sunnuntai 4. joulukuuta 2011

HS: Kansalaisuushakemuksia jätetty syksyllä tiuhaan

Helsingin Sanomat/STT: Kansalaisuushakemuksia jätetty syksyllä tiuhaan 4.12.2011

Kansalaisuuslain muutos on lisännyt ensimmäisten kuukausien aikana selvästi kansalaisuushakemusten määrää. Suomen kansalaisuutta haki sekä loka- että marraskuussa yli 600 ulkomaalaista, mikä on noin 200 viimevuotista enemmän.

Kansalaisuuslaki muuttui syyskuun alussa siten, että kuuden vuoden asuinvaatimus laskettiin viiteen vuoteen. Jos hakijalla on vaadittava kielitaito, hakemuksen voi tehdä jo neljän vuoden asumisen jälkeen.

Kristiina Simonen Maahanmuuttovirastosta arvioi, että lisäyksen syynä on juuri vaaditun asumisajan lyheneminen.

"Tilastossa ovat tänä vuonna mukana myös hakijan alaikäiset lapset. Lisäyksen suurin syy on kuitenkin varmasti asumisajan lyheneminen", Kansalaisuusyksikön tulosalueen johtajana toimiva Simonen sanoo.

Suomen kansalaisuuden joskus menettäneet eivät sen sijaan ole juuri innostuneet kansalaisuuden hakemisesta takaisin, vaikka lakimuutoksen myötä sitäkin helpotettiin.