoituksen teemme tarvittaessa tällaisista tilanteista ja sosiaaliviranomaiset ottavat asian hoitaakseen, Hurtta sanoo.

Muutoin poliisin keinot puuttua kerjäämiseen ovat rajalliset, sillä kerjäämistä ei ole laissa kielletty.

- Se ei ole lailla kiellettyä toimintaa. Ja jos se ei aiheuta häiriötä katukuvassa tai vaaraa yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle, niin meillä ei sinänsä ole aihetta siihen puuttua, muistuttaa Hurtta.

Lastensuojelu seuraa tilannetta

Lastensuojelun tehtävä on puuttua kiireellisiin tilanteisiin. Jos akuuttia huolenaihetta lasten hyvinvoinnista ei ole, mutta tilanne pitkittyy, tarkastetaan lapsen kotiolot.

- Me pyrimme tapaamaan lasten seurassa olevia aikuisia ja keskustelemme tulkin välityksellä siitä, mikä lasten tilanne on. Päivärytmi ja olosuhteet, joissa he paikkakunnalla ovat. Lisäksi yritämme kertoa, miten täällä suhtaudutaan siihen, että lapset ovat mukana kerjäämisessä, selventää johtava sosiaalityöntekijä Satu Moisio Jyväskylän kaupungilta.

Jos viranomaisilla on syytä epäillä, että kadulla kerjäävä lapsi on kokonaan vailla huolenpitoa, tilanteeseen puututaan heti.

- Silloin päivystävä sosiaalityöntekijä tai virka-ajan ulkopuolella Mobilen kautta toimiva sosiaalipäivystäjä käy tarkistamassa tilanteen ja lasten voinnin ja tarvittaessa toimenpiteisiin ryhdytään heti, Moisio kertoo.

Aula: Kaupungin puututtava kerjäämiseen

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vaatii Jyväskylän kaupunkia puuttumaan keskustassa liikkuvien lapsikerjäläisten tilanteeseen. Aula muistuttaa, että lastensuojelulaki koskee kaikkia Suomen alueella oleskelevia lapsia kotimaahan katsomatta.

- Minusta olisi tärkeää, että viranomaiset Jyväskylässä puuttuisivat tähän tilanteeseen ja selvittäisivät sen, miksi lapsia on kerjäämässä ja missä heidän vanhempansa ovat. Helsingin kaupunkihan on ollut näissä asioissa hyvin tiukka ja se on johtanut siihen, että Helsingissä ei juurikaan näy lapsia kaduilla kerjäämässä, Aula sanoo.

Aula huomauttaa, että esimerkiksi Itävallassa ja Tanskassa kerjääminen on kielletty alaikäisiltä kokonaan. Hän haluaisi viritellä myös Suomessa keskustelua siitä, pitäisikö kerjääminen kieltää lailla.

- Näissä maissa poliisi sakottaa vanhempia ja huoltajia, jos alaikäisiä tavataan kerjäämässä. Tätäkin puolta voisi meillä Suomessa harkita, jos ei sitten mennä ihan kokonaisuudessaan kerjäämisen kieltämiseen, Aula pohtii.

Kerjäävä lapsi voi olla ihmiskaupan uhri

Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa, että lapsen paikka ei misään nimessä ole kadulla, oli tilanne mikä tahansa. Kerjäämiseen liittyy hänen mukaansa aina myös lieveilmiöitä, jotka voivat tehdä lapsen elämästä todella tukalan.

- Usein lapsia käytetään hyväksi siinä mielessä, että heitä pidetään mukana nimenomaan lisäämässä ohikulkijoiden säälintunnetta ja sitä, että rahaa annettaisiin helpommin. Näissä on myös aina ihmiskaupan ja lapsikaupan riski, sillä mehän emme voi tietää, onko kerjäävä lapsi juuri sen ihmisen lapsi, jonka kanssa hän kerjuulla on, huomauttaa Aula.