Helsingin Sanomat, kolumni: Saska Saarikoski: Ei ole monta yhtä surullista näkyä kuin suomalainen poliisi mellakkavarusteissa 27.12.2015
Ei ole monta yhtä surullista näkyä kuin suomalainen poliisi mellakkavarusteissa. Itsenäisyyspäivän mielenosoituskuvia katsellessani odotin koko ajan, että kypärän alta ja luotiliivien alta kuoriutuisi näyttelijä Tenho Saurénin velmusti hymyilevä hahmo.
Nuoremmille lukijoille (jos heitä on) kerrottakoon, että Saurén näytteli konstaapeli Artturi Reinikaista 1980-luvun alun suositussa tv-sarjassa, jota Neil Hardwick oli luomassa. Sarja näkyy onneksi Youtubessa.
Maailmalla oppii olemaan ylpeä monista asioista. Suomessa on loistavat päiväkodit, hienot koulut ja harvinaisen hyvä poliisi.
Yhdysvalloissa poliisia on syytä pelätä. Jos poliisi pysäyttää autosi, kannattaa pitää molemmat kädet ohjauspyörällä ja välttää äkkinäisiä liikkeitä. Jos olet musta, kannattaa lisäksi hengittää hyvin varovasti.
Sen sijaan Suomessa poliisit ovat rauhallisia ja yleensä myös rehellisiä. Ei ihme, että yli 90 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin.
Nyt poliisi on kuitenkin kovilla. Poliittinen kuohunta, maahanmuutto ja rasismi luovat uusia uhkia ja ristiriitaisia odotuksia.
Itse kuulun niihin, jotka pitävät maahanmuuttajien auttamista paitsi humaanina velvollisuutena myös vastaanottajamaalle hyödyllisenä. Turvaa hakevien ihmisten ahdistelu on halveksittavaa ja raukkamaista.
Anarkistien riehunta itsenäisyyspäivänä ei kuitenkaan auttanut ketään eikä mitään. Päinvastoin.
Kansalliskiihkoilijat keräävät kannatusta varoittamalla, että maa on syöksymässä kohti kaaosta ja tuhoa. He eivät olisi voineet unissaankaan toivoa parempaa mainospalaa: isänmaallisia tunnuksia kantavat marssijat joutuvat naamioväen ahdistelemiksi.
Joko anarkistit putosivat heille viritettyyn ansaan tai he eivät vain voineet vastustaa tilaisuutta päästä kahinoimaan poliisin kanssa. Poliisihan on anarkisteille päävihollinen: omistavan luokan suojelija.
Äärioikeistolaiset puolestaan esiintyvät mielellään lain ja järjestyksen puolustajina. Se on kaksinaamaista peliä, sillä he pelottelevat ulkomaisilla rikollisilla samaan aikaan kun itse rikkovat lakeja, yllyttävät rikoksiin ja aiheuttavat poliisille monenlaista lisätyötä.
Joidenkin maahanmuuttajien asenne naisiin on vakava ongelma, mutta kansanedustaja Emma Karin (vihr) ja monien muiden naisten saamat uhkaukset osoittavat, että osa maahanmuuttajamiehistä varoittavista tuntuu pikemmin haaveilevan raiskauksista kuin pelkäävän niitä. Ääriliikkeiden mittelössä on vaikea arvostaa muita kuin poliisia, jolla on epäkiitollinen työ pitää riitapukarit erillään, noudattaa lakia ja saada lopulta haukut palkakseen.
Viime presidentinvaalikampanjan aikana vihreiden ehdokas Pekka Haavisto järkytti monia kannattajiaan tuomitsemalla turkistarhaiskut. Mitä ihmettä oli tapahtunut Koijärven kapinaliikkeelle?
Haavisto oli tainnut tukijoitaan aiemmin tunnistaa ajan merkit: jos hyväksyy eläinsuojelijoiden tihutyöt, on aika vaikeaa tuomita muiden tekemät laittomuudet.
Vaihtoehtosukupolveen kuuluvana ymmärsin nuorempana itsekin kansalaistottelemattomuutta, mutta sellainen aktivismi, joka oli mahdollista konsensus-Suomessa, ei enää mahdu dissensus-Suomeen.
Takavuosina ajateltiin, että nuoren kuuluukin kokeilla rajoja. Esimerkkejä eri aatesuunnista riittää, kuten Urho Kekkonen, Björn Wahlroos – tai Pekka Haavisto.
Kun yhteinen arvopohja on murentunut, samanlaista joustonvaraa ei ole. Se, mikä on yhden mielestä kansalaistottelemattomuutta, on toisen mielestä rikollista toiminta.
Jos hyvän tahdon varaan ei voi laskea, täytyy lukea lakikirjaa – ja vähän Immanuel Kantia.
Älä tee sitä, mitä et hyväksyisi vastapuolen tekevän, kuuluu repeytyneen maan kultainen sääntö.
Maahanmuuttajien ja valtiovarainministerin ahdistelu nousevat samasta henkisestä pimeydestä.
Neil Hardwick on hauska mies, mutta hänen some-päivityksensä ovat viime aikoina olleet murheellista luettavaa.
Hardwick taitaa ikävöidä entistä Suomea, jossa konstaapeli Reinikainen olisi hymähtänyt rettelöijille: ”Älkäähän nyt pojat tuollaista!”
Hardwickin luvalla lainaan hänen marraskuista viestiään: ”Sanokaa, onhan se Suomi, johon olin niin ihastunut, vielä olemassa kaiken tämän paskan ja hysterian alla? Onhan se?”