torstai 5. toukokuuta 2011

Suomenmaa: Suomeen ei tarvita natsipuoluetta

Suomenmaa, pääkirjoitus: Suomeen ei tarvita natsipuoluetta 5.5.2011

Ylen uutiset kertoi alkuviikosta (2.5.), että Suomeen perustetaan kansallissosialistista työväenpuoluetta. Toistaiseksi hanke on törmännyt yhdistysrekisteriin, mutta nyt puolueeksi pyrkivän yhdistyksen alkuperäisiä, avoimen rasistisia sääntöjä on siistitty sekä Saksan natsipuolueeseen viittaavaa nimeä on muutettu.

Vaikka natsiaktiiveja on puolueen puheenjohtajankin mukaan vain kymmeniä ympäri maata, puoluerekisteriin pääsemiseen tarvittavien 5000 kannattajan nimen kerääminen voisi hyvinkin onnistua. Silloin suomalainen natsijohtaja istuisi seuraavien eduskuntavaalien vaalitentissä tv-katsojien silmien edessä.

Suomeen ei kuitenkaan natsipuoluetta tarvita.

Natsiaate synnytti hirmuisen sodan ja oli ideologinen pohja järkyttäviin rikoksiin koko ihmiskuntaa vastaan. Sen rotuopit, väkivallan ihannointi ja totalitaarisen maailmanjärjestyksen tavoittelu ovat historian romukopan tavaraa. Niillä ei ole tekemistä nykypäivän kanssa. Niistä ei ole edes ymmärtämättömien aikaihmisten leikkikaluiksi.

Natsipuolueen perustamishankkeisiin ei pidä suhtautua liian sallivasti. On päivän selvää, että sääntöjen ja nimen muutokset ovat vain hämäystä. Sellaiset toimet eivät pese itse asiaa yhtään puhtaammaksi. Natsitunnusten käyttö ei ole sananvapauskysymys sen enempää kuin natsimielisen puolueen perustaminen olisi sallittava demokratian nimissä.

Demokratialla on oikeus suojella itseään. Jos lainsäädäntö näyttäisi nyt mahdollistavan natsipuolueen perustamisen, lakia on nopeasti kiristettävä. Suomessa on muukalaisvihaa jo nyt aivan riittävästi ilman, että sitä lietsotaan oikein puolueorganisaation voimin. Vähättelyyn ei ole varaa.

Uutinen natsipuolueen perustamisesta Suomeen levisi myös maailmalle, valitettavasti. Suomen kuva kärsii sellaisista uutisista. Olisikin hyvä, että myös ne korottaisivat ääntään, jotka tuntevat historiaa ja osaavat siten suhtautua natsiaatteen henkiinherättämisiin kauhistuen.