maanantai 12. syyskuuta 2011

HS: Perussuomalaisten peiliin katsoo Suomen kansa

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Perussuomalaisten peiliin katsoo Suomen kansa 12.9.2011

Puolueella on osuva nimi: perussuomalaiset. Kannattajakunta heijastaa laajasti Suomen kansan olemusta. Toisin kuin moni muu puolue, perussuomalaiset eivät ole vain tietyn kansanryhmän tai maantieteellisen alueen puolue.

Näin kertoo tutkija Juho Rahkonen Yhteiskuntapolitiikka-lehden analyysissään, jossa hän tekee Timo Soinin johtaman puolueen ruumiinavauksen laajan kyselytutkimuksen ja muun aineiston perusteella.

Ruumiinavauksille on tilausta, niin valtavan moniulotteisesta ja nopeasti ilmaantuneesta asiasta puolueen viime kevään eduskuntavaalivoitossa oli kyse.

Ajatella, että vain seitsemän kuukautta sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta järjesti puheenjohtajatentin, johon Soinia ei liian marginaalisen puolueen johtajana kutsuttu! Sen jälkeen tulivat jytkyvaalit, tuskaiset hallitusneuvottelut, perussuomalaisten meno oppositioon ja yhä paheneva eurokriisi.

Nyt tiedämme, ettei perussuomalaisten vaalivoittoa voi leimata pelkäksi "junttikapinaksi", kuten sosiaalidemokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Paavo Lipponen taannoin luonnehti. Rahkonen – Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja – kertoo, että Soinin väki pitää demareita seuraavaksi lähimpänä sydäntään olevana puolueena. Sosiaalidemokraateista 27 prosenttia nimeää perussuomalaiset kakkossuosikikseen.

Soinin joukot syövät kannatusta monesta kuormasta, sillä perussuomalaisista 40 prosenttia kuuluu työväestöön, yhtä iso osuus kuin vasemmistoliiton äänestäjistä. Sosiaalidemokraateista 31 prosenttia ilmoittautui kyselyssä työväestöön.

Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner sanoi Ilta-Sanomissa, että tutkimuksella on lähinnä viihdearvoa ja että Sdp on yhä työväestön ykköspuolue.

Stereotypia perussuomalaisten äänestäjästä saattaa olla keskikaljaa vuokra-asunnon sohvalla juova syrjäytynyt mies. Heitäkin on, mutta niin on yrittäjiä ja toimihenkilöitäkin. Kyselyssä viisi prosenttia perussuomalaisista ilmoitti vuosituloikseen yli 90 000 euroa.

Heidän arvomaailmansa taas on hyvin lähellä kokoomuksen peruskannattajaa.

Perussuomalaisten tukijoissa on paljon myös nuoria. Keskivertokannattaja on hieman huonommin koulutettu kuin suomalainen keskimäärin, mutta puolueen tukijoista 12 prosenttia on opiskelijoita, suurempi osuus kuin kokoomuksella tai Sdp:llä.

Millä perussuomalaiset sitten erottuvat muista puolueista, jos he edustavat koko kansaa? Perussuomalaisia yhdistää kielteisyys ulkomaalaisia, ympäristönsuojelua, kehitysapua, sukupuolivähemmistöjä ja vasemmistoa kohtaan. Vähemmistöjä pilkkaavat vitsit naurattavat monia, kuten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailuista on opittu.

Tyytymättömyys ja protestihenki ovat perussuomalaisten ylitsepursuavia tuntemuksia: heitä suututtaa. Kaksi kolmasosaa kannattajista on miehiä, ja vanhukset karttavat puoluetta muita ikäryhmiä enemmän.

Ja tietenkin EU kiukuttaa. Unionista on Kreikan velkaongelmien myötä tullut suuri yhdistävä vihollinen.

Perussuomalaiset karsastavat elitismiä yleensä. Puolueesta voi tulla oiva kaikukammio syrjäseutujen asukkaille. Hallituksen kuntapolitiikka voikin auttaa keskustan sijaan perussuomalaisia.

Paradoksi on, että samalla kun perussuomalaiset on muutosta vaativa protestipuolue, kyse on konservatiivisesta reaktiosta maailman muutokseen. Ennen oli paremmin.

Tarkempi näkemys perussuomalaisista on palvelus koko kansalle. Äänestäjä voi miettiä, onko puolueessa kenties hänenkin poliittinen kotinsa. Vastakkaista mieltä olevat taas tietävät paremmin, että perussuomalaiset eivät ole yhden stereotypian tai pilapiirroksen juttu.

Olisi mieluisaa nähdä muiden puolueiden tekevän selvän pesäeron perussuomalaisten arveluttaviin haaroihin, kuten homo- ja muukalaisvihamielisiin voimiin. Samalla muut puolueet voisivat valpastua kysymyksissä, joissa perussuomalaisilla on positiivista annettavaa maalle.

Ei voi olla vahingoksi, jos maahanmuutto- tai EU-politiikka muuttuu paremmaksi. Joskus populistinen sutkaisu voi olla totta – joskus siitä on syvällisemmän ajatustyön rakennuspalikaksi.

Tämänhetkinen tieto ei riitä ennustamaan, onko perussuomalaisten kohtalo kukoistaa vai kuukahtaa oppositiotaipaleellaan. Potentiaalisesti kyse on neljäsosaa suomalaisista edustavasta liikkeestä, jonka vähättelyllä on enää lähinnä viihdearvoa.