torstai 5. toukokuuta 2011

YLE: Turvapaikanhakijan henkilöllisyyden selvittäminen vaikeaa

YLE Uutiset: Turvapaikanhakijan henkilöllisyyden selvittäminen vaikeaa 5.5.2011
Tutkimus: Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö (pdf)

Suomesta turvapaikkaa hakevien määrä on ollut haaste hakemuksia vastaanottaville viranomaisille. Alkuselvitykset tuottavat harvoin täyttä varmuutta esimerkiksi hakijan henkilöllisyydestä tai matkareitistä. Suomeen saapui vuonna 2010 noin 3 800 turvapaikanhakijaa, kolmanneksen vähemmän kuin edellisvuonna.

Poliisiammattikorkeakoulun ja Raja- ja merivartiokoulun yhteisjulkaisussa Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö tarkastellaan turvapaikkaprosessia ensimmäistä kertaa poliisien ja rajavartiomiesten näkökulmasta.

Tutkimuksen mukaan laadukas turvapaikkatutkinta edellyttää riittäviä resursseja ja viranomaisten järjestelmällistä yhteistyötä.

Tutkimusta varten haastateltiin 30 turvapaikkamenettelyn parissa työskentelevää asiantuntijaa poliisista, Rajavartiolaitokselta, Maahanmuuttovirastosta ja Keskusrikospoliisin rikosteknisestä laboratoriosta.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksille toimivat pohjana poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemät alkuselvitykset. Niiden kautta perehdytään hakijan henkilöllisyyteen, maahantuloon, matkareittiin ja perhesuhteisiin. Poliisi ja Rajavartiolaitos tekevät yhteistyötä Maahanmuuttoviraston, Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion ja vastaanottokeskusten kanssa.

Tutkimuksessa haastateltujen viranomaisten mukaan yhteistyössä on kehitettävää, jotta alkutiedot palvelisivat turvapaikkapäätöstä parhaalla mahdollisella tavalla eikä päätös venyisi. Tutkija Sanna-Mari Kuoppamäen mukaan Suomessa Poliisihallitus ja Maahanmuuttovirasto tekevät parhaillaan yhteistyötä turvapaikkaprosessin tiivistämiseksi.

Turvapaikan hakemiseen saattaa liittyä rikollisuutta, kuten laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa, jota tutkimuksessa haastatellut viranomaiset pitivät vaikeana todeta.


_____________________________________________________

Verkkouutiset: Kuka tänne tuli - ja mistä?

Turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyden ja matkareitin varmistaminen onnistuu vain harvoin Poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemässä alkuselvityksessä, ilmenee tuoreesta selvityksestä.

Poliisiammattikorkeakoulun ja Raja- ja merivartiokoulun yhteisjulkaisussa Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö tarkastellaan turvapaikkaprosessia ensimmäistä kertaa poliisien ja rajavartiomiesten näkökulmasta.

Tutkimusta varten haastateltiin 30 turvapaikkamenettelyn parissa työskentelevää asiantuntijaa poliisista, Rajavartiolaitokselta, Maahanmuuttovirastosta ja Keskusrikospoliisin rikosteknisestä laboratoriosta.

Poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemät alkuselvitykset ovat pohjana Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätökselle, joten viranomaisten tutkintamenetelmien tehokkuus ja yhteistyön sujuvuus on tärkeää nopean ja oikeudenmukaisen päätöksen tekemiselle.

Viranomaisyhteistyössä kehitettävää

Tutkimuksen mukaan laadukas turvapaikkatutkinta edellyttää riittäviä resursseja ja viranomaisten järjestelmällistä yhteistyötä, jotta alkutiedot palvelisivat turvapaikkapäätöstä parhaalla mahdollisella tavalla eikä päätös venyisi.

– Turvapaikkatutkinnan tehostamiseksi ja laadun parantamiseksi tarvitaan järjestelmällistä yhteistyötä eri viranomaisten välillä, tietojärjestelmien kehittämistä ja kansainvälistä yhteistoimintaa, tutkija Sanna-Mari Kuoppamäki tiivistää.

– Hyvänä käytäntönä voisi mainita esimerkiksi Hollannissa käytössä olevan mallin, jossa turvapaikkatutkintaa tekevät viranomaiset työskentelevät yhteisissä yksiköissä. Suomessa Poliisihallitus ja Maahanmuuttovirasto tekevät parhaillaan yhteistyötä turvapaikkaprosessin tiivistämiseksi, Kuoppamäki sanoo.

Rinnakkaisrikollisuutta vaikea todeta

Turvapaikan hakemiseen saattaa liittyä rikollisuutta, kuten laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa, jota tutkimuksessa haastatellut viranomaiset pitivät vaikeana todeta.

– Tutkimuksessa haastatellut poliisit toivat ilmi huolensa ihmisoikeuksien toteutumisesta, sillä esimerkiksi turvapaikan hakemisen taustalla olevaa ihmiskauppaa voi olla vaikea tunnistaa. Rinnakkaisilmiöiden toteamiseen kaivattiin lisää osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä, Sanna-Mari Kuoppamäki kertoo.
______________________________________________________


Poliisin tiedote: Turvapaikanhakijan henkilöllisyyden selvittäminen vaikeaa

Turvapaikanhakijoiden määrä on ollut Suomessa kasvussa 2000-luvulla. Hakijamäärät ovat olleet haaste turvapaikkahakemuksia vastaanottaville viranomaisille. Alkuselvitykset tuottavat harvoin täyttä varmuutta esimerkiksi hakijan henkilöllisyydestä tai matkareitistä.

Poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemät alkuselvitykset ovat pohjana Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätökselle, joten viranomaisten tutkintamenetelmien tehokkuus ja yhteistyön sujuvuus on tärkeää nopean ja oikeudenmukaisen päätöksen tekemiselle.

Poliisiammattikorkeakoulun ja Raja- ja merivartiokoulun yhteisjulkaisussa Poliisin ja Rajavartiolaitoksen turvapaikkamenettelyt ja viranomaisyhteistyö tarkastellaan turvapaikkaprosessia ensimmäistä kertaa poliisien ja rajavartiomiesten näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin 30 turvapaikkamenettelyn parissa työskentelevää asiantuntijaa poliisista, Rajavartiolaitokselta, Maahanmuuttovirastosta ja Keskusrikospoliisin rikosteknisestä laboratoriosta.

Tutkimuksen mukaan laadukas turvapaikkatutkinta edellyttää riittäviä resursseja ja viranomaisten järjestelmällistä yhteistyötä.

Viranomaisten yhteistyössä edelleen kehitettävää

Turvapaikkaprosessi alkaa poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemillä alkuselvityksillä hakijan henkilöllisyydestä, maahantulosta, matkareitistä ja perhesuhteista. Poliisi ja Rajavartiolaitos tekevät yhteistyötä Maahanmuuttoviraston, Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion ja vastaanottokeskusten kanssa.

Tutkimuksessa haastateltujen viranomaisten mukaan yhteistyössä on kehitettävää, jotta alkutiedot palvelisivat turvapaikkapäätöstä parhaalla mahdollisella tavalla eikä päätös venyisi.

– Turvapaikkatutkinnan tehostamiseksi ja laadun parantamiseksi tarvitaan järjestelmällistä yhteistyötä eri viranomaisten välillä, tietojärjestelmien kehittämistä ja kansainvälistä yhteistoimintaa, tutkija Sanna-Mari Kuoppamäki tiivistää.

– Hyvänä käytäntönä voisi mainita esimerkiksi Hollannissa käytössä olevan mallin, jossa turvapaikkatutkintaa tekevät viranomaiset työskentelevät yhteisissä yksiköissä. Suomessa Poliisihallitus ja Maahanmuuttovirasto tekevät parhaillaan yhteistyötä turvapaikkaprosessin tiivistämiseksi, Kuoppamäki sanoo.

Rinnakkaisrikollisuutta vaikea todeta

Turvapaikan hakemiseen saattaa liittyä rikollisuutta, kuten laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa, jota tutkimuksessa haastatellut viranomaiset pitivät vaikeana todeta.

– Tutkimuksessa haastatellut poliisit toivat ilmi huolensa ihmisoikeuksien toteutumisesta, sillä esimerkiksi turvapaikan hakemisen taustalla olevaa ihmiskauppaa voi olla vaikea tunnistaa. Rinnakkaisilmiöiden toteamiseen kaivattiin lisää osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä, Sanna-Mari Kuoppamäki kertoo.

Tutkimus on saanut rahoitusta ERF-pakolaisrahastolta, Poliisihallitukselta, Raja- ja merivartiokoululta ja Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolta.

Julkaisu on luettavissa verkkojulkaisuna ja tilattavissa painettuna Poliisiammattikorkeakoulun www-sivuilla olevasta verkkokirjakaupasta.