tiistai 10. marraskuuta 2015

Helsingin Uutiset: Kuljettajiksi valmistuneet maahanmuuttajat työllistyvät heti

Helsingin Uutiset: Kuljettajiksi valmistuneet maahanmuuttajat työllistyvät heti 10.11.2015

Parikymmentä maahanmuuttajataustaista opiskelijaa on valmistunut linja-autonkuljettajaksi heille räätälöidyssä pilottikoulutuksessa. He myös työllistyvät saman tien pääkaupunkiseudulla.

Ammatillisen kotoutumiskoulutuksen toimivuutta kokeileva pilottikoulutus herätti suurta kiinnostusta. Koulutukseen haki 362 maahanmuuttajaa. Kartoitusjaksolle osallistui 40 hakijaa, joista 19 aloitti opiskelun.

Kaikki 19 opiskelijaa kävivät koulutuksen alusta loppuun ja saivat tutkinnon suoritettua. Valmistujaispäivä on perjantai 13. marraskuuta. Lähes kaikki työllistyvät heti valmistumisensa jälkeen pääkaupunkiseudun paikallisliikenteen kuljettajiksi.

Koulutukseen valituilta vaadittiin vähintään B-luokan ajokorttia ja lisäksi heillä piti olla toimiva peruskielitaito, joka saavutetaan yleensä noin puolen vuoden intensiivisellä kielen opiskelulla.

Kuljetusalan ammattiin liittyvää suomen kieltä opetettiin opiskelujen alkuvaiheessa työelämätietojen ja ohjauksen ohella. Ammattiopetuspäiviä järjestettiin Ruskeasuon varikolla, aluksi muutaman kerran kuukaudessa ja kielitaidon ja ammattisanaston karttuessa yhä useammin. Koulutukseen sisältyi työharjoittelu HSL:n alueella.

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ely-keskusten rahoittaman koulutuksen järjestivät Axxell ja Työtehoseura.