Oikeusministeri Tuija Brax Suomalaisen Naisasialiiton ja Tampereen Akateemisten Naisten seminaarissa

Oikeusministeri Tuija Brax Suomalaisen Naisasialiiton ja Tampereen Akateemisten Naisten seminaarissa 18.9.2010

Sananvapaus perusoikeutena

Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus.Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä. Sananvapaus suojaa viestintää sen kaikissa vaiheissa.

Ydinajatukseltaan sananvapautta pidetään nimenomaan poliittisena perusoikeutena. Sananvapauden ensisijaisena tarkoituksena on taata avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja tähän liittyen erityisesti mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Sananvapaus tässä muodossaan on demokraattisen valtion tunnusmerkki ja perusehto.

Perustuslain sananvapaussäännöstä sovelletaan kuitenkin kaikenlaiseen viestintään ja mielipiteen ilmaisuun. Sananvapaus ei siksi koske vain poliittisia mielipiteitä, vaan myös esimerkiksi uskonnollista, taiteellista ja tieteellistä viestintää, ja tämän lisäksi myös esimerkiksi kaupallisia ja viihteellisiä viestejä.

Sananvapauteen sisältyy keskeisesti oikeus levittää ja vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä. Sananvapaussäännös kattaa kaikenlaista viestien julkaisemista, levittämistä ja välittämistä. Tähän liittyy myös haasteita.

Perinteinen painoviestintä on ollut oikeudellisen sääntelyn kohteena pitkään. Televisio ja radiokin ovat olleet arjessa mukana jo niin kauan, että pelisäännöt ovat voineet selkeytyä. Internetin osalta on kuitenkin nähtävissä viestintäkäytäntöjen ainakin osittain poikkeavan aiemmista – verkko saatetaan mieltää oikeudellisia rajoituksia vailla olevaksi absoluuttisen vapauden valtakunnaksi, vaikka näin ei suinkaan ole.

Velvollisuuksia ja vastuuta – sananvapauden rajat

Sananvapauden käyttöön liittyy aina velvollisuuksia ja vastuuta. Sananvapautta voidaan rajoittaa, niin kuin muitakin perusoikeuksia.

Julkiseen keskusteluun osallistuvan voidaan esimerkiksi perustellusti edellyttää kunnioittavan toisten henkilöiden yksityiselämää. Tämä koskee niin yksityishenkilöitä kuin mediaa. Tässä syntyykin usein jännitteitä sananvapauden ja yksityisyydensuojan välillä. Oikeus yksityiselämään on perus- ja ihmisoikeussuojaa nauttiva oikeus yhtä lailla kuin sananvapaus.

Perusoikeuksia ei voida asettaa keskenään eri tärkeysjärjestykseen, eikä mikään perusoikeus voi siten automaattisesti ohittaa toista. Kun sananvapaus ja jokin muu perusoikeus kohtaavat, on punninnat tehtävä aina tapauskohtaisesti ja siten, ettei ratkaisu johda tämän tai tuon perusoikeuden tyhjäksi tekemiseen.

Tällaisten punnintatilanteiden ratkaiseminen on aina haasteellinen tehtävä. Erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimus ja sitä tulkitsevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat tärkeä näitä punnintoja ohjaava oikeuslähde.


Sananvapauden rajat

Suomessa on perinteisesti annettu yksityisyyden suojalle painoarvoa. Tämä on selvästi käynyt ilmi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista. Suomi on usean kerran määrätty maksamaan korvauksia sananvapautta koskevissa asioissa, joissa kotimaiset oikeusasteet ovat antaneet enemmän painoarvoa vastapuolen yksityiselämän suojalle kuin sananvapaudelle.

OTT Tiilikan oikeusministeriölle laatiman selvityksen mukaan mitään yksittäistä selitystä ei kuitenkaan voida antaa Suomen EIT:ltä saamille langettaville tuomioille. Selvityksen mukaan Suomessa on pitkään tukeuduttu kansallisen lain esitöihin eikä niinkään totuttu käyttämään kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä lähteenä. Toisaalta selvityksessä todetaan, että kansallisen tuomion analyyttisillä ja hyvin punnituilla perusteluilla on erittäin suuri merkitys sille, miten ihmisoikeustuomioistuin asian ratkaisee. Lopuksi selvityksestä käy myös ilmi, että ihmisoikeustuomioistuin ei ole aina linjassaan aivan selkeä, ja sen kannan voi perustellusti kyseenalaista muutamassa Suomea koskevassa tapauksessa.

Tässä yhteydessä on vielä mainittava, että selvityksen antamisen jälkeen Suomi sai heinäkuussa langettavan tuomion (Mariapori v. Suomi), jossa valittaja oli tuomittu herjauksesta ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin. Valittaja oli julkaissut kirjan jossa hän mm kritisoi veroviranomaisia. Käsillä oleva tapaus oli EIT:n mukaan klassinen esimerkki yksilöön kohdistuvasta herjauksesta keskusteltaessa hyväksyttävää julkista mielenkiintoa omaavasta tärkeästä asiasta - eli veroviranomaisten toiminnasta. EIT katsoi, että vankeusrangaistuksen määrääminen ei ollut tapauksessa oikeutettua ehdollisenakaan. Onkin syytä harkita vakavasti onko vankeusuhkaisia säännöksiä kunnianloukkausrikoksista lievennettävä.

Langettavista tuomioista huolimatta voitaneen selvityksen perusteella kuitenkin todeta, ettei sananvapaus ole Suomessa uhattuna. Sananvapauteen liittyy silti paljon kysymyksiä.

Kuten jo hetki sitten mainitsin, internetissä viestintäkulttuuri elää osittain omaa elämäänsä. Tämä on ongelmallista niiden yksittäisten henkilöiden osalta, jotka julkaisevat itsestään hyvinkin arkaluonteisia tietoja sitä tarkoittamatta. Muita henkilöitä esittävien kuvien ja tietojen julkaiseminen ei sekään ole ongelmatonta. Sosiaalisen median myötä on syntynyt myös keskustelu siitä, saako työnantajaa kritisoida netissä ja voiko työnantaja puuttua kritiikkiin.

Tällaiset esimerkit ovat ehkä kuitenkin enemmän netti-etikettiin liittyviä asioita, jotka toivottavasti korjautuvat itsestään ajan myötä.

Suurempi haaste on esimerkiksi netissä helposti syntyvä ja leviävä rasismi ja vihapuhe. Suomessakin on viime vuosina annettu tuomioita netissä levitetystä rasistisesta puheesta. Korkeimman oikeuden ratkaisua näistä kysymyksistä ei kuitenkaan ole. Vaikka poliittinen keskustelu on sananvapauden ydinaluetta, on sekä kansainvälisesti että kansallisesti selvää, ettei tällainen keskustelu toimi oikeutuksena rasistisille puheille.

Tähän liittyen on myös vierillä lainsäädäntöhankkeita.

Oikeusministeriö asetti keväällä 2009 työryhmän, jonka tehtävänä oli saattaa kansallisesti voimaan EU:n rasisminvastainen puitepäätös, sekä Euroopan neuvoston rasisminvastaisen sopimuksen lisäpöytäkirja,joka koskee rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tietoverkkorikoksia.

Työryhmä ehdotti tänä keväänä luovutetussa mietinnössään kovennuksia ja selvennyksiä kiihottamista kansanryhmää vastaan ja rasistisia vaikutteita koskeviin rikoslain säännöksiin sekä säännösten laajentamista vihasäännösten suuntaan. Myös oikeushenkilön rangaistusvastuun alaa ehdotettiin laajennettavaksi.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevien rangaistussäännösten ulottuvuutta niin sanottuja viharikoksia koskevana säännöksenä ehdotetaan selvennettäväksi. Rikoksen vaikuttimina mainittaisiin nimenomaisesti elämänkatsomus, sukupuolinen suuntautuneisuus ja vammaisuus.

Rikoksen rasistinen tai muu sellainen vaikutin olisi rangaistusta koventava riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu. Siten esimerkiksi pahoinpitelyn taustalla ollut rasistinen motiivi otettaisiin rangaistusta koventavana seikkana huomioon.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaan rangaistussäännökseen ehdotetaan lisättäväksi poikkeussäännös, jossa määriteltäisiin ne toiminnot, joissa sananvapauden merkitys säännöksen soveltamisessa on tavanomaista suurempi. Tällaisia olisivat tiede, taide ja niihin rinnastettavat julkiset toiminnot sekä ajankohtaisten ja historiallisten tapahtumien selostaminen.

Kiihottamisena kansanryhmää vastaan ei pidettäisi sitä, mitä näillä aloilla on pidettävä hyväksyttävänä. Lisäyksen tarkoituksena on mahdollistaa voimakkaidenkin näkemysten esittäminen tieteessä, taiteessa ja esimerkiksi poliittisessa joukkoviestinnässä.

Ehdotuksen tarkoituksena ei ole muuttaa rangaistussäännöksen soveltamisalaa, vaan ohjata sitä eri intressien punnintaa, jota tuomioistuimet viimekädessä joutuvat tekemään yksittäisissä soveltamistilanteissa.

Oikeushenkilön rangaistusvastuu ehdotetaan laajennettavaksi kiihottamisrikoksiin kansanryhmää vastaan, syrjintärikoksiin ja, jos rikoksella on vihamotiivi, julkiseen kehottamiseen rikokseen, laittomaan uhkaukseen ja kunnianloukkausrikoksiin.

Tarkoituksena on, että edellä mainitsemani rikoslain muutosehdotukset saataisiin eduskunnan käsittelyyn vielä tämän syksyn aikana.

Lopuksi vielä pari sanaa operaattorin tai keskustelusivuston ylläpitäjän vastuusta.

Vaikka portaalit eivät sellaisenaan ole verkkojulkaisuja eivätkä avoimet keskustelupalstat ole verkkojulkaisun osia, ne eivät jää lain ulottumattomiin. Viestin mahdollisesta lainvastaisesta sisällöstä vastaa myös internetissä se, jota rikoslain mukaan on pidettävä rikoksen tekijänä tai siihen osallisena. Rikosvastuu ei riipu siitä missä ympäristössä, kadulla tai verkossa, esimerkiksi rasistisia puheita esitetään.

Rikoslain yleisten oppien mukaan määräytyy näin ollen myös portaalin tai keskustelupalstan ylläpitäjän vastuu siinä julkaistujen viestien sisällöstä. Kuten perustuslakivaliokunta on todennut, palstan ylläpitäjän rikosoikeudellinen vastuu voi tulla arvioitavaksi, jos tämä esimerkiksi sallii palstan muodostuvan rikollisten viestien julkaisukanavaksi. Ylläpitäjän mahdollinen vahingonkorvausvastuu määräytyy vastaavasti vahingonkorvauslain yleisten säännösten perusteella.

Portaalien ja keskustelupalstojen ylläpitäjien on tämän vuoksi seurattava viestintää sivustoillaan. Tämä koskee erityisesti verkkojulkaisujen yhteydessä olevia keskustelupalstoja ja siksi verkkojulkaisujen vastaavia toimittajia. Muutoin ylläpitäjän rikosoikeudellinen vastuu on kuitenkin vaikea kysymys, jota on aiheellista pohtia.

Sananvapauteen liittyy kuten sanottua vapautta, vastuuta ja rajoituksia. Olen täällä tänään edustamassa lainsäädännön näkökulmaa ja olen puheessani pyrkinyt tuomaan esiin yhtäältä ne lähtökohdat, joiden puitteissa lainsäädäntömme sananvapauden alalla toimii, ja toisaalta joitakin ajankohtaisia esimerkkejä siitä, miten sananvapauden käyttöä tarkoin harkiten lainsäädännöllä voidaan rajoittaa.