Taneli Heikka: Näin puolueet valmistautuvat vaalipetokseen maahanmuutossa - jälkimiete Pressiklubista

Taneli Heikka: Näin puolueet valmistautuvat vaalipetokseen maahanmuutossa - jälkimiete Pressiklubista 26.9.2010

Aiheena perjantain Pressiklubissa TV2:lla olivat mm Talvivaara ja Ruotsin vaalit. Sisältöä olen esteellinen arvioimaan, mutta ainakin aiheet olivat ajankohtaiset. Pohjoismaisten maahanmuuttovastaisten liikkeiden penkomista ja vertailua on ainakin syytä jatkaa. Jälkiviisauden valossa voisi todeta senkin, että keskustelu Talvivaarasta lähti viikonvaihteessa seilaamaan siihen suuntaan kuin uumoilimme.

Ohjelma löytyy Yle Areenasta täältä.

Suomessa maahanmuuttokriitikoille on annettu paljon palstatilaa sillä perusteella, että "maahanmuuton ongelmista on voitava puhua". Olen itsekin toimituksen esimiehenä perustellut toimintaani ajatuksissani usein näin.

Jälkeenpäin en ole varma, onko tämä todella johtanut "laadukaaseen keskusteluun maahanmuuton ongelmista". Yleensä ratkaisu on tarkoittanut sitä, että on sisäistetty maahanmuuttokriitikoiden käsitys niin keskustelun laadusta, maahanmuutosta kuin sen ongelmista. Tai ainakin sitä, että vastavoima on kadonnut.

Ero Ruotsiin on siinä, että naapurimaassa sekä monet journalistit että mm. pääministeri Fredrik Reinfeldt ovat argumentoineet Ruotsidemokraattien väitteitä vastaan; Reinfeldt on pitänyt yllä linjaansa siitä, että Ruotsi tarvitsee maahanmuuttoa jatkossakin esimerkiksi työvoimaksi. Toisin sanoen journalistit ja muut puolueet ovat säilyttäneet omat arvonsa ja linjansa maahanmuuttokriitikoiden vyörytyksen paineessa ja väittävät vastaan, eivät mukaudu siihen. Yhteiskunnassa on vallinnut dialogi.

Suomessa kaikki suuret puolueet ja merkittävä osa journalistikuntaa ovat sen sijaan yhtäkkiä omaksuneet maahanmuuttokriitikoiden lähestymistavan asioihin. Maahanmuutto onkin paisunut "ongelmaksi", josta on keskusteltava aivan uudella tavalla. Kaikki muu kuin maahanmuuttokriitikoiden vaatima keskustelu on sananvapauden rajoittamista.

Journalistit ovat saaneet uuden toteemin, jota palvomalla vältytään ajattelulta, ja puolueet ovat löytäneet uuden vaa'ankielen, jota heilauttamalla saattaa kenties välttää vaalitappion: maahanmuuttokritiikin.

Etsimättä tulee mieleen, että tällaisen ideologisen häilyväisyyden takana on suomalaisen parlamentarismin rappio, konsensus, jota tutkija Timo J. Tuikka kuvaa hyvin Helsingin Sanomien Vieraskynässä sunnuntaina (26.9.2010). Kun Katja Boxbergin kanssa aloimme tehdä tutkimustyötä Lumedemokratiaa varten kolme vuotta sitten, tällaisia kirjoituksia ei vielä Suomessa ollut, mutta nyt niitä ilmestyy jo jonkin verran.

Tuikka kuvaa, kuinka "puolueiden ideologisia linjauksia on jo pitkään ollut vaikea tulkita". Tämä johtuu siitä, että ne kaikki valmistautuvat pettämään äänestäjät heti vaalien jälkeen, eli hakeutumaan yhteistyöhön kenen tahansa kanssa.

Tuikka kuvaa, kuinka suomalaisessa parlamentarismissa tämä petos valmistellaan: jokaisella puolueella on "kaksi kärkeä", jotka puhuvat keskeisistä teemoista ristiin. Esimerkiksi kokoomuksella on maahanmuutossa pehmeämmän linja Stubb ja kovemman linjan Katainen, sekä hommalaishenkisiä porvareita varten "sosiaalipummit ulos" -target-ehdokkaita. Kuvio toistuu kaikissa puolueissa, ja sitä sovelletaan lähes kaikissa politiikan keskeisissä teemoissa. Näin puolueet voivat aina sanoa, että ne ovat pitäneet vaalilupauksensa ja noudattaneet linjaansa, tekivätpä ne mitä tahansa. Ja kyllähän ne tekevätkin.

Ei pidä luulla, että malli olisi yleismaailmallinen. Se johtuu konsensuksesta eli siitä, että suomalainen kolmipuoluejärjestelmä vaatii aina kahden perivihollisen yhteistyötä hallituksessa. Kolmipuoluemalli on harvinaisuus; yleinen malli on linjakas kahden aatteellisen blokin jako. Suomen malli johtuu kaupungistumisen pysähdyttämisestä ja keskustapuolueen suuresta roolista, jota muissa Euroopan maissa ei lainkaan tunneta.

Maahanmuutossa konsensuksen petosta valmistellaan täyttä päätä. Minun on myönnettävä, että sen lopputulos on joiltain osin minulle mieluinen, mutta se ei tee petoksesta oikeutettua. Kuvio menee näin:

Suurten puolueiden kakkos- tai ykköskärki omaksuu persujen retoriikan. Näin puolueet valmistautuvat kahteen asiaan: sekä imuroimaan mahdollisimman paljon ääniä persuilta ja muilta maahnmuutokriittisiltä ryhmiltä ullkomaalaiskriittisiä tunteita hyödyntämällä; että vaalien jälkeiseen hallitusyhteistyöhön persujen kanssa.

Vaalien jälkeisessä tilanteessa otetaan käyttöön toinen, vaihtoehtoinen kärki. Puolueet palaavat järkevään maahanmuuttopolitiikkaan eli työperäisen maahanmuuton edistämiseen. Puolueet voivat tarpeen tullen vedota kakkoskärkensä vaaleja edeltäviin puheisiin: "Stubbhan korosti ennen vaaleja, että maahanmuutossa kokoomus on..." Mahdollisesti hallitukseen nousseille persuille voidaan antaa myönnytyksiä, jotka näyttävät merkittäviltä maahanmuuttolinjan kiristämiseltä, kuten säätää kosmeettisia, tehottomia ja vaikeasti valvottavia kerjäämisen kieltäviä lakeja tai kiristää maahanmuuttajien sosiaalitukia. Käytännössä ulkomaalaisten määrä Suomessa kasvaa ja monikulttuurisuus lisääntyy. Suomi seuraa Ruotsia muutaman vuosikymmenen perässä.

Tiedänkö, että kuvio menee näin? En tietenkään. Olisin kuitenkin todella hämmästynyt, jos puolueet eivät toimisi suunnilleen kuvatulla tavalla - jopa demarit, joiden ajatus työperäisen maahanmuuton tyrehdyttämisestä on älyttömyyden huippu (niin, heilläkin on kakkoskärki Mikael Jungner, joka kannattaa työntekijöiden maahantuontia, toisin kuin esimerkiksi Eero Heinäluoma). Suomalainen konsensus on epädemokraattinen ja kansalaista pilkkaava järjestelmä, joka on johtanut 30 vuotta laskeneisiin äänestysprosentteihin. Mutta sen ominaispiirteisiin kuuluu kaikesta huolimatta tietty realismi ja ratio, joka puhuu maahanmuuton jatkumisen puolesta. Suomen ero Ruotsiin on se, että Ruotsissa tämä ratio kerrotaan äänestäjille jo ennen vaaleja ja toteutetaan lupauksen mukaan; Suomessa se salataan ennen vaaleja ja toteutetaan, mikä konsensusporukalla parhaaksi nähdään.

Maahanmuuttokriittisyys on uusi Neuvostoliitto. Ääneen sitä ei saa kyseenalaistaa. Silti vaalien jälkeen lännettyminen jatkuu.

Jos niin tapahtuu, minusta vastaus alun pohdintaan selvä. Ruotsissa sekä toteutetaan fiksumpaa maahanmuuttopolitiikkaa kuin Suomessa, että keskustellaan siitä laadukkaammin.