tiistai 6. joulukuuta 2011

Itä-Savo: Suvaitsevaisuus tärkeää itsenäisessä maassa

Itä-Savo, pääkirjoitus: Suvaitsevaisuus tärkeää itsenäisessä maassa 6.12.2011

Tänä iltana maan eliitti kokoontuu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Juhlaillan virallisena teemana on tasa-arvon ja yhteistyön Suomi: vastuu Suomesta, vastuu maailmasta.

Juhlien kutsuvieraissa on huomioitu kansalaisjärjestöjen ja vähemmistöjen edustajia sekä henkilöitä, jotka ovat työskennelleet tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.

Linnanjuhlien ajankohtainen teema on erittäin tietoinen valinta presidentti Tarja Haloselta.

Hän on pitänyt suvaitsevaisuuteen ja ihmisten keskinäiseen vastuuseen liittyviä puheenvuoroja koko päättyvän virkakautensa ajan. Myös viime aikoina – kuin ennakoiden linnanjuhlien teemaa – presidentti on arvioinut johtamansa maan henkistä tilaa.

Äskettäin julkaistussa lehtihaastattelussa Halonen toivoi kansalaisilta rohkeutta puolustaa rasismin uhreja. Hänen mielestään tavallisten kansalaisten käytös on usein rasismin uhreiksi joutuneiden ensimmäinen tuki.

Marraskuussa julkaistun ja Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan kaksi kolmasosaa kansasta kertoi näkevänsä rasismia Suomessa. Kyselyssä perussuomalaisten kannattajista yli neljännes tunnisti itsestään rasistisia piirteitä.

Suomessa on syytä keskustella kiihkottomasti eriarvoisuudesta ja syrjimisestä. Sellaista kaikupohjaa ei saisi muodostua kansalaisilta, että rasismi olisi missään mitassa oikeaa ja hyväksyttävää.

Keskustelua kannattaa käydä myös siitä, että osa ihmisistä suhtautuu välinpitämättömästi – kuin sivustakatsojina – ympärillä tapahtuviin vääryyksiin. Puuttumattomuus väärinkäytöksiin antaa väärää viestiä siitä, että jokin olisi hyväksyttävää.

Suomi on ollut monessa kysymyksessä tasa-arvoisuuden ja demokraattisuuden edelläkävijä. Sellainen vuosikymmenten perintö on liian arvokasta hukattavaksi.

Tällä hetkellä keskustelun painopistettä sopii suunnata suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden salliviin kysymyksiin, sillä rasismi ja suoranaiset vihapuheet ovat nostaneet päätään.

Itsenäisyys on arvo, jonka merkitystä kannattaa vuosi toisensa jälkeen korostaa. Menneiden sukupolvien työ on mahdollistanut Suomen säilymisen kansalaisvaltiona.

Itsenäisyyteen liittyy paljon oikeuksia, mutta myös vastuuta. Kallisarvoinen vastuu on suvaitsevaisuus. Se on mittari sille, kuinka vahva ja aito kansallistunne maan kansalaisilla on.