torstai 19. huhtikuuta 2012

Turun Sanomat: Vastuullinen sananvapaus

Turun Sanomat, pääkirjoitus: Vastuullinen sananvapaus 19.4.2012
Kaarina Hazard: Röökirinki (blogi)

Kansanedustajan avustajan tekstistä syntynyt kohu on valitettavan hyvä esimerkki Suomea uhkaavasta henkisen ilmaston kiristymisestä.

Kun Turun Sanomien toimittaja uutisoi muun muassa ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä esittävän blogitekstin sisällöstä, verkossa räjähti.

Kansanedustaja James Hirvisaaren (ps) avustaja Helena Eronen kirjoittaa lentävää tekstiä humoristisella tyylillä.

Tyylilaji ei kuitenkaan muuta mielipiteiden merkitystä.

Kun näkemykset kansanryhmien erottelusta asettaa historialliseen ja yhteiskunnalliseen yhteyteen, ne herättävät kysymyksiä. Suomalaisten yleissivistykseen sisältyy esimerkiksi tieto siitä, että natsi-Saksassa juutalaisilta edellytettiin tunnusmerkkejä.

Sananvapauteen liittyy aina vastuullisuus. Avoin keskustelukulttuuri ei perustu siihen, että sananvapauden nimissä ja kustannuksella voidaan esittää mitä tahansa.

Jos keskustelun säälliset rajat yritetään ylittää, siihen tulee puuttua. Tämä vaatii hankalien ja kiusallisten asioiden esilletuomista. Median on oltava aktiivinen, vaikka uutisoinnista syntyvä vyöry sisältäisi siihen itseensä kohdistuvaa vihaa.

Harkitsemattoman blogin kirjoittaneen avustajan erottamista vaati Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli tiistaina yksimielinen erottaessaan ryhmästä avustajansa tueksi asettuneen kansanedustajan.

Uusi Suomi poisti julkaisemansa blogin sivustoltaan asiattomana.

Varsinais-Suomen poliisin mukaan Turun Sanomat ei syyllistynyt avustajan väittämään törkeään kunnianloukkaukseen. Sen sijaan päätöksessä todetaan, että kirjoittajan asema kansanedustajan avustajana tekee kirjoituksesta vähintäänkin sopimattoman.

Mahdollisesti jopa sellaisen, jonka eduskunta lainsäädäntövaltaa käyttävänä on kriminalisoinut.
___________________________________


Etelä-Suomen Sanomat, pääkirjoitus: Odotettu erottamispäätös

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki tiistaina odotetun ratkaisun erottamalla kansanedustaja James Hirvisaaren syyskuun puoliväliin asti luottamuspulan takia. Päätös ei tullut yllätyksenä sen jälkeen, kun Hirvisaari oli kieltäytynyt erottamasta hihamerkkiblogillaan ansaittua huomiota herättänyttä avustajaansa Helena Erosta ryhmän selvästä kehotuksesta huolimatta.

Tuoreeltaan Hirvisaari kertoi ottavansa asiasta täyden vastuun ja hyväksyvänsä erottamisensa. Mitäpä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Ryhmän ovelle on turha mennä koputtelemaan, kun sieltä on tullut heitetyksi ulos, olkoonkin että vain määräajaksi.

Hyvällä tahdolla voisi pitää ryhdikkäänä, ettei Hirvisaari lähtenyt oikopäätä antamaan alaiselleen potkuja painostuksesta huolimatta. Surullista kuitenkin on, ettei hän vieläkään näe mitään moitittavaa avustajansa kirjoituksessa, jossa tämä ehdotti hihamerkkejä Suomessa asuville ulkomaalaisille. Hirvisaari hokee edelleen, että kyseessä oli pelkkä satiiri. Hän ei tunnu edelleenkään tajuavan, ettei kaikilla asioilla kannata leikitellä, esimerkiksi viittauksilla, jotka tuovat mieleen juutalaisten kansanmurhan.

Perussuomalaisten ryhmä käytti nyt varsin järeää rangaistusta. Jussi Halla-aho erotettiin syksyllä vain kahdeksi viikoksi samantapaisista syistä. Ryhmä näyttää olevan todella huolissaan puolueen kannatuksen jatkuvasta laskusta, jonka puheenjohtaja Timo Soini on suoraan pannut viime kuukausien kohujen ja niiden aiheuttajien syyksi.

Erottamispäätöksen kerrottiin olleen yksimielinen. Pinnan alla kuitenkin kuohuu yhä. Kokouksesta työmatkansa takia poissa ollut Olli Immonen, Hirvisaaren hengenheimolaisia, ehti jo Facebookissa moittia päätöstä ylireagoinniksi ja vääräksi. Perussuomalaisten ryhmä on alkanut rakoilla, ja juopa näyttää syvenevän entisestään.
___________________________________

Hämeen Sanomat, pääkirjoitus: Soinin äärimmäistä ryhmäkuria

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä langetti kansanedustaja James Hirvisaarelle erittäin kovan tuomion. Hänet erotettiin ryhmästä määräajaksi ja ovi on auki paluulle vasta syyskuun puolivälissä.

Tuomion peruste ei voi olla pelkästään kohu, joka syntyi Hirvisaaren avustajan hihamerkkien käyttöä suosittavasta kirjoituksesta. Kovaa linjaa ei voi perustella myöskään sillä, että hän kieltäytyi erottamasta avustajaansa, vaikka ryhmä tätä vaati.

Paljon huomiota saanut kiista koski sittenkin vain tätä: mikä on satiiria, missä menee hyvän ja huonon huumorin raja? Pinnalta näyttää siltä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmällä ja Hirvisaarella on vain hyvin erilainen huumorintaju.

Ryhmä – kärjessä puoluejohtaja Timo Soini – halusi lukea lakia Hirvisaarelle. Hänen tekemisissään täytyy olla paljon sellaista, minkä pitäisi ryhmän mielestä loppua.

Perussuomalaisten kannattajia puolueiden näivettyväkin ryhmäkuri ärsyttää. Siksi on surkuhupaisaa, että perussuomalaiset otti käyttöön ryhmäkurin kovimpia aseita!

Kovalla tuomiolla haluttiin tehdä joka suuntaan selväksi, mitkä ovat puolueen pelisäännöt: Hirvisaaresta leivottiin yhteisen hyvän nimissä varoittava esimerkki.

Pesän puhdistaminen oli suorastaan välttämätöntä, sillä syksyllä ovat edessä kuntavaalit. Tunkkainen ilmapiiri ja "pahat puheet" puolueen ympärillä eivät tietenkään helpota ehdokkaiden värväämistä.

Kuntavaaleissa Soini haluaa keskustella asiallisista asioista, ei missään tapauksessa vitseistä.

Kaikki langat olivat Hirvisaaren käsissä, sillä hän olisi voinut taipua ryhmän tahtoon ja antaa avustajalleen potkut. Hän valitsi toisen tien, mutta intoutui kiittelemään ryhmän erottamispäätöstä ja korosti puolueen yhtenäisyyden tärkeyttä.

Käsittämättömien lausuntojen punainen lanka lienee kateissa myös niiden esittäjältä.

Hirvisaaren henkilökohtainen ongelma on sota mediaa ja toimittajia – roskajoukkoa kuten hän on muotoillut – vastaan. Media edustaa Suomessa sananvapautta, joten hänen perimmäinen tähtäimensä täytyy olla sen rajoittaminen.

Yhden edustajan jäähystä ei voi päätellä, että Soinin puolue olisi hajoamassa. Ryhmässä on kuppikuntia, edustajien yhteistyö on sujunut kuitenkin sangen hyvin.

Rankka tuomio kielii Soinin suhteesta hajoamisen uhkaan. Jos perussuomalaisten politiikka, tapa tehdä politiikkaa, pelisäännöt ja käytöstavat eivät joitain kansanedustajia miellytä, sopii lähteä.

Tuuliselle paikalle eduskuntaryhmän johtoon päätynyt Pirkko Ruohonen-Lerner muistuttaa, että ryhmä kasvoi vaaleissa 33 kansanedustajalla ja menossa on sisäänajovaihe.

Tämä tosiasia on syytä muistaa. Perussuomalaisten kansanedustajissa on muutamia ongelmatapauksia, joiden tekemiset eivät oikeuta koko ryhmän leimaamiseen. Valtaosa edustajista tekee työtään kuten pitääkin.


___________________________________

Iltalehti: Hirvisaaren avustaja kohtusta: "Piskit hyökkäsivät kimppuun"

Eduskunta-avustajansa blogikirjoituksesta syntyneen kohun jälkipuinnin yhteydessä perussuomalaisten eduskuntaryhmästä viideksi kuukaudeksi erotettu kansanedustaja James Hirvisaari kävi tiistaina tunnin keskustelun puheenjohtaja Timo Soinin kanssa.

- Siinä puhuttiin aika monista asioista tämän lisäksi. Meidän piti jo pari viikkoa sitten tavata, kun tässä on vuosi oltu täällä eikä oikein tunneta vielä - sellainen kehityskeskustelu, että missä mennään, Hirvisaari kertoo.

Hirvisaari puolustaa edelleen eduskunta-avustajansa Helena Erosen blogikirjoitusta, jossa tämä ehdotti satiiriseen tyyliin hihamerkkejä muun muassa ulkomaalaisille ja seksuaalivähemmistöille.

- Huumori ei ole rikos. Huumoria pitää olla, muuten ei jaksa elää.

Siksi hän ei suostunutkaan irtisanomaan avustajaansa, vaikka eduskuntaryhmä niin esittikin.

- Miksi pitäisi luopua hyvästä avustajasta, joka ei ole tehnyt yhtään virhettä? Minun oikeudentuntoni sanoo, että sellaista vaatimusta en voi hyväksyä missään tapauksessa.

"Ei syyllinen"

Tiistain pitkässä keskustelussa ei Hirvisaaren mukaan enää puhuttu avustaja Erosen työsuhteesta. Eronen itse tosin sanoo miettineensä eroamista avustajan paikalta.

- Se on luonnollisesti käynyt mielessä, mutta me vain päätimme että jatkan, Eronen toteaa.

Hän ei kuitenkaan katso olevansa syyllinen kohuun.

- Se oli Turun Sanomat, joka alkoi uutisoida, että olisin vakavissani ehdottanut sellaisia asioita mitä en ole tehnyt.

- Tietysti olisi pitänyt tajuta paremmin, että tommoiseen on niin helppo tarttua. Heitin lihanpalan ilmaan ja sieltä hyökkäsivät piskit kimppuun.

Kärjistyksiä

Hirvisaari sanoo itsekin suosivansa kirjoituksissaan huumoria ja kärjistyksiä. Hän on kutsunut eduskunnassa työskenteleviä toimittajia valehtelevaksi roskajoukoksi, ehdottanut Yleisradion lakkauttamista ja pitänyt "persu"-sanaa halventavana.

- Harrastan värikästä tekstiä, provosointia ja tahallista kärjistystä juuri sitä varten, että niitä luetaan. Eihän kukaan jaksa lukea harmaata asiatekstiä.

- Kansanedustajan tehtävä on puuttua epäkohtiin ja synnyttää keskustelua, ja tässä päästiin kovalla volyymilla puuttumaan journalismin laatuun. Eihän me toivota muuta kuin totuudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta.

Hirvisaari sai joulukuussa sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hovioikeuden mielestä kansanedustaja oli kirjoittanut blogissaan halventavasti muslimeista. Niin sanotusti maahanmuuttokriittisen Suomen Sisu -järjestöön kuuluva entinen veturinkuljettaja vakuuttaa, että hän ei ole rasisti.

- En tiedä voiko kristittyä ihmistä loukata pahemmin kuin kutsumalla tätä rasistiksi, gospelmuusikkonakin toiminut Hirvisaari sanoo.

- Koko meidän eduskuntaryhmässä ei ole yhtään rasistia. Sekin on median luoma väärä mielikuva.