perjantai 27. huhtikuuta 2012

Helsingin Uutiset: Pakkoavioliitto on monen pakolaistytön arkea

Helsingin Uutiset: Pakkoavioliitto on monen pakolaistytön arkea 27.4.2012

Nuori nainen istuu pöydän ääressä. Hän tarvitsee apua avioerosta selviämiseen. Pieni tytär leikkii vieressä.

– Mieheni heitti minut ulos. Väkivaltaisen avioliiton päättyminen oli silti helpotus, Pohjois-Afrikasta 16-vuotiaana Suomeen muuttanut nainen kertoo.

Bulgarialaissyntyinen Mariela Salminen on saanut kurkistaa pakolaistaustaisten tyttöjen arkeen. Näkymät ovat usein raakoja.

– Keskusteluissa on tullut esille rankkoja, vaiettuja asioita, Salminen kertoo.

Salminen on tehnyt maahanmuuttajatyttöjen kanssa töitä Suomessa jo vuosia, viimeksi Vantaan seurakuntayhtymässä, Oikeusministeriön rahoittamassa Oikeus elämään -hankkeessa.

– Korostamme aina tytöille, että väkivalta on rikos, Salminen sanoo.

– Rikoksia ei saa tehdä, kuului tapa johonkin kulttuuriin tai ei, hän toteaa.

Salminen joutui pohtimaan, miksi perheet eivät tue näitä tyttöjä elämässä eteenpäin.

– Kyse on näiden tyttöjen kohdalla perheiden, erityisesti isien kunniasta.

Kunniaa häpäisseelle voi joissakin yhteisöllisissä kulttuureissa tehdä mitä vain.

– Järjestetyt avioliitot ovat yleisiä, Salminen kertoo.

– Jopa yläasteikäisiä tyttöjä viedään kesäisin naitettaviksi vanhempien kotimaahan, hän sanoo.

Tyttö ei välttämättä ole tavannut sulhastaan aiemmin.

Häiden jälkeen sulhanen muuttaa Suomeen. Moni tyttö joutuu keskeyttämään koulunkäynnin.

– Nämä koulupudokkaat ovat todella näkymättömiä yhteiskunnassa, Salminen kertoo.

– Nämä tytöt tuntevat suomalaisen yhteiskunnan toimintaa ja neuvovat miestään. He ovat kuitenkin miestensä omaisuutta, Salminen sanoo.

Salminen opiskelee sosiaalialan tutkintonsa lisäksi opettajaksi.

– Koulussa on hyvät mahdollisuudet vaikuttamiseen ja luonnolliseen kanssakäymiseen eri ryhmien välillä, hän sanoo.

Tyttöihin kohdistuva työ on usein syytä hoitaa kouluaikana.

– Tyttöjen valvonta on usein tiukimmillaan noin 13 vuoden iässä, kun nuoret alkavat kapinoida, Salminen kertoo.

– Väkivallan lisääminen saattaa olla isien viimeinen yritys saada kontrolli perheestä uudessa kotimaassa.

Myös tytöt tottuvat Salmisen mukaan kauhistelemaan suomalaisnuoria.

– Tytöt pelkäävät seurauksia. Seurusteleminen suomalaisten poikien kanssa on kiellettyä. Perheen maine on uhattu, jos tyttö rikkoo yhteisön normit, Salminen toteaa.

– Haluan olla tytöille vahvan aikuisen malli. Suomi on mahdollisuuksien maa, hän vakuuttaa.