perjantai 9. heinäkuuta 2010

YLE: Poliisi puuttui aggressiiviseen kerjäämiseen Tampereella

YLE Tampere: Poliisi puuttui aggressiiviseen kerjäämiseen Tampereella 9.7.2010

Poliisi joutui perjantaina puuttumaan aggressiiviseen kerjäämiseen Tampereen keskustassa. Romaanikerjäläiset ovat kadulla lähteneet seuraamaan kohdettaan eikä poliisi ole pitänyt sitä sopivana.

Pirkanmaan poliisi on saanut myös romaanikerjäläisten leiriytymisestä ilmoituksen, mutta tutkimukset eivät johtaneet tulokseen.

Komisario Ilpo Rajalan mukaan se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö leiriytymistä tapahtuisi jossakin.

Tampereen kaupunki ei hyväksy leiriytymistä muualla kuin leirintäalueilla.