torstai 12. toukokuuta 2011

Akuliina Saarikoski: Anna siirtolaiselle rahasi

Akuliina Saarikoski: Anna siirtolaiselle rahasi (blogi) 12.5.2011

Valkoisuus ei ole ihonväri. Se on valtasuhde, joka tekee mahdottomaksi ymmärtää, miltä arkipäivän rasismi tuntuu.

On kuitenkin selvää, että tässä maassa on tapahtunut jotain. Fatim Diarra kuvaa muuttunutta ilmapiiriä näin:

”Nyt kun kävelen yksin kotiin pimeällä ja minua vastaan kävelee yksinäinen hahmo menen kananlihalle ja minua pelottaa, koska en ole valkoinen.”

Onko niin, että nyt on ihan okei olla rasisti, kun kerta kaikki muutkin ovat? Jollotella rukouslaulua pilkallisesti, potkia vääränväristä bussikuljettajaa, ahdistella ei-valkoisia pikkulapsia, ja olla julkisesti sitä miltä, että meidän edut ajavat aina muiden yli?

Nielemmekö myös pureskelematta sen, että huippuäänin valittu kansanedustaja kehittelee rotuteorioita, että puolueet kilpailevat siitä, kenellä on tiukin maahanmuuttopoliittinen linja, ja että perussuomalaisten linjaa kiitellään varovasti vasemmistolaiseksi?

Välihuomio. Jos vasemmistolaisuudella tässä maailmassa on enää mitään merkitystä, niin se syntyy syrjittyjen ja heikkojen puolella olemisesta, ei syrjivien rakenteiden vahvistamisesta. Ja niitä syrjittyjä tässä maailmassa nyt eivät ensisijaisesti ole valkoiset suomalaiset, vaikka miten päin asiaa kääntäisi.

Muukalaisvihamielisyyttä on ollut tietysti ollut maailman sivu, mutta nyt se on taas avointa ja hyväksyttävää. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan kutsuta rasismiksi, vaikka rasismia ihmisten eriarvoinen kohtelu ja arvottaminen alkuperän perusteella tietysti on. Nyt rasismi verhotaan nationalistiseen hurmokseen ja ”kansan edun” puolustukseen. Sillä mitä väärää voisikaan olla suomenlippujen heiluttamisessa ja leijonariipuksien kantamisessa?

Nyt jonkun pitäisi viheltää peli poikki ja huomauttaa, että hyvät ystävät, nationalismi ja rasismi ovat hyvin samantyyppisiä ilmiöitä, jotka tukevat ja vahvistavat toisiaan ylläpitämällä vanhoja eriarvoistavia valtasuhteita.

Nationalismi tarkoittaa sitä, että oletetaan että on olemassa yksi ja yhtenäinen kansa, joka asuu yhdessä maassa, näyttää samanlaiselta ja pitää samoista asioista. Eli vaaleat kantasuomalaiset, jotka syövät lenkkimakkaraa ja laulavat suvivirttä vuoden ympäri.

Suomalaisten alkuperäisyys ja aitous on tietysti pelkkä 1800-luvulla poliittisista syistä keksitty juttu, mutta silti se kelpaa tässä hetkessä pönkittämään nationalistien poliittista asemaa.

Suomalainen rasismi taas on sitä, että oletetaan toinen heikompiarvoiseksi hänen alkuperänsä, ihonvärinsä tai uskontonsa perusteella. Sitten näytetään joukolla, että tämä vieras ei kuulu meihin, siis tähän vaaleaan lenkkimakkaraa nassuttavaan joukkoon.

Rasismia on monenlaista. Yksittäisiä väkivaltaisia tekoja, järjestelmällistä toisen luokan kansalaisuutta, eksotisointia, ja täydellistä ihmisyyden kieltämistä.

Euroopassa rasismi ja nationalismi pelaavat tällä hetkellä niin hyvin yhteen, että on vaikea eritellä kummasta milloinkin on kysymys. Kuten tällä viikolla, kun Nato ja eurooppalaiset sotalaivat jättivät Guardianin mukaan 63 Libyan pakolaista Välimerelle kuolemaan nälkään ja janoon.

Kansalaismielisyys ja rasistinen politiikka nostaa päätään ympäri Eurooppaa. Myös Suomessa tilanne on vaalien jälkeen toinen.

Rasismin ja nationalismin nousu on myös huomattu mediassa, jossa toimittajat ovat kirjoittaneet viime päivinä useita huolestuneita kolumneja muuttuneesta ilmapiiristä. Mutta konkreettinen toiminta on vielä vahvempi ase kuin teksti, ja ihmisten kohtaamiset ovat aina voimakkaampia kuin retoriikka.

Jos haluat vastarintaa, harkitse siksi seuraavaa: arkipäivän tulonsiirtoja ja rasististen tekojen estämistä. Käytä siirtolaisten palveluja ja kauppoja, ja tyhjennä taskusi romaneille. Puutu jokaiseen rasistiseen haukkumiseen, uhkailuun tai tilanteeseen, jonka kohtaat.

Ja mitä vielä. Vie lastenvaatteesi vastaanottokeskukseen. Käännä vieraskieliselle naapurille viranomaisten kirjeiden sisältö. Kysy rasistisen arjen painamalta ystävältäsi, miten voit parhaiten ojentaa hänelle kätesi.

Ennen kaikkea, muista että ”me ja ne muut” on kerta kaikkiaan ankea tapa kohdata maailma. Ota mieluummin mantraksi minä, ja sinä, ja sinä, ja sinä.