keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

MTV3: Maahanmuuttajille pitäisi kertoa minihameista kotouttamisen yhteydessä

MTV3: Maahanmuuttajille pitäisi kertoa minihameista kotouttamisen yhteydessä 25.4.2012
Iltalehti: Räsänen raiskaustilastoista: "Tällaista ei saa olla Suomessa"

Suomessa jo asuvat ulkomaalaisryhmät pitäisi saada mukaan kotouttamaan tänne tulevia maahanmuuttajia. Uusille tulijoille pitäisi kertoa esimerkiksi suomalaisista tavoista. Tätä ehdottaa erikoissuunnittelija Hannu Niemi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta

Aamulehti uutisoi tänään, että joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen. Vuosina 2006-2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisia on Suomen väestöstä noin kolme prosenttia.

– Näillä raiskausrikoksilla ja muutenkin ulkomaisten rikoksilla pyritään herkästi leimaamaan koko ulkomaalaisryhmää. Siinä mielessä tämä kysymys koskettaa kaikkia ulkomaalaisia ihan keskeisesti. Elikkä minusta heilläkin olisi intressi kotouttaa siellä omiensa joukossa uusia ihmisiä niin, että nämä tapaukset vähenisivät, Niemi kertoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

Niemi muistuttaa, että myös suomalaiset raiskaavat.

– Suomessa raiskaavat myös suomalaiset ja sitä, kummat raiskaavat lopulta enemmän, ei tiedetä.

Rikostilastojen mukan ulkomaalaiset syyllistyvät raiskauksiin useammin kuin suomalaiset suhteessa väestöosuuteen. Lisäksi ulkomaalaisten osuus on raiskauksissa Niemen mukaan suurempi kuin missään muussa rikoslajissa.

Maahanmuuttajissa suhteessa enemmän nuoria miehiä

Yksi selittävä tekijä on se, että ulkomaalaisten joukossa on suhteellisesti ottaen enemmän nuoria miehiä kuin kantaväestössä. Myös kulttuurierot alkuperäisen kotimaan ja Suomen välillä voivat olla suuret.

– Joissakin ulkomaisryhmissä on erilaisia kulttuureja ja suhtautumistapoja naisiin kuin meillä. Sen lisäksi tietysti voi olla, että normaalit sukupuolten väliset kontaktit voivat olla ulkomaalaisille hankalampia, jos he ovat täällä yksin.

Aamulehden haastattelussa Niemi antoi tästä kulttuurierosta esimerkiksin: "Naista, joka kulkee lyhyessä mekossa vähän humalassa, pidetään toisenlaisena naisena kuin Suomessa".

Hannu Niemi arvioi, että ulkomaalaisten tekemissä raiskaustapauksissa uhri ja tekijä ovat toisilleen yleensä tuntemattomia.

– Ilmitulo on suurempaa niin sanotuissa puskaraiskaustyyppisissä tapauksissa. Piiloon jääneistä tapauksista ei tiedetä, onko niissä ulkomaalaisten osuus vähäisempi.

Raiskaustilastoissa korostuvat erityisesti Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet.

Etenkin irakilaisten kohdalla luvut ovat synkät: viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on viisi prosenttia kaikista tilastoiduista raiskauksista.

___________________________________________

Iltalehti: Räsänen raiskaustilastoista: "Tällaista ei saa olla Suomessa"

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen on huolissaan ulkomaalaisten tekemien raiskausten suhteellisen suuresta määrästä.

Aamulehti uutisoi keskiviikkona, että joka kolmannen Suomessa tehdyn raiskauksen takana on ulkomaalainen.

Tilastojen valossa raiskauksiin syyllistyy etenkin Lähi-idästä saapuneita nuoria miehiä. Viime vuonna peräti viisi prosenttia raiskausepäilyistä kohdistui irakilaisiin.

Räsänen myöntää tilanteen näyttävän huolestuttavalta. Hän pitää avointa kansalaiskeskustelua tervetulleena.

- Tämä on asia, jota ei ole tarpeen peitellä. Uskon, että on maahanmuuttajienkin kannalta hyvä, että siihen kiinnitetään huomiota. Tällaista ei kerta kaikkiaan saa olla suomalaisessa yhteiskunnassa oli tekijänä kuka tahansa. Raiskauksiin on suhtauduttava kaikissa yhteisöissä, myös maahanmuuttajien keskuudessa, tuomitsevasti, Räsänen tähdentää.

Hän toivoo kuitenkin lisää tietoa ilmiön taustalla vaikuttavista tekijöistä.

- Mistä tämä johtuu? Mikä on syy siihen, että joissakin maahanmuuttajaryhmissä on suurempi riski syyllistyä raiskaukseen? ministeri pohtii.

Räsäsen mukaan vastaus saattaa löytyä osin kulttuurisista tekijöistä. Hän pitää myös mahdollisena sitä, että ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ilmoitetaan helpommin. Tämä ei kuitenkaan yksin selittäisi surullisia raiskauslukuja.

Ministeri korostaa, että rikoksista ei missään tapauksessa saa leimata koko maahanmuuttajaväestöä.

- Ongelmaa ei ole syytä vähätellä, mutta valtaosa ulkomaalaisista käyttäytyy hyvin.

"Rangaistuksia tulee terästää"

Sisäministerin mukaan tilanteeseen etsitään parhaillaan erilaisia ratkaisuja. Seksuaalilainsäädännön uudistaminen on jo parhaillaan käynnissä oikeusministeriössä.

Räsänen itse pitää väitteitä Suomen lepsusta lainsäädännöstä osin oikeutettuina.

-Minäkin olen sitä mieltä, että lainsaädännössä on parantamisen varaa. Rangaistuksia tulee terästää. Näyttää siltä, että ne eivät nyt ole riittävän tuntuvia.

Räsänen mukaan lakipykälien ohella panostetaan raiskausrikosten ehkäisemiseen ja uhrien auttamiseen. Maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksessa tullaan jatkossa korostamaan entistä enemmän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Pian julkistettavassa sisäisten turvallisuuden strategiassa pyritään puolestaan parantamaan muun muassa raiskauksen uhrien hoitoonohjausta.

Toimia naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi tarvitaan kautta linjan.

- Poliisin vastuulla on, että tapaukset tutkitaan ilman tarpeetonta viivytystä. Tekijät pitää aina saada nopeasti vastuuseen.

Räsänen muistuttaa, että viime vuosina lainsäädäntöön on jo onneksi saatu joitain parannuksia.

- Nyt jo esimerkiksi sukupuoliyhteys avuttomassa tilassa, esimerkiksi juopuneena, olevan henkilön kanssa tulkitaan raiskaukseksi.