perjantai 8. tammikuuta 2016

Iltalehti: Valtava irakilaisten salakuljetusvyyhti: Yhdet ostivat matkoja, toiset matkustivat

Iltalehti: Valtava irakilaisten salakuljetusvyyhti: Yhdet ostivat matkoja, toiset matkustivat 8.1.2016

Rajavartiolaitos epäilee rikollisryhmän järjestäneen Suomeen vuoden aikana lähes 70 ihmistä.

Rajavartiolaitos on saanut päätökseen mittavan esitutkinnan törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.

Esitutkinnan perusteella yli kymmenen hengen ryhmän epäillään järjestäneen Suomeen 69 irakilaista. Heidät on tuotu maahan 24 eri kerralla. Tutkimukset ovat jatkuneet aivan viime päiviin asti, yksi maahantulon järjestäminen lisättiin juttuun vasta eilen torstaina.

Epäiltynä toiminnasta on 18 ihmistä. Heistä kaikki ovat irakilaislähtöisiä, mutta osalla on esimerkiksi Suomen tai Ruotsin kansalaisuus.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön luutnantti Jyri Siitari kertoo, että ryhmän epäillään järjestäneen maahan laittomasti ihmisiä jo pitkään. Rajavartiolaitoksen tutkinta rajoittuu kuitenkin vain vuoteen.

- Päätekijä on tehnyt tätä varmaan pidemmän aikaa. Meidän on kuitenkin esitutkinnassa vaikea tutkia menneisyyteen sijoittuvia asioita niin, että saataisiin pitäviä todisteita.

Rikollisryhmän jäsenet pidätettiin lokakuun alussa. Nyt tapaus on siirtymässä syyttäjälle.

Matka-asiakirjat kiinnittivät huomion

Käytännössä salakuljettajaryhmä järjesti Suomeen nuoria irakilaisia miehiä. Heidän reittinsä Suomeen on kulkenut Irakista Turkin, Kreikan, Makedonian ja Ruotsin kautta.

Osa matkasta on tehty todennäköisesti jalan. Autolla matka on jatkanut Saksasta ja Itävallasta kohti Ruotsia. Sieltä rikollisjärjestö toi ihmisiä alussa laivoilla Helsinkiin ja Turkuun.

- Organisaatio muutti toimintatapaansa huomattuaan, että alamme ottaa ihmisiä laivalla kiinni. Sitten maahantulo järjestettiin ajamalla autolla Ruotsista Tornion kautta Suomeen, Siitari kertoo.

Siitarin mukaan viranomaiset pääsivät rikollisryhmän jäljille kiinnittämällä huomiota matkanvarauksiin.

- Samat ihmiset ostivat usein matkoja, mutta heitä ei näkynyt laivalla.

Maahan järjestetyt nuoria irakilaismiehiä

Tutkinnanjohtaja Siitarin mukaan kaikki ryhmän Suomeen järjestetyt ovat nuoria irakilaismiehiä, keskimäärin noin 30-vuotiaita.

He ovat maksaneet matkastaan Suomeen kokonaisuudessaan noin 10 000 euroa tai dollaria.

- Matka on maksettu osassa. Itävallasta tai Saksasta Suomeen matka on maksanut noin 2500-3500 euroa.

Suomeen saapuneille irakilaisilla ei ole välttämättä ollut rahoja mukanaan, vaan ne on jätetty panttina lähtömaahan.

- Irakiin jätetty pantti on vapautettu, kun henkilö on päässyt maahan hakemaan turvapaikkaa. Sitten organisaatio on saanut sen käyttöönsä.

Maahan tuodut irakilaiset ovat täällä edelleen. Suurin osa heistä odottaa Suomessa päätöstä turvapaikan saamisesta. Siitari kertoo, että he suhtautuvat alussa viranomaisten tiedusteluun maahan tulemisestaan pelokkaasti ja olivat huolestuneita siitä, että heitä epäillään rikoksesta. Maahan järjestetyt irakilaismiehet ovat jutussa kuitenkin vain todistajina.

Siitarin mukaan myös heidät maahan järjestänyt rikollisjärjestö oli uhkaillut todistajia.

- He miettivät, että jos kertovat organisaation toiminnasta, niin mitä tapahtuu perheelle lähtömaassa. Olemme kuulleet, että heitä on painostettu ja uhkailtu viranomaisille puhumisesta.