perjantai 2. joulukuuta 2011

Helsingin Uutiset: Romanit asuvat nyt autoissa ympäri pääkaupunkiseutua

Helsingin Uutiset: Romanit asuvat nyt autoissa ympäri pääkaupunkiseutua 2.12.2011

Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla majailee vielä noin 100–150 Suomeen tullutta romania.

–  Heistä kaksi kolmasosaa on Romanian romaneita ja kolmasosa Bulgarian romaneita, arvioi Helsingin Diakonissalaitoksen huume- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola.

Hänen tietämänsä mukaan suurin osa romaneista asuu autoissa, jotka parkkeerataan esimerkiksi syrjäisille parkkipaikoille.

– Juuri kuulin kymmenen hengen porukasta, joka asuu minibussissa. Jos heille tulee kylmä, he laittavat auton käyntiin.

Romanit vaihtavat oleskelupaikkojaan tiuhaan, koska pelkäävät, että poliisit puuttuvat pitkään oleskeluun samassa paikassa.

Keväällä avattu, liikkuville romaneille tarkoitettu päiväkeskus Hirundo Sörnäisissä on edelleen auki.

– Heitä käy siellä tällä hetkellä 40–50 päivässä, Tuomola jatkaa.

Pääosin Romanian ja Bulgarian romaneista koostuva asiakaskunta voi käydä peseytymässä tai vessassa, syödä omia ruokiaan, pestä pyykkiä ja käyttää internetiä.

Hirundossa voi myös saada ohjausta akuuteissa sairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ja asianmukaista tietoa Suomesta.

–  Suuri osa Hirundossa asioivista on sanonut lähtevänsä Suomesta ennen joulua. Osa on ilmoittanut olevansa täällä vielä joulun jälkeenkin.

Tuomolalla on aavistus, että Romaneita on nyt enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

– Lämpimät säät ovat houkutelleet jäämään.

Lapsia ei ainakaan päiväkeskuksessa juuri ole näkynyt.