perjantai 27. huhtikuuta 2012

Iltalehti: Kohupoliitikko lautamieheksi

Iltalehti: Kohupoliitikko lautamieheksi 27.4.2012

Kolme tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saanut Olavi Mäenpää valittiin käräjäoikeuden lautamieheksi.

Mäenpää itse pitää valintaansa lautamieheksi sopivana, eikä näe estettä ottaa tehtävä vastaan.

- Olen sopiva ja ehdottomasti pätevä. En näe tässä minkään näköistä ongelmaa, Mäenpää tiivistää asian.

Hänen mukaansa kohun taustalla on entisen puoluetoverin henkilökohtainen kauna.

Mäenpää myös vähättelee lautamiehien tehtävää.

- Puolueet jakavat ensin paikat lautakuntiin ja sitten ne tähteeksi jääneet, pohjasakka laitetaan oikeuden lautamiehiksi.

Mäenpää sanoo, että hän tuomarin tehtävässä hän on täysin puolueeton. Tällä hän viittaa myös pitkään kokemukseensa nyrkkeilytuomarina.

Työtapaturma

Oikeustieteen professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta arvelee, että Turun kaupunginvaltuustolle on käynyt työtapaturma.

- Ei olisi pitänyt tulla valituksi lautamieheksi, Tolvanen toteaa Mäenpään tuomioiden vuoksi.

Hänen mukaansa sillä on merkitystä, mistä rikoksesta on tuomittu.

- Nämä ovat sen tyyppisiä tekoja, jotka ovat lautamiehen työn kannalta erittäin pahoja. Tuo rikosnimike (kiihottaminen kansanryhmää vastaan) on lautamiehen toimen kannalta yhteensopimaton.

Ero tehtävästä?

Turun Sanomien mukaan valtuuston päätöksestä nimetä Mäenpää lautamieheksi aiotaan valittaa muotovirheen vuoksi hallinto-oikeuteen.

Hallitusneuvos Heikki Liljeroos oikeusministeriöstä sanoo, että asia ratkeaa joko hallinto-oikeuden kautta tai neuvottelemalla.

- Viime kädessä käräjäoikeus voi todeta lautamiehen sopimattomaksi oikeuden istunnossa, Liljeroos sanoo.

Hänen mukaansa tämän tyyppiset asiat on kuitenkin yleensä hoidettu siten, että paikallinen käräjäoikeuden laamanni on keskustellut asianomaisen henkilön kanssa ja yhteisymmärryksessä päädytty siihen, että parempi pyytää eroa lautamiestehtävästä kuin mennä julkiseen oikeudenkäyntiin siitä.

Kuka kelpaa lautamieheksi?

- Lautamiehen on oltava Suomen kansalainen, ja hänen tulee asua käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa.
- Lautamies ei saa olla konkurssissa eikä holhouksen alainen.
- Hänen tulee lisäksi olla sopiva lautamiestehtävään.
- Lautamieheksi ei voida valita alle 25-vuotiasta tai 63 vuotta täyttänyttä henkilöä.
- Jos lautamies käy sopimattomaksi tehtäväänsä, käräjäoikeuden on vapautettava hänet siitä. Henkilö voi tulla sopimattomaksi lautamiehen työhön esimerkiksi silloin, kun hän syyllistyy rikokseen.

Lähde: Oikeusministeriö