sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Yle: Lännen Media: Poliisit pitävät turvapaikanhakijatilannetta uhkana

Yle: Lännen Media: Poliisit pitävät turvapaikanhakijatilannetta uhkana 6.3.2016

Poliisien perusteluissa korostuu se, ettei maahantulijoiden taustoja tai henkilöllisyyttä voida aina varmuudella selvittää.

Iso osa poliiseista pitää maamme turvapaikanhakijatilannetta ainakin melko suurena uhkana Suomelle ja suomalaisten turvallisuudelle.

Lännen Median teettämään kyselyyn vastanneista poliiseista lähes neljä viidestä on tätä mieltä. Uhkaa pitää erittäin suurena liki joka neljäs poliisi. Varsinkin nuoret poliisit kokevat turvapaikanhakijatilanteen uhkana.

Vastaavasti valtaenemmistö poliiseista on sitä mieltä, että ns. katupartiot lisäävät turvattomuutta.

Lisäksi noin kolmannes tutkimukseen vastanneista poliiseista on sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikka on kuluneen vuoden aikana onnistunut erittäin huonosti. Puolet on sitä mieltä että politiikka on onnistunut melko huonosti.

Melko hyväksi yltävän arvosanan antaa enimmillään vain viidennes vastaajista.

Yksityishenkilöinä haastatellut poliisit perustelevat vastauksiaan muun muassa sillä, että maahantulijoiden henkilöllisyyttä tai taustoja ei aina pystytä varmistamaan. Osa poliiseista uskoo, että tulijoiden joukossa on Isis-järjestön jäseniä.

Lännen Median yhdessä Suomen poliisijärjestöjen liiton kanssa tekemään kyselyyn vastasi 2 489 poliisia eli noin joka kolmas suomalainen poliisi. Kyselyyn sai vastata nimettömänä. Kysely lähetettiin yhdistysten 7 580 jäsenelle.

Kyselystä uutisoi muun muassa Aamulehti.