sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Keskipohjanmaa: Maahanmuuttokriitikkojen vaikutus verkostojen varassa

Keskipohjanmaa: Maahanmuuttokriitikkojen vaikutus verkostojen varassa 8.5.2011

Perussuomalaisten tiukimpien maahanmuuttokriitikkojen todelliset vaikutusmahdollisuudet tulevaan lainsäädäntöön jäävät vielä arvailun varaan.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa Turun yliopistosta arvioi, että ryhmän tavoitteiden eteneminen riippuu monesta asiasta.

– Vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin hankalasti hahmotettava asia, kun ei tiedä, millaiset yhteistyösuhteet ryhmän edustajilla on eduskunnan sisällä eri suuntiin.

Hallituspuolueeseen kuuluminen on yksi peruslähtökohta. Jos edustaja on hallituspuolueessa lähellä ministeriryhmää, mahdollisuudet vaikuttaa lainsäädäntöön ovat lähempänä.

– Pitäisi saada omia kantojaan esille hallituksen esityksiin lainsäädäntöprosessissa. Yleispiirre on, että tähän asti suurin osa lakiesityksistä tulee eduskunnalle hallituksen esitysten kautta. Valiokuntatyöskentelyn kautta voi yrittää vaikuttaa lakiesityksiin siinä vaiheessa, kun eduskunta on lähettänyt hallituksen lakiesityksen valiokunnan käsiteltäväksi, Pernaa sanoo.

”Yhden asian ryhmän” on hänen mukaansa sitä helpompi edistää kantojaan, mitä laajemmin sen ajattelumallit hyväksytään puolueen eduskuntaryhmässä yleensä.

Helsinkiläinen kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho ajoi vaalikampanjassaan tiukkaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa.

Siinä vaaditaan muun muassa, että Suomi lopettaa toimeentulotuen maksamisen vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijoille ja että nykymuotoinen, valtion budjetista maksettava kehitysapu lakkautetaan.

Ohjelman allekirjoitti kuusi nykyistä kansanedustajaa.

Jussi Halla-ahon ja maahanmuuttokriitikkojen näkemyksistä laajemmin Keskipohjanmaan viikonvaihdesivuilla.


________________________________________________

[...]


Osa Halla-ahon vaikutuksesta jäi näissä vaaleissa vielä eduskunnan ulkopuolelle. Eikä tässä tarkoiteta varasijoille tai hajaäänille jääneitä perussuomalaisten ehdokkaita. Verkostoon kuuluu etäisempiäkin haaroja.

Tässä palataan Halla-ahon yhteiskunnallisen vaikuttamisen ensimmäiseen askelmaan - tai perustaan, miten vaan - nettikirjoitteluun.

Halla-ahon maahanmuuttokriittinen blogi Scripta - Kirjoituksia uppoavasta lännestä ei ole vain tekijänsä ajatuskokoelma. Siitä irtautunut laaja keskustelufoorumi on muodostunut monihaaraisen maahanmuuttokriittisen liikkeen hermokeskukseksi. Hommaforum on ilmoitustaulu, ideariihi ja työkalupakki.

Tuossa samanmielisten kohtauspaikassa on luotu esimerkiksi Muutos 2011 -puolue, joka jäi vaille eduskuntapaikkoja. Sen päätavoite oli demokratian muuttaminen kansanäänestyksiin perustuvaksi suoraksi osallistumiseksi, mutta sen ehdokkaita yhdisti myös maahanmuuton arvostelu.

Foorumilla ja sitä edeltäneessä Scripta-blogin vieraskirjassa on organisoitu Halla-ahon henkilökohtaisen valitsijayhdistyksen kannattajakorttien keruuta. Siellä järjestetään Halla-ahon nettikirjoitusten kääntämistä ruotsiksi laajempaa skandinaavista julkaisua varten. Mediaseurantakin toimii; foorumin keskusteluihin raportoidaan taajaan maahanmuuttajia, monikulttuurisuutta tai perussuomalaisia poliitikkoja koskevista jutuista.

Ei tätä puoluetoimiston tai ideologisen keskuksen kaltaiseksi sylttytehtaaksi voi sanoa, sillä ei toimintaa kukaan järjestele, komenna tai ohjaa. Ei kukaan johtaja puhalla pilliin huomattuaan verkkolehdestä maahanmuuttajauutisen ja sano että sinä ja sinä ja sinä, naputa vastine kommentteihin ja otapa tuosta toisesta forumin kansiosta tilastotietoa.

Seuraus on silti sama. Yhteistä sanastoa, samoja faktoja ja jaettua mielenmaisemaa käyttävää palautetta tulee uutiseen liittyvään kommenttikeskusteluun nopeasti. Internet-ajan joukkoliike ei ole niinkään ylhäältä tai edestä johdettu liike kuin yksilöiden samansuuntaista liikehdintää.

"Homma on politiikan Linux", luonnehtii eräs foorumikeskustelija.

[...]