lauantai 14. elokuuta 2010

YLE: AL: Somaliperheitä yhdistetään Suomeen ennätyksellisen paljon

YLE: AL: Somaliperheitä yhdistetään Suomeen ennätyksellisen paljon 14.8.2010

Somalialaisia perheitä yhdistetään Suomeen tänä vuonna ennätysmäärä, kirjoittaa Aamulehti. Heinäkuun loppuun mennessä perheenyhdistämishakemuksia Somaliasta on tullut jo lähes 2 500, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Maahanmuuttovirasto arvioi hakemuksia tulevan tänä vuonna 4 500, yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna hakemuksia vastaanotettiin 2 200.

Yksi yhdistämishakemus käsittää aina yhden henkilön.

Somalialaisten perheiden suuren lapsiluvun vuoksi perheenyhdistämiset lisääntyvät jatkuvasti. Perheissä on keskimäärin viisi lasta.

Ulkomaalaislain perusteella ydinperheeseen kuuluvat vanhemmat ja alaikäiset lapset. Perheen kokoa ei voida lain mukaan rajata.

Maahanmuuttoviraston mukaan se pystyy nykyisillä resursseillaan ratkaisemaan 1 200 hakemusta vuodessa. EU:n säädösten mukaan hakemukset tulisi kuitenkin ratkaista yhdeksässä kuukaudessa.

_______________________________________

Verkkouutiset: AL: Somaliperhe yhdisti Suomeen 18 lasta

Somalien perheenyhdistämishakemusten määrä kaksinkertaistuu tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Aamulehti kertoo maahanmuuttoviraston arvioivan, että tänä vuonna Somaliasta tulevia perheenyhdistämishakemuksia tulee tänä vuonna olemaan noin 4500.

Viime vuonna hakemuksia oli 2200. Pari vuotta sitten luku oli alle tuhat.

Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtajan Kaarina Koskisen mukaan "tilanne pahenee koko ajan".

Yksistään viime kuussa eli heinäkuussa hakemuksia tuli noin 600. Kaikkiaan vireillä on noin 5000 hakemusta.

Koskinen kertoo súurimmassa näkemässään perheessä olleen 18 lasta.

Suomeen tulevilla ei yleensä ole passeja tai muita henkilöllisyystodistuksia. Suomi maksaa - ilmeisesti ainoana maana maailmassa - pakolaisten lennot Afrikasta Suomeen.

Maahanmuuttoviraston Kaarina Koskinen haluaisi Suomeen Ruotsin mallisen lain, jossa henkilöllisyys on todistettava. Ruotsissa lainmuutos johti perheenyhdistämishakemusten vähentymiseen olemattomiin.

Suomessa perheenyhdistämistä kiristettiin elokuun alusta lailla niin, että perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja voi myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

____________________________________

Aamulehti: Somaliperheitä yhdistetään Suomeen enemmän kuin koskaan

Heinäkuun loppuun mennessä Suomeen on tullut lähes 2 500 hakemusta Somaliasta ja määrä on jo nyt enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Perheenyhdistämishakemusten määrän ennustetaan kasvavan 4 500:aan, kun viime vuonna hakemuksia tuli 2 200.

- Hakemuksia on vireillä noin 5 000, Maahanmuuttoviraston hallintoyksikön johtaja Kaarina Koskinen sanoo.

Erityisen vilkas kuukausi oli heinäkuu, jolloin hakemuksia tuli noin 600, kun Maahanmuuttoviraston arviot perustuivat 200:aan. Yksi hakemus käsittää aina yhden henkilön.

Perheenyhdistämiset lisääntyvät jatkuvasti somalialaisten perheiden suuren lapsimäärän vuoksi. Perheissä on keskimäärin viisi lasta.

- Suurimmassa perheessä, minkä minä olen nähnyt, oli 18 lasta, Koskinen sanoo.

Ulkomaalaislain mukaan ydinperheeseen kuuluvat vanhemmat ja alaikäiset lapset. Perheen kokoa ei voida lain mukaan rajata. Perheenyhdistämiset herättävät usein arvostelua niiden taloudellisten kustannusten vuoksi.

Perheenyhdistämiset ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi loppuvuodesta 2008. Pari vuotta sitten perheenyhdistämishakemuksia tuli alle tuhat, joten hakemukset ovat nelinkertaistumassa.

Fakta: Kiristyksiä lakiin

- Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

- Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

- Kasvattilapsen on täytynyt asua perheessä ennen kasvatusvanhemman Suomeen tuloa. Perheenjäsenet täytyy ilmoittaa Suomeen tullessa.

- Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

_________________________________________

Uusi Suomi: Suomi jakaa tonnin lentoja ilmaiseksi: ”Järjetön tilanne”

SDP:n maahanmuuttotyöryhmän vetäjän Maarit Feldt-Rannan mukaan Suomella on tieto-ongelma maahan tuleviin pakolaisiin liittyen. Hänen mukaansa lainsäätäjät eivät tiedä, miten hyviä etuja Suomi tarjoaa perheenyhdistäjille muihin maihin verrattuna.

- Tämä on järjetön tilanne. Meidän pitäisi lainsäätäjinä ottaa kantaa ja linjata Suomen politiikkaa ilman mitään taustatietoja. Me emme voi vertailla perheenyhdistämisten tilannetta muihin Euroopan maihin, kansanedustaja Feldt-Ranta sanoo Uudelle Suomelle.

Aamulehti kertoi tänään, että Suomeen yhdistetään tänä vuonna ennätysmäärä somalialaisia perheitä. Lehti kertoi myös, että Suomi maksaa poikkeuksellisena erikoisuutena pakolaisten lennot Afrikasta Suomeen.

Yhdestä lennosta tulee valtiolle noin tuhannen euron kustannukset, joten kaikkiaan Suomen laskuun lennettiin Afrikasta viime vuonna 600 000 eurolla.

- Tämä on ainoa asia, johon olemme ottaneet kantaa perheenyhdistämisasiassa. Toteamme raportissamme, että Suomen on mentävä eurooppalaiseen käytäntöön, jossa ihmiset maksavat itse puolet lentomatkoistaan.

Feldt-Ranta pitää suomalaisten tiedottomuuden syypäänä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r.). Feldt-Rannan mukaan alan lainsäädännöstä päättävä hallintovaliokunta pyysi jo toukokuussa Thorsilta selvitystä Suomen eduista ja käytännöistä muihin Pohjoismaihin verrattuna.

- Pallo on vahvasti ministeri Thorsilla. Tämä selvitys olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Erityisesti ulkomaalaislainsäädännössä on tärkeää, että me tiedämme, mitä muut Pohjoismaat tekevät.

Feldt-Ranta sanoo olevansa huolissaan siitä, että Thors on ilmoittanut, ettei hänellä ole aikaa, intressiä tai resursseja puuttua asiaan.

SDP on linjannut haluavansa kuulua "pohjoismaiseen perheeseen" turvapaikkapolitiikan suhteen.

Ruotsissa somalialaisten on todistettava henkilöllisyytensä virallisella passilla. Suomeen tulevilla ei ole useimmiten passeja eikä muita henkilöllisyystodistuksia.

AL:ssä kerrotaan, että Suomessa somaliperheeseen on yhdistetty suurimmillaan 18 lasta.

- Meidän täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka meistä 18 lasta voi tuntua paljolta, niin se on somalialaisessa kulttuurissa ihan normaali tilanne. On ollut tiedossa lakia säädettäessä, että näin on.

Feldt-Rannan mukaan vaatimus henkilöllisyyden todistamisesta virallisilla asiakirjoilla on ongelmallinen.

- Ihmiset tulevat tänne monesti yhteiskunnista, jotka ovat täysin järjestäytymättömiä. Ovatko ne kaikkein hädänalaisimpia, joilla viralliset asiakirjat ovat jäljellä tai olemassa? Feldt-Ranta kysyy.

Faktakulma:
Hallitus kiristi perheenyhdistämislakeja elokuun alusta lähtien.

Perheenkokoajan ikä voidaan selvittää oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Alaikäinen saa oleskeluluvan helpommin ja lähes jokainen alaikäinen myös jättää perheenyhdistämishakemuksen.

Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan evätä, jos epäillään, että perheenkokoajan oma oleskelulupa perustuu vääriin tietoihin.

_________________________________________

Verkkouutiset: "Ei valtiolla ole velvollisuutta maksaa somalien lentoja"

Eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Juha Hakola (kok.) haluaa lopettaa Suomen kokonaan maksamat turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämislennot.

Aamulehti kertoi Suomen maksaneen viime vuonna noin 600 Somaliasta pyrkivän turvapaikanhakijan perheenyhdistämislennon tänne. Kukin lento maksoi noin tuhat euroa.

Tänä vuonna perheenyhdistämishakemusten määrä on tuplaantunut.

Kansanedustaja Juha Hakolan mukaan asiassa olisi siirryttävä nopeasti Ruotsin linjalle. Hänen mukaansa "Ruotsin malli on ihan ehdoton".

Ruotsissa hakemukset loppuivat lakimuutoksen jälkeen, kun tulijan on todistettava henkilöllisyytensä eikä Somalian uusia passeja enää hyväksytä.

- Menisin jopa siihen, että valtiolla ei ole velvollisuutta maksaa lentoja. Se on kannustin tulla tänne - vaikka maahantulolle ei olisi perusteita, Juha Hakola sanoo Verkkouutisille.

Hakola ihmettelee, että Suomi kustansi viime vuonna 600000 euron lennot somaleille.

- Niissä lennoissa on uskoakseni sellaisiakin, joissa ei alun alkaenkaan ole ollut perustetta perheenyhdistämiseen.

"Orkesterissa on ongelma"

Juha Hakola aikoo ottaa asian pian esiin hallintovaliokunnan puheenjohtajan Antti Rantakankaan (kesk.) kanssa.

Valiokunta on ollut käärmeissään, kun se ei ole saanut maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilta (r.) pyytämäänsä selvitystä muiden maiden käytännöistä.

- Tämä asia käy niin kuumana, että jotain on tehtävä pikaisesti. Mikäli emme saa kunnon taustatietoja on vaarana että asia ei etene. Thors on kieltäytynyt selvityksestä, mutta ministeriön virkamiesten mukaan sellainen on kuitenkin tavalla tai toisella tekeillä, Hakola sanoo.

- Toukokuusta asti Thors on puhunut resurssipulasta. Kuitenkin hän puuhastelee mummolakia. Ministerin orkesterissa on ongelma.

Hakolan mukaan "kun valiokunta pyytää, niin kyllä ministerin on se toteutettava".

- Tämä kokonaisuus on merkittävä ja kustannukset suuria. Me emme voi tehdä mitään ilman taustatietoja. Ne selvitykset on saatava käyttöön.

Hakola haluaisi myös antaa suojelupoliisille valtuudet selvittää lähtöhalukkaiden tilannetta jo Somaliassa. Hän teki asiasta aloitteen viime vuonna Petteri Orpon (kok.) kanssa.