tiistai 10. marraskuuta 2015

MTV: Hennalan vastaanottokeskuksessa jälleen poliisioperaatio - KRP: yksi irakilainen otettu kiinni

MTV: Hennalan vastaanottokeskuksessa jälleen poliisioperaatio - KRP: yksi irakilainen otettu kiinni 10.11.2015
MTV: Hennalan poliisioperaation syy selvisi – mies kiinni törkeän maahantulon järjestämisestä

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen liepeillä on jälleen aamulla ollut käynnissä poliisioperaatio. Silminnäkijän mukaan paikalla oli vajaa kymmenen poliisipartiota.

Asia on nyt keskusrikospoliisin tutkinnassa.

– Keskuksessa on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä irakilainen mieshenkilö, kertoo krp:n rikoskomisario Paavo Tuominen MTV Uutisille.

Myös eilen Lahden seudun vastaanottokeskuksissa nähtiin virkavaltaa. Hämeen poliisin mukaan Heinolan vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijat häiriköivät keskenään siinä määrin, että poliisipartioita tarvittiin illan aikana kahteen eri kertaan paikalle rauhoittamaan tilannetta.

Säilöön Lahteen vietiin yhteensä kolme henkilöä.

Myös Hennalassa poliisipartiot kävivät eilen poistamassa sinne kuulumattoman henkilön. Kyseinen mies oli siirretty aiemmin toiseen keskukseen, mutta tullut omia aikojaan takaisin Hennalaan.

Hämeen poliisin mukaan tämän aamun operaatio ei liity eiliseen operaatioon.

_____________________________

MTV: Hennalan poliisioperaation syy selvisi – mies kiinni törkeän maahantulon järjestämisestä

Keskusrikospoliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt aamulla Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksesta miehen, jota epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Kiinniottoa oli turvaamassa Hämeen poliisilaitokselta useita poliisipartioita. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.

Miehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen.

Useampi operaatio